Piukat paikat

Harva komedia on säilyttänyt tehonsa läpi vuosikymmenien kuten Billy Wilderin Piukat paikat. Marilyn Monroen, Jack Lemmonin ja Tony Curtisin tähdittämä klassikkofilmi rikkoi aikanaan poikkeuksellisesti tabuja. Se leikittelee ajattomasti sukupuolirooleilla, ihmisten ympärilleen rakentamilla fasaadeilla sekä paheellisina pidettyjen halujen viekoittelevuudella.

Piukat paikat loistaa erityisesti terävällä ja ennakoimattomalla käsikirjoituksellaan. Lemmonin ja Curtisin esittämä jazz-muusikkoparivaljakko, Jerry ja Joe, pakenevat chicagolaisia gangstereita naamioitumalla osaksi Floridaan matkaavaa naisorkesteria. Elokuvan kekseliäästä tarinasta ei nykykatsojankaan ole helppo sanoa, mitä seuraavaksi täsmälleen tapahtuu.

Matkalla junassa valepukuinen äijäkaksikko tapaa orkesterin vokalistin, Marilyn Monroen esittämän Sugar Kanen. Sugarilla on tähtäimessään Floridan miljonäärit, sillä miessuhteissaan renttujen saksofonistien kanssa hänelle jää aina käteen “tikkarin karvainen pää” – “fuzzy end of the lollypop”, kuten hän itse toteaa. Piukat paikat on täynnä tällaisia kursailemattomia kaksimielisyyksiä ja eufemismeja, joiden kaikkien bongaamiseksi tekstityskieli täytyy vaihtaa suomesta englanniksi.

Erityisesti ristiinpukeutuminen loukkasi Wilderin filmissä Hays-koodia, aikansa elokuvien itsesensuuri- ja moraaliohjeistusjärjestelmää, jonka luoma sosiaalinen paine ja ekonomiset pelotteet pitivät valkokankaan siistinä. Hays-koodi oli alkanut menettää vaikutusvaltaansa jo ennen kuin Piukat paikat ilmestyi. Leffan kaupallinen suosio vauhditti entisestään järjestelmän hylkäämistä.

Elokuvassa kieltolaki näyttelee merkittävää osaa. Leffa peilaakin omaa tabujen rikkomistaan kieltolain aikaan ja sen vanhentuneisiin moraalikäsityksiin, joita rikottiin surutta jo tuolloin.

Naamioituminen ja petolliset julkisivut ovat myös tarinassa toistuvia teemoja. Samoin kuin Joe ja Jerry naamioituvat naisiksi, salakapakka tekeytyy hautaustoimistoksi.

Filmi repii runsaasti huumoria sukupuolirooleista ja sukupuolten käyttäytymiseroista. Elokuvan alussa Jerry hämmästelee esimerkiksi hilpeästi Sugarin menoa: “Look how she moves! It's like Jell-O on springs. Must have some sort of built-in motor or something. I tell you, it's a whole different sex!”

Piukat paikat ei kuitenkaan vahvista sukupuolistereotypioita vaan purkaa niitä ironian kautta. Se esimerkiksi suhtautuu sukupuolirooleihin performatiivisena, karnevalisoi maskuliinisuutta ja haastaa heteronormatiivisia käsityksiä. Se myös näyttää rehellisesti naisiin kohdistuvan ahdistelun, jota Joe ja Jerry saavat kokea valeasuissaan.

Vaikka Monroen hahmo puolestaan vaikuttaa perinteiseltä tyhmältä, kauniilta blondilta, todellisuudessa hänkin on kliseensä dekonstruktio. Hän on nimittäin hauska, itsetietoinen ja osaa käyttää häneen kohdistuvaa mieskatsetta hyväkseen. Filmi ei suhtaudukaan hänen seksikkyteensä paheksuen. Sitä vastoin hänen paheensa esitetään sympaattisina ja inhimillisinä. Myös hänen naiiviuutensa näyttäytyy elokuvan edetessä ennemmin toiveikkuutena ja haavoittuvaisuutena.

Identiteetti muodostaa leffassa niin ikään merkittävän teeman. Jerry esimerkiksi oppii vähitellen nauttimaan naiseksi pukeutumisesta, ja elokuva suhtautuu tähän hyväksyvästi: miksipä ei? Raharikkaaksi tekeytyvä Joe taas ei uskalla ensin paljastaa todellista minäänsä Sugarille. Sen sijaan hän tekee samaa mitä kaikkien muidenkin naisten kanssa eli huijaa tätä.

Wilderin elokuva lähtee lentoon erityisesti sen humoristisen dialogin ansiosta. Sanailu on ihailtavan nokkelasti kirjoitettua. Tätä havainnollistaa muun muassa seuraava lyhyt vuoropuhelu miljonääriperijää esittävän Joen ja häntä liehittelevän Sugarin välillä:
- Look, if all you're interested in is whether I am married or not...
- Oh, I'm not interested at all!
- Well, I'm not.
- That’s very interesting!

Joskus komedia tasapainoilee siinä rajalla, voiko elokuvan absurdia premissiä ottaa enää mitenkään todesta, kuten Jerryn pitäessä pyjamabileitä naisorkesterin kanssa junanpunkallaan. Tietyt vitsit tuntuvat myös aavistuksen venytetyiltä, kuten se, miten Joe juksaa Sugarin suutelemaan häntä tekeytymällä kykenemättömäksi tuntemaan rakkautta. Silti huumorin osumatarkkuus on yli 60 vuoden jälkeenkin hämmentävän korkea.

Piukat paikat irvailee ensisijaisesti yhteiskuntaan ja kulttuuriin pesiytyvälle tekopyhyydelle. Filmin englanninkielinen otsikko Some Like It Hot kumpuaa siitä, miten jazz-muusikko Joe toteaa miljonääriasussaan joidenkin pitävän ronskimmasta musiikista (“some like it hot”) mutta nauttivansa itse klassisesta. Joku muu saattaa siis sortua paheisiin, mutten suinkaan minä – siinäpä hurskastelun ydin.

Elokuvan ikoninen lopetus on puolestaan vastalause moralisoinnille. Jerry esittää ensin tekosyitä kosijalleen, varakkaalle Osgoodille, miksei hän voi ryhtyä tämän mieheksi, mutta turhaan. Lopulta hän täräyttää suoraan: “I’m a man!” Osgood vastaa hätkähtämättä: “Well, nobody’s perfect!”

Wilderin filmi on aikansa edelläkävijä, joka on vuosikymmenten myötä kasvanut ikivihreäksi klassikoksi. Se ei tunnu yhäkään tunkkaiselta tai asenteiltaan vanhentuneelta vaan sitä vastoin kummallisen relevantilta. Se on täydellinen tiukkapipoisuuden antiteesi, oodi identiteetin vapauden sekä minuuden hyväksymisen puolesta.