Disneyn Star Wars -jatko-osatrilogian käsittämätön mahalasku sai minut menettämään pitkäksi aikaa mielenkiintoni franchiseen. Siksi suhtauduin skeptisesti myös The Mandaloriania kohtaan. Pelkällä Star Warsin maailmalla minulle ei nimittäin tv-viihdettä myydä. Kun viimein annoin kehutulle show'lle mahdollisuuden, 90-luvun sarjojen henkeä huokuva scifi-länkkäri onnistui kuitenkin tempaamaan mukaansa.
The Mandalorian on pohjimmiltaan hyvin kevyttä seikkailuviihdettä spagettiwesternien hengessä. Boba Fettin palkkiometsästäjäkollegasta kertova show ottaa vahvasti vaikutteita myös samuraielokuvista. Jaksoissa tehdään kunniaa niin Seitsemälle samuraille, Hurjalle joukolle, Yojimbolle, Dollari-trilogialle, Butchille ja Kidille kuin Lone Wolf and Cubillekin. Ja tässä on vain murto-osa ensimmäisen kauden sisältämistä referensseistä.
Sarjan ytimessä ovat sen hahmot. Pedro Pascalin esittämä juro, aina maski päällä liikkuva Mando ei olisi vielä yksinään mieleenpainuva päähenkilö. Sankarin kannustettavuus muodostuu kuitenkin hänen välittävästä suhteestaan suojattiinsa. Hänen löytämänsä orpo vauva-Yoda on nimittäin show'n todellinen tähti.
Disneyn markkinointikoneisto on nerokkaasti
oivaltanut, että naiskatsojatkin saadaan houkuteltua tuijottamaan Star
Warsia sisällyttämällä siihen pieni, söpö, huolenpitoa kaipaava,
isosilmäinen otus, joka ei osaa puhua. Enpä tosin miehenä ole yhtään vähemmän haltioissani, sillä vihreä
pallero on aivan uskomattoman hellyyttävä. Jokainen hahmon sisältämä
kohtaus nostattaa hymyn huulille.
Sivuhenkilöt ovat niin ikään persoonallisia. Nick Nolten esittämästä, "I have spoken" -fraasia toistelevasta Kuiil-viljelijästä muodostuu sympaattinen päähahmon apuri, jonka kuolema on yllättävän hätkähdyttävä käänne. Carl Weathersin näyttelemällä kiltapomolla on sen sijaan Mandoon kunnioittava mutta ristiriitaisten agendojen värittämä suhde. Taika Waititin ääninäyttelemä murhadroidi IG11 taas toimii hilpeänä koomisena kevennyksen.
Show'n tavassa rakentaa jaksonsa on jotain kiehtovan nostalgista. Tänä suoratoiston paisuttamien mammuttiepisodien aikakaudella Mandalorian-annokset ovat ilahduttavan napakkoja, lyhimmät kestoltaan vain puoli tuntia. Useat niistä rakentuvat myös puhtaasti "viikon keikka" -tyylisiksi irrallisiksi seikkailuiksi, jotka edistävät pääjuonta hädin tuskin lainkaan.
Karkeasti ottaen kauden kolme ensimmäistä jaksoa starttaavat tarinan, kolme keskimmäistä ovat Mandoa hahmona syventäviä keikkaepisodeja ja kaksi viimeistä käynnistävät juonen isot pyörät. Suhdeluku on hyvä, sillä tämän enempää irtotarinoita ei jaksaisikaan. Suurempi määrä tekisi sarjasta päämäärätöntä haahuilua, mutta nyt kokonaisuus pysyy vielä kasassa.
Keikkaseikkailut kärsivät toisaalta jokainen omanlaisistaan käsikirjoituksellisista ongelmista. Neljäs episodi esittelee syrjäkylää terrorisoivan AT-ST:n pelottavana ilmestyksenä, joka tositoimissa kuitenkin osoittautuu koomisen hyödyttömäksi peltipurkiksi. Viidennessä jaksossa puolestaan Mandon nuorempi palkkiometsästäjäkumppani uskoo kyseenalaistamatta etsintäkuulutetun vangin tarinoinnit vailla järjen hiventä. Kuudennessa episodissa taas luodaan jännitettä hälytyksen käynnistämällä laskurilla, jonka aiheuttama kiire unohtuu sen sileän tien.
Käsikirjoitus ei ole ylipäänsä The Mandalorianin vahvimpia puolia. Epäjohdonmukaisuuksia voisi osoitella enemmänkin, kuten sen, että jedejä pidetään myyttisinä muinaishistoriaan painuneina sotureina vain vuosikymmeniä heidän sukupuuttonsa jälkeen.
Suoraksi vedetyt mutkat eivät tosin liene Star Warsin maailmassa ja spagettiwesternien logiikalla etenevässä sarjassa olennaisinta. Olennaista on silti se, että sarjan tarina on paperinohut eikä sillä ole mitään sanottavaa. Ensimmäisellä kaudella ei tapahdu paljoa, ja sen kantava teema sotaorvoistakin jää pinnalliseksi.
Visuaalisesti The Mandalorian on sen sijaan todella vaikuttava. Käytännön efektit sulautuvat täydellisesti yhteen CGI:n kanssa, joka pistää silmään äärimmäisen harvoin. Kuvallinen loisto on iso osa sarjan viehätystä, sillä se on tärkeä osa maailmanrakennusta, jonka Star Wars on aina osannut. Loputtomiin kierrätetty Tatoiine tosin alkaa tuntua tässä vaiheessa rajaseutuplaneetan sijaan universumin vilkkaimmalta kohtaamispaikalta.
Saavutukseksi voi kutsua jo sitä, että The Mandalorian palauttaa uskon kelvolliseen Star Warsin maailmasta kumpuvaan viihteeseen. Jos katsojana ei odota isoja tarinankäänteitä tai suuria tunteita, sarja tarjoaa miellyttävän annoksen kepeää eskapismia. Fireflykin saa levätä vihdoin haudassaan, sillä scifi-western on vihdoin valloittanut tv-yleisön mielet ja sydämet.
Kommentit
Lähetä kommentti