Ylpeys ja ennakkoluulo (2005)


Vuosien varrella Jane Austenin klassikkoromaanista, Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, on tehty monta sovitusta. BBC:n kehuttua Colin Firthin tähdittämää minisarjaa en ole nähnyt. Oma suosikkini sitä vastoin on nokkela Youtube-modernisointi, The Lizzie Bennet Diaries. Joe Wrightin ohjaama vuoden 2005 elokuva on uskollinen joskin yllätyksetön tarinan adaptaatio.

Tärkein asia Wrightin filmissä on saatu kuntoon, sillä vetovoimaiset päätähdet herättävät hahmonsa henkiin. Keira Knightleylle en lämmennyt koskaan Pirates of the Caribbean -leffasarjaa katsoessani, mutta vika saattoi olla roolihahmossa. Päähenkilön Elizabeth Bennetin kengissä hän on nimittäin juuri sopivalla tavalla julkea ja näsäviisas, että hänen viehätysvoimaansa juron Mr. Darcyn silmissä on helppo ymmärtää.

Knightley tosin on Elizabethin rooliin aavistuksen liian kaunis. Hän jättää näet varjoonsa esimerkiksi Rosamund Piken, joka näyttelee Bennetien perheen kaunottarena pidettyä Janea.


Succession tv-sarjasta tuttu Matthew MacFadyen on puolestaan elokuvan suurin onnistuja. Hän on erinomainen sulkeutuneena ja tylynä Mr. Darcyna, joka paljastuu pohjimmiltaan vain ylpeäksi ja ujoksi introvertiksi. MacFadyen kykenee pienillä eleillä saamaan hahmon vaikuttamaan yhtä aikaa niin seksikkään mysteeriseltä kuin eksyneeltä koiranpennultakin.

Paljon vanhoja ja tulevia tähtiä on eksynyt myös sivurooleihin. Kittynä, yhtenä Elizabethin nuoremmista sisaruksista, nähdään esimerkiksi Carey Mulligan. Veteraaninäyttelijöistä leffassa esiintyvät taas Donald Sutherland Bennetin perheen isänä sekä Judi Dench ylimielisenä rikkaana lady Catherinena.

En ole mikään suuri Austenin romaanin fani, koska se edustaa minulle sitä brittiklassikkokirjallisuutta, josta kaikki tämän päivän romanttisten leffojen myrkylliset troopit ovat lähtöisin. Darcyn tapaiset oikukkaat byronilaiset sankarit tihkuvat esimerkiksi toksista maskuliinisuutta. Toiseksi edes alkuperäiskertomuksessa Elizabethin ja Darcyn välille ei kehity kummoistakaan sidettä perustelemaan heidän rakkauttaan.

Myös Wrightin elokuvassa Darcy on itse asiassa aivan yhtä outo ja epämiellyttävä kuin vaikkapa Elizabethia ensimmäisenä kosiva, kammottava Mr. Collins. Emme vain huomaa sitä, koska jälkimmäinen heistä on lyhyt tavis siinä, missä Darcy on pitkä, komea, miehekkään matalaääninen ja rikas. Kieltämättä hän myös pelastaa Elisabethin perheen pinteestä vaikutusvallallaan — käyttäydyttyään ensin kuin snobi mulkku.

Heikoimmillaan leffa on sen jälkeen, kun Elizabeth tajuaa rakastuneensa Darcyyn. Vahvatahtoinen tyttö muuttuu yhtäkkiä naurettavaksi vetistelijäksi, vaikka Darcy ei ole ansainnut märehdintää mitenkään. Päähenkilöllä on myös tahattoman koominen taipumus juosta karkuun jokaista pienintäkin emotionaalista tunnemyrskyä.

Hetkittäin filmi tavoittaa Austenin tekstin parhaat humoristiset ja satiiriset puolet. Hupaisaa irvailua yläluokan muodollisuuden kustannuksella on esimerkiksi se, kun pönöttävä hovimestari kuuluttaa hämmentyneenä sisään listan neiti Bennetejä ja yhden rouva Bennetin. On toki myös hauska seurata, miten paskanjäykät nuoret ja varakkaat brittiherrasmiehet keräävät rohkeutta lemmittyjensä kosiskeluihin.

Valtaosa elokuvan huumorista kumpuaakin naimakaupoista.Tyhjäpäisen Lydia Bennetin karatessa häpeällisesti miehen matkaan äiti Bennet äityy ensin voivottelemaan sängypohjalla. Kun tytär ja hänet vietellyt huijannut lurjus saadaan viimein kunniallisesti kihloihin, muori repeää sitä vastoin riemusta.

Brittileffoille rasittavaan tapaan monista sivuhahmoista tosin tehdään rasittavan mukahauskoja ja ylinäyteltyjä koomisia kevennyksiä. Esimerkkejä tästä ovat suorastaan hysteerisesti kihertävät Bennetin nuoremmat sisarukset sekä hermostuneesti sopertava Mr. Bingley, jonka hurmaavuus karisee Rome-sarjasta tutun Simon Woodsin virnuilun myötä.

Kokonaisuutena Wrightin ohjaus on silti yllättävän tasokasta. Romantiikka ja kauniit maalaismaisemat tukevat toisiaan, minkä lisäksi säätä hyödynnetään elementtinä tehokkaasti, joskin melodramaattisesti. Pitkät otokset ja kamera-ajot tuovat myös kerrontaan paikoin tyylikkään lisäsilauksen.

Elokuvan kruunaa Darcyn rakkaudentunnustus, joka minunkin kaltaiseni kyynikon täytyy tunnustaa pirun taitavasti toteutuksi romanttiseksi kohtaukseksi. Aamusumuinen pelto on upea miljöö, jonka poikki Darcy voi marssia dramaattisesti päähenkilön luo musiikin noustessa huippuunsa. Kuuluisa "I love, I love, I love you" -monologi on puolestaan nerokas lisäys Austenin dialogiin. Se voisi helposti kuulostaa kankealta, mutta MacFaydenin ulosanti saa tekstin toimimaan täydellisesti.

Wrightin kirjauskollinen ja tuotantoarvoiltaan laadukas filmatisointi on katsomisen arvoinen muttei jätä pysyvää vaikutusta. Ensinnäkään se ei tarjoa lähdemateriaalin lukeneelle paljoa uutta. Toiseksi sovituksena The Lizzie Bennet Diaries on uskaliaampi, hahmojensa osalta persoonallisempi sekä elokuvaa kekseliäämpi siirtäessään tekstiä toiseen mediaan. Vuoden 2005 version voikin vilkaista lämmittelynä ennen Emmyn voittaneeseen web-sarjaan siirtymistä.


Kommentit