Luin tämän vuoden alussa ensimmäistä kertaa Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden. Vuonna 1967 julkaistua latinalaisen Amerikan kirjallisuuden merkkiteosta pidetään eräänä kaikkien aikojen romaaneista sekä mahdottomana filmatisoida. Netflix on tuumannut sen sijaan, että televisiosarjamuotoon se solahtaa vaivattomasti.
Márquezin perheen pyynnöstä Sadan vuoden yksinäisyys kuvattiin Kolumbiassa kolumbialaisilla näyttelijöillä. Sarjasta kasvoi koko maan elokuva- ja televisiohistorian kunnianhimoisin tuotanto, mikä näkyy kaikessa. Fiktiivinen Macondon kaupunki herää ruudulla upeasti eloon, ja se rakennettiin show’ta varten neljään eri kertaan kuvastamaan ajan kulkua. Lavastus ja puvustus ovatkin huippuluokkaa sekä joukkokohtaukset vaikuttavia.
Myös sarjan kuvaus on lumoavaa. Kamera vaeltaa pitkissä otoksissa ympäri Buendían perheen suurta kotia muovaten miljööstä poikkeuksellisen elävän. Kauden lopussa puolestaan sotajoukkojen vyöryessä Macondoon verinen kaaos on todella komeaa seurattavaa. Show'n värimaailma on myös hätkähdyttävän rikas. Sen visuaalisen ilmeen kruunaa Kolumbian ällistyttävän kaunis luonto.
Näin perustavanlaatuisten kirjaklassikkojen elokuva- ja tv-sovitusten haasteena on usein se, miten pysyä riittävän uskollisena alkuperäisteokselle mutta samalla välttää vain kuvittamasta lähdemateriaalia. Sadan vuoden yksinäisyys painii saman dilemman kanssa. Se toistaa romaanin tapahtumat liki sellaisenaan. Vain hyvin mitättömiä yksityiskohtia ja joidenkin tapahtumien aikajärjestystä on muutettu.
Seurauksena Sadan vuoden yksinäisyyden televisioversiointi on liiankin varovainen. Esimerkiksi kirjan kaikkitietävä kertoja muuttuu sarjassa kertojaääneksi. Toisin kuin vähädialogisessa romaanissa, jossa kertoja on lukijan ainoa informaation lähde, televisiossa jatkuva selostus päätyy usein vääntämään rautalangasta asioita, jotka näemme jo ruudulla.
Toisena ongelmana show on ahdettu niin täyteen asiaa ja se on rytmitetty niin verkkaisesti, että kerronta tuntuu etenkin kauden alkupuolella matelevan. Márquezin sukupolvia kattava romaanikaan ei kieltämättä ole mikään vauhdikas jännitysnäytelmä. Silti ihmetyttää, täytyykö vaikkapa niinkin vähäpätöiseen sivujuoneen kuin perheen vanhimman pojan José Arcadion ja Pilar-ennustajan suhteeseen käyttää kokonainen episodi.
Rytmitys myös heittelee kauden mittaan erikoisesti. Esimerkiksi eversti Aurelianon sodat, jotka ovat romaanin kiinnostavinta sisältöä, pyyhälletään läpi kuin ohimennen. Jotkut juonilangat saavat myös omituisen ohuen käsittelyn, kuten José Arcadion salaperäinen murha, joka unohdetaan heti seuraavassa kohtauksessa.
Sovituksena toiseen formaattiin show jättääkin monia tilaisuuksia käyttämättä. Alkuperäiskertomus on tarkoituksella hahmoista etäällä pysyttelevä ja tarinaa kerrotaan kuin neutraalin historioitsijan silmin. Televisiosarja olisi voinut erottua esimerkiksi tekemällä hahmoista läheisempiä ja vähemmän symbolinomaisia. Nyt kosketuspintaa saadaan lähinnä päähenkilön virkaa toimittavaan eversti Aurelianoon sekä suvun matriarkkaan Úrsulaan.
Enemmän luovuutta tv-versioinnilta kaipaisi myös sen taianomaisten elementtien suhteen. Márquezin romaani edustaa maagista realismia, ja toki samat yliluonnolliset elementit, kuten kuolleiden haamut, kaupunkia vaivaava unettomuusepidemia ja keltaisten kukkien sade, nähdään myös televisioruudulla. Silti maagisuus voisi rohkeammin heijastua muun muassa kuvauksessa, leikkauksessa ja elokuvallisilla tehokeinoilla leikittelyssä.
Kaikesta huolimatta iso osa romaanin viehätystä on onnistuttu siirtämään toiseen mediaan. Lukemattomia hahmoja sisältävään ja nimensä mukaisesti sata vuotta kestävään sukukertomukseen uppoutuu kahdeksan jakson aikana väistämättä. Latinalaisen Amerikan valtioiden historiaa heijastelevassa tarinassa traagiset sykliset kohtalot toistavat toisiaan eikä virheistä opita. Insestiäkin riittää enemmän kuin Game of Thronesissa.
Kehuja täytyy antaa myös kolumbialaisille näyttelijöille. Erityisesti joukosta erottuvat tarinassa järjen ääntä edustavaa Úrsulaa esittävä Marleyda Soto sekä Aureliano Buendían kasvun introvertistä sotapäälliköksi erinomaisesti vangitseva Claudio Cataño. Ilahduttavaa on kuulla myös hahmojen suusta espanjaa englannin sijaan.
Sadan vuoden yksinäisyyden ensimmäinen tuotantokausi käsittää noin puolet alkuperäisteoksesta. 16 jaksoa venähtää 400-sivuisen opuksen ääriuskollisena sovituksena pitkäksi. Kokonaisuus olisi kaivannut sekä tiivistämistä että lisää uskaliaisuutta. Silti ottaen huomioon millaisia vaiheita ja käänteitä on tarinan toisella puoliskolla vielä luvassa, tuskin voin jättää katsomatta loppuun näin upeilla tuotantoarvoilla toteutettua klassikon televisionäkemystä.
Kommentit
Lähetä kommentti