Guardians of the Galaxy Vol. 2

Kuljen valtavirtaa vastaan ja totean, että tykkäsin Guardians of the Galaxy Vol. 2:sta aavistuksen verran enemmän kuin edeltäjästään. Siinä missä ensimmäinen Guardians tuntui umpikalutun kaavamaiselta blockbusterilta, jonka suurin meriitti oli laittaa keskeisiin rooleihin puhuva pesukarhu ja yhtä lausetta toistava puu, jatko-osa tuntuu — noh, umpikalutun kaavamaiselta blockbusterilta. Mutta hahmovetoisemmalta sellaiselta! Vol. 2:ssa on ajoittain hyvää kevyen scifihömppä-tv-sarjan fiilistä.

Rehellisesti arvioiden Guardians-leffat ovat mielestäni pitkälti tasoissa eri heikkouksilla ja vahvuuksilla. Uudempi niistä ei tietenkään ota samanlaisia riskejä kuin alkuperäinen, jos sekään todellisuudessa mitään riskeerasi. Tosiasiassa kakkosen huumori vain iskee minuun enemmän.

Ensimmäisessä osan suhteen ihmettelin, kuinka vähissä sen vitsit itse asiassa olivat. Hymähtelin vain parille jutulle, vaikka elokuvan komediallista puolta oli hehkutettu. Vol. 2:ssa taas ongelma on miltei päinvastainen: läppää tykitetään niin hirveällä tahdilla, että väistämättä puolet on pakottamista.

Ne vitsit, jotka osuvat maaliinsa, tiputtivat minut kuitenkin kunnolla. Draxin ja empaatin väliset kohtaukset erityisesti irroittivat naurut kerta toisensa jälkeen.

Näytän peukkua elokuvassa sille, että hahmoille yritetään luoda edes jonkinlaista kaarta ja konflikteja. Iso osa niistä tuntuu tosin väkinäisiltä. Gamoran ja hänen siskonsa välinen draama kääntyy ympäri aivan liian helposti, kun taas Yondun kirjoittaminen Quillin jaloksi isähahmoksi tuntuu melkoiselta täyskäännökseltä edelliseen filmiin nähden. Molemmissa tapauksissa leffa sulloo katsojan kurkusta lopun opetuksensa siitä, että "se mitä etsit löytyy usein lähempää kuin arvaatkaan".

Tarinan alkupuolella olin vakuuttunut Vol. 2:n paremmuudesta ykkösosaan nähden. Sen sijaan, että hahmojen esittelyyn ja ryhmän kokoon saattamiseen olisi jouduttu tuhlaamaan aikaa, kepeä persoonilla leikittely vetosi aidosti.

Loppua kohden filmi taantuu kuitenkin umpikliseiseen ja arvattavaan asetemaan, jossa hyviksiä vastaan asettuu jälleen yksi universumia uhkaava superpahis. Paatoksen määrä myös räjähtää käsiin, ja leffalla on pituutta aivan liikaa. Koko Sovereign-kansan väliintulo olisi pitänyt saksia paisuneesta lopetuksesta pois.

Elokuva hallitsee pateettisuudet tosin paremmin kuin monet muut Marvel-tekeleet. Tällä kertaa jopa yksi merkittävä hahmo ihan oikeasti kuolee, eikä häntä IMDb-tarkistuksen perusteella ole edes herätetty vielä henkiin. Pakollinen korni poseerauskohtaus on myös tässä filmissä paljon parempi kuin esimerkiksi kummassakaan Avengerseista.

Pidin myös siitä, että Groot vietti koko elokuvan vauva-muodossaan lopputekstejä lukuunottamatta. Näin hänen edellisen elokuvan "kuolemallaan" tuntui olevan sentään jonkinlainen seuraus.

Muutama ärsyttävyys pitää leffasta erikseen mainita. Tiedän, että Guardiansit ovat Marvel-leffoiksikin poikkeuksellisen kieli poskessa tehtyjä filmejä, mutta jestas millaisia kumiukkoja hahmot ovat. Ei ole väliä kuinka kipeää käy, mikään ei heitä edes hidasta, eikä kyseessä kuitenkaan ole mitään supersankareita.

Toiseksi Chris Pratt on raivostuttava ja epäonnistuu elokuvassa sekä komedia- että draamanäyttelijänä. Köyhän miehen Harrison Fordiksi kutsuminen olisi loukkaus Fordia kohtaan, enkä käsitä, miksi mies saa nykyään niin isoja blockbuster-rooleja. Vähemmän yllätteäen Quill osoittautuu myös koko porukan tylsimmäksi hahmoksi.

Hyvin onttoa menoahan Guardians of the Galaxy Vol. 2 on loppujen lopuksi. Ystävät ovat tärkeintä, kuuluu sanoma. Siinä välissä sitten heitetään läppää ja rymistellään, aivan liian pitkään ja aivan liian isosti siihen nähden, paljonko tarinaa oikeasti riittää kerrottavaksi.

Silti tykkäsin elokuvasta kummallisen paljon. Ei siinä ole mitään järkeä, että laitetaan Come A Little Bit Closer soimaan samalla, kun näytetään montaasia kuulakärkikynästä murhaamassa laivalastillinen porukkaa, mutta kyllä se hymyn saa nousemaan. Vol. 2 on Marvel-filmien paremmistoa.