It Follows

Paneminen on lystiä puuhaa. Sitä ei kiellä myöskään It Follows -kauhuelokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja David Robert Mitchell. Sukupuoliyhteyden suomista iloista hän kuitenkin toteaa: "Suuri intohimo tuo mukanaan suuren vastuun!" Illan hauskanpidon jälkeen aamulla saattaa jo kaduttaa. Jos suojaus unohtui, perintökalleuksiin on voinut tarttua pöpö tai alapäähän kutsumaton vieras. Tosi kehnossa tapauksessa kannoilleen saa leppymättömän seksimörön.

Kauhugenressä seksistä kuolemalla rankaiseminen on, kuten Joss Whedonin ja Drew Goddardin mainio The Cabin in the Woodskin irvailee, suorastaan muinainen klisee. Mitchellin filmi ei kuitenkaan alennu heristelemään sormea tai saarnaamaan. Sen sijaan se tarjoaa totuttua syvällisempiä ja kiehtovampia vertauskuvia seksuaalisen elämän ja kasvamisen varjopuolista.

It Followsin pelkokerroin perustuu sen poikkeuksellisen karmivaan ja omaperäiseen konseptiin. Leffan piinaavuus ei kumpua synkästä miljööstä, äkillisistä säikäytyksistä, väkivallasta eikä edes siitä, ettei teinejä vaanivaa vainolaista näytetä. Sen sijaan elokuva kauhistuttaa silkalla hirviönsä periksiantamattomuudella.

Päähenkilöä seuraava riivaaja aiheuttaa vastaavanlaista hätää kuin ihminen saaliseläimelle: vaikka kuinka pakenisi, olento ei luovuta vaan jatkaa hitaasti mutta lannistumattomasti kintereillä. Asetelman ahdistavuutta selittää muun muassa sen vertautuminen kuoleman vääjäämättömyyteen. Ei olekaan sattumaa, että eräs hahmoista siteeraa Dostojevskin Idiootista monologia, joka käsittelee giljotiiniin tuomittujen vankien viimeisiä tuntemuksia.

Seksiaktin seurauksena kohdettaan vaihtavan olion luonne on filmissä mietitty tarkkaan. Mörkö on näkymätön muille kuin uhrilleen ja entisille kantajilleen, mikä jättää jahdatun yksin ongelmansa kera. Vaikka ystävät uskoisivatkin vainoajan olemassaoloon, he eivät pysty sitä havaitsemaan, elleivät loikkaa sänkypuuhiin tartunnan saaneen kanssa ja aseta siten itseään vaaran tielle. Hirviö pystyy myös ottamaan kenen tahansa ihmisen ulkomuodon, mikä luo leffaan herkullisen paranoidin ilmapiirin. Olento käyttääkin kykyään hyväkseen järkyttääkseen saalistaan mahdollisimman häiriintyneillä ilmiasuilla.

It Follows tekee viivyttelemättä selväksi, että sen tarinaan sisältyvä uhka täytyy ottaa tosissaan. Tappajahainkaltainen aloitus on kauhufilmeissä jokseenkin kulunut konventio, mutta epäonnisen teinitytön brutaali, kysymyksiä ilmaan jättävä kuolema herättää silti mielenkiinnon leffaa kohtaan. Elokuvan tehokkaiden ensihetkien ansiosta katsoja ei myöhemmin kyseenalaistakaan, voiko kohti kömpivä mummo tai kuollutsilmäinen hujoppi tosiasiassa edes tehdä päähenkilölle mitään ikävää.

Mitchellin kauhuteos hyötyy erityisesti upeasta äänimaailmastaan. Elokuvan sydämentykytyksiä nostattavasta elektronisesta musiikista ja ambienssista on vastuussa Fez-videopelistä tuttu Rich "Disasterpiece" Vreeland. Käsiä hikoiluttavat kohtaukset muuttuvat painostavan ääniraidan myötä suorastaan hyytäviksi. Tuntematon henkilö, joka kokeilee talon ovea ja paiskaa laiskasti kiven ikkunasta, karmii esimerkiksi entistä enemmän, kun taustalla kuuluu vain sirkkojen siritys ja hiljaa sydämen tahtiin kumahteleva rummun ääni.

Filmin vainoharhaista tunnelmaa tukee myös sen kuvaus. Kamera panoroi kohtauksissa usein hitaan pahaenteisesti ympäristöjä ja fokusoi taustalla kohti kulkeviin hahmoihin, joista ei voi olla varma, onko kyseessä Se vai satunnainen kaduntallaaja.

Luontevan, nopean karakterisoinnin ansiosta It Followsin pahvisista teinihahmoista muodostuu välitettäviä. Elokuvan päähenkilö, Jay, on ystävällinen, kauneudellaan ikäisensä pojat höperöiksi tekevä naapurintyttö. Muihin hahmoihin lukeutuvat muun muassa häneen ihastunut ujo ja kiltti Paul, komea mutta pinnallinen Greg, sekä Jayn Gregiin retkahtanut sisko, Kelly. Nuoret eivät taistele hirviötä vastaan kenties kaikkein neuvokkaimmilla mahdollisilla tavoilla, mutta ottaen huomioon kummajaisesta saatavilla olevan vähäisen ja kyseenalaisen tiedon sekä heidän oman ikänsä, eivät he myöskään turhauta avuttomuudellaan.

Seksuaalisuuden ja aikuistumisen mukanaan tuoma taakka on tärkein teema It Followsin kauhutarinan taustalla. Hyvännäköisillä nuorilla on paljon valtaa muihin ikäryhmänsä edustajiin ja valinnanvapautta partneriensa suhteen. Se ei kuitenkaan takaa automaattisesti onnea. Naapurin komealla kollilla ei ehkäpä olekaan mielessään muuta kuin pääsylippu haaroväliin, eikä kivakaan kaveri tarjoa välttämättä seuraansa taka-ajatuksettomasti. Harkitsematon seksuaalielämä voi johtaa myös vastapuolen pettymykseen ja pahimmillaan sukupuolitauteihin.

Infektion ohella päähenkilöä seuraavan paholaisen voi filmissä ajatella rinnastuvan esimerkiksi heltymättömiin ahdistelijoihin tai kyttääjiin. Alkupuolellaan elokuva luo myös mielleyhtymiä treffiraiskaukseen, ja myöhemminkin se vihjaa väkisinmakuuseen. Jopa leffan otsikon voi nähdä viittauksena siihen, miten seksuaalisen väkivallan jäljet eivät jätä uhriaan. Ahdistelemisen tuo mieleen puolestaan se, miten Jay jo elokuvan alussa joutuu hätistelemään naapurin poikia pois tirkistelemästä häntä uima-altaassa.

Kuten Mitchell itse on todennut, nämä yksioikoiset tulkinnat jättävät silti huomiotta, että elokuvassa on kysymys myös paljosta muusta. Seksuaalisuuden taustalla It Followsissa kummittelevat laajempina käsitteinä aikuistuminen ja vanheneminen.

Aikuiseksi kasvaminen on itsessään pelottava asia, joka saa hahmot tähyilemään taakseen haikaillen. "Katso kuinka onnellinen tuo ipana on, koko elämä edessään", tuumii esimerkiksi Jayn treffikumppani, Hugh, kun häneltä kysytään, kuka hän ympäröivistä tuntemattomista ihmisistä mieluiten olisi. Jay puolestaan kertoo Hugh'lle kaihoisana, miten hän lapsena unelmoi vapaudesta tapailla poikia ja matkustaa heidän kanssaan. Samalla hän kuitenkin ihmettelee: "Nyt kun olemme riittävän vanhoja, minne me muka menemme?" Selitys siihen, miksi aikuisuus aiheuttaa hahmoissa ahdistusta ja kaipuuta entiseen, löytyy kenties juuri Dostojevskin Idiootista: vanhetessamme lähestymme minuutti minuutilta varmaa kuolemaa.

It Follows ei kaikesta huolimatta ole täydellinen kauhuelokuva. Vaikka filmi rakentaa jännitystään pääasiassa psykologisiin keinoihin, mukana on silti tarpeettomia säikäytyksiä katsojan hämäämiseksi. Loppuhuipennus ei myöskään ole elokuvan tehokkaimpia kohtauksia. Siihen mennessä hirviö on ehtinyt jo tulla tutuksi, eikä viimeiseen taisteluun sen kanssa sisälly yllätyksiä.

Aikuisten poissaolo on puolestaan tarinassa tarkoituksellista, mutta hämmentävää on silti, etteivät he puutulainkaan tapahtumien kulkuun. Nuoret voivat tuosta vain häipyä mökille mörköä karkuun, lukittautua pitkiksi ajoiksi yläkertaan, joutua treffikumppaninsa huumaamaksi, ajaa autolla kolarin sekä ammuskella aseella toisiaan kohti ilman vanhempien tai poliisin väliintuloa.

Elokuvan sisäisen logiikan kannalta ihmetyttää myös se, kuinka Jayn tartuttanut Hugh tietää tarkalleen millä logiikalla riivaaja toimii. Miten hän on saanut säännöt selville, vaikka hän uskoo itse saaneensa olennon peräänsä satunnaisen baarituttavuuden seurauksena? Tarina jättää tosin auki mahdollisuuden, että Hugh on harhauttanut jahtaajansa filmin alussa kuolevan tytön perään ja siten päässyt jyvälle demonin käyttäytymisestä. Tätä tulkintaa leffa ei kiistä eikä vahvista.

Teinikauhufilmien joukossa It Follows muistuttaa The Cabin in the Woodsia siinä, että se ottaa genren kliseet ja rakentaa niistä taitavasti tuoreen, kiinnostavan elokuvaelämyksen. Siinä missä The Cabin in the Woods on kritiikki kuluneita konventioita kohtaan, It Follows on kuitenkin puhdas mutta vertaisiaan älykkäämpi lajityypin edustaja. Jos siis kaipaat verenkiertoa vauhdittavaa tutkimusretkeä seksuaalisuuden kiroihin, hanki sohvallesi seuraa ja seuraa, kun Se seuraa. Muista ehkäisy.