Captain America: The First Avenger alkaa pätevästi. Elokuvan ensimmäinen kolmannes tempaisee vahvasti mukaansa. Nimikkohahmon hintelyys on hahmoa yllättävästi inhimillistävä tekijä. Erehdyin jopa pitämään positiivisena sitä, ettei supersankarifilmin mieskuvan tarvitse aina olla pelkkää machoilua.
Kapteenista tosin syntyy sankari vasta hänen saadessaan itselleen muskelit, joten kaunis sanoma hieman vesittyy. Parempi tämäkin silti kuin ei mitään. Hahmon patriotismi ei onneksi korostu liikaa, vaan hauskasti seerumin ottamisen jälkeen hän päätyykin vain propagandamannekiiniksi.
Se on myös tietyllä tapaa vaikuttavaa, kuinka vaihtelevia Marvel-elokuvien tapahtumamiljööt ja -ajankohdat ovat. Tämän päivän maapallo, Asgard ja toinen maailmansota vaativat nimittäin filmeiltä ihan erilaista visuaalista tyyliä.
Leffan kaavamaisuus on kuitenkin rasite jo alusta asti. On syntytarina, on mentor-hahmon kuolema, on suuruudenhullu pahis ja on pakollinen rakkaudenkohde. Paljoa yllätyksiä matkaan ei mahdu.
Vakavin puute ovat umpikuivat hahmot, joiden vuoksi Kapun taistelu scifi-natseja vastaan on melkoisen puuduttavaa seurattavaa. Mitään jännitettä ei pääse syntymään kenenkään välille. Mainittakoon myös, että Red Skull on harvinaisen hölmö ja haukotuttava pahis, jota kannattajat vieläpä tervehtivät nololla kahden käden natsitervehdyksellä.
Minun oli myös vaikea uskoa, että Kapteeni ei ottaisi Tesseract-pyssyillä riehuvilta vastustajiltaan pataan alle aikayksikön. Hänellä on toki kirjaimellinen juonikilpi ja ilmeisesti normaalia nopeammin parantuva keho, mutta siinäpä se. Kukaanko ei ammu jalkoihin tai selkään?
Leffa ottaa muutenkin niin paljon poskettomia vapauksia toimintakohtauksissaan, ettei mäiskeessä ole mitään panoksia. Sankari tuntuu kuolemattomalta, eivätkä taistelut olen niin mielenkiintoisesti kuvattuja tai ohjattuja, että ne pelkkänä silmänkarkkina viihdyttäisivät.
Kiinnostava kysymys kuuluu, olisiko eri julkaisujärjestys Thorin ja tämän filmin välillä korjannut ongelmat universumin lennokkaampien elementtien pohjustamisessa. Ei tyystin, mutta ratkaisu olisi toiminut kieltämättä paremmin.
Captain Americassa sentään annetaan vihiä juuri Norjan liittymisestä kuvioihin jollain tavoin sekä toisilla planeetoilla vallitsevien suurempien
voimien olemassaolosta. Samalla leffassa luodaan myös linkki Starkeihin. Se ongelma olisi tosin jäänyt jäljelle, että Kapteeni löydetään sattumalta jäästä täsmälleen samoihin aikoihin, kun Thor tipahtaa reitin maapallolle.
Kaikesta huolimatta Captain America on tylsänpullein tähänastisista näkemistäni Marvel-elokuvista. Filmin haikea loppu pelastaa hieman, mutta kahden tunnin aikana katselin jo kelloani.
Kommentit
Lähetä kommentti