The Fabelmans

"Tämä on rakkauskirje elokuvalle ja henkilökohtaisin elokuvani", toteaa Steven Spielberg The Fabelmans -näytöksen johdannossa. Oscar-kaudella teattereihin rantautuvat jälleen Hollywoodin omaa peräsuoltaan nuuhkivat elokuvataiteen ylistysvirret, jotka hamuavat pystejä vetoamalla akatemian menneisyyden kaihoon ja itsetyytyväisyyteen. Onneksi Spielbergillä on tätä enemmän kunnianhimoa. The Fabelmans ei nimittäin ole vain elokuvaohjaajan syntytarina vaan hyvin omakohtainen, paikoin koskettavakin perhedraama ja kasvukertomus.

Spielbergin uutukaisen traileri loi kuvan hyvin erilaisesta filmistä, kuin mitä leffa todellisuudessa on. Odotin rasittavan juustoista ja idealisoitua nostalgiapöhinää, jossa elokuvan magia pelastaan päivän ja tuo perheen yhteen. Pinnallista muovisuutta toki elokuva tarjoileekin, erityisesti alkupuolellaan, mutta se on tarkoituksellista. Fabelmanien perheen näennäisen onnellisen julkisivun alle kätkeytyy nimittäin kipeitä käsittelemättömiä tunteita.

The Fabelmans on ulkoisesta ja otsikkoonsakin heijastuvasta sadunomaisuudestaan huolimatta yllättävän uskollinen Spielbergin nuoruuden tositapahtumille jopa pieniä yksityiskohtia myöten. Päähenkilön, Sammyn, ohjaamat harrastelijapätkät ovat esimerkiksi uudelleentoteutettuja filmatisointeja Spielbergin omista varhaisista elokuvaviritelmistä. Kaikilla leffan juonenkäänteillä on pohjansa oikeassa elämässä. Ostipa Spielbergin äiti ihan oikeasti lemmikkiapinankin!

Elokuvan suurin draama kumpuaa silti Sammyn vanhempien vähitellen luhistuvasta avioliitosta. Pojan eksentrinen äiti, Michelle Williamsin esittämä Mitzi, on salaa rakastunut Paul Danon näyttelemän insinööri-isän työkaveriin Bennieen, jota tulkitsee puolestaan Seth Rogen.

Kun perhe muuttaa isän työn perässä Arizonaan, Bennie lyöttäytyy mukaan. Vaikka Mitzi ei varsinaisesti petäkään aviomiestään, hän ei pysty loputtomiin peittelemään ihastustaan Bennieen. Vähitellen kuvio alkaa paljastua myös perhettä kuvaavalle Sammylle, jonka filmikelalle tallentuvat viitteet salatusta rakkaudesta.

Sammyn ja Mitzin välinen suhde on leffassa erityisen hyvin rakennettu. Poika katkeroituu tietysti äidilleen perheen hajottamisesta, mutta samaan aikaan käy selväksi, miten paljon molemmat muistuttavat toisiaan. Sammy on Mitzin tavoin taiteilijasielu, joka rohkenee olla myös itsekäs ja riskeerata välit perheensä kanssa omien mielitekojensa toteuttamiseksi. Hienona yksityiskohtana poika tosin perii isältään insinöörimäisen paneutumiskyvyn, joka auttaa häntä menestymään pianistiäitiään paremmin omassa taiteenlajissaan.

Avioerokuvauksena The Fabelmans on harvinaisen todentuntuinen, minkä vuoksi on helppo uskoa tapahtumien edenneen todellisuudessakin leffan esittämällä tavalla. Isän neuvottomuus sieppaa sydämestä, kun vaimoon ei saa kontaktia ja tämän huomio hakeutuu jatkuvasti muualle. Viimeinen yritys pelastaa liitto tuntuu puolestaan samanlaiselta tekohengitykseltä kuin minkä tahansa hajoavan suhteen epätoivoinen paikkaaminen. Hetki, jolloin vanhemmat joutuvat kertomaan vääjäämättömän ratkaisunsa lapsilleen, on aidosti surullinen.

Samanlaista arkiuskottavuutta Spielberg ei saa aikaiseksi aivan kaikkiin käänteisiinsä. Ohjaaja kenties deittaili teininä kristittyä tyttöä, mutta sitä en usko hetkeäkään, että nuori neiti houkutteli vasta tapaamansa juutalaispojan kotiinsa puhaltaakseen Pyhän Hengen tämän suuhun. Onhan se hauskaa toki.

Se on myös mitä ilmeisimmin faktaa, että Spielbergiä kiusasi lapsena koulussa kaksi juutalaisvastaista poikaa. Sitä minun on silti vaikea sulattaa, että toinen heistä olisi murentunut omatunnontuskissaan nähdessään filmin, jossa hänet esitetään kirkasotsaisena koulun kultapoikana. Se tuntuu vähän liian alleviivatulta elokuvan taialta. Lisäksi juonikuvio, jossa kiusattu voittaa lopulta kiusaajansa kunnioituksen ja saa tämän katumapäälle, on perinteinen Hollywoodin high school -elokuvien klise.

John Fordin tapaaminen leffan lopussa on kuitenkin kertoman mukaan täyttä totta. David Lynch pääsee vieläpä esittämään hillittömän cameon legendaarisen ohjaajan kengissä.

Elokuvien maagisuuden messuaminen jää The Fabelmansissa onnekkaasti sivuosaan. Sen sijaan sen ydin on omaelämänkerrannallisessa kasvutarinassa, jossa syttyy kipinä taiteilijan synnylle. Leffan tärkeimpinä teemoina perhedraaman taustalla käsitellään oman tiensä valitsemisen ja läheisten tarpeiden huomioimisen ristiriitaa. Kiinnostavasti se korostaa myös terveellisen itsekkyyden merkitystä. Spielberg osoittaa, että hänellä on myöhemmilläkin vuosillaan yhä tarinankerronnan taito hallussa.