Naapurini Totoro

Koska kaikki ovat hehkuttaneet Naapurini Totora mutta myös ylistäneet sitä hyvän mielen elokuvaksi, pelkäsin, että se olisi itselleni pettymys. Vielä mitä, kyseessä on ehkäpä paras Hayao Miyazakin elokuva, jonka olen katsonut. Se on suorastaan täydellinen lastenfilmi, joka ei aliarvioi niin lapsia kuin aikuisiakaan.

Naapurini Totoro on varmasti kaunein näkemäni Ghibli-elokuva. Vehreä luonto ja japanilaisen maaseudun idylli ovat kaikissa kuvissa läsnä. Erityisesti kesän valot ja varjot näyttävät uskomattoman komeilta ja aidoilta. Harvoin animaation vaikuttavuus yksistään onnistuu herättämään minussa kummoisempaa tunnereaktiota, mutta nämä ovat kyllä aivan upeita kuvia.

Leffan hahmot ovat puolestaan sen sydän. Erityisesti pikkusisko Mei on ehkä uskottavimman oloinen neljävuotias, joka valkokankaalla on koskaan esiintynyt. Hänen isosiskonsa Satsuki ottaa puolestaan sisarestaan vastuuta. Hän on jo riittävän kypsä ymmärtämään, mitä hänen ympärillään tapahtuu, kantaakseen esimerkiksi huolta äitinsä terveydentilasta.

Pidän myös siitä, ettei elokuvan perheenisä ole taianomaisen Totoron suhteen mikään kliseinen epäilevä vanhempi. Sen sijaan hän on täysillä mukana tyttäriensä tarinoinnissa. Sivuhahmoista erityismaininta kuuluu ujolle, sympaattiselle Kanta-pojalle, jossa on havaittavissa pientä ihastumisen merkkiä Satsukia kohtaan.

Miyazakin filmi on myös hemmetin hauska ihan aikuiskatsojankin silmin. Hörähdin tyttöjen ja Totoron suomalaisen vaivaannuttavalle hetkelle bussipysäkillä. Samoin kissabussi irroitti älyttömyydessään hyvät naurut. Lämpimälle huumorille on vaikea olla hymyilemättä.

Totoro itse on leffassa jopa yllättävän sivuroolissa, mikä on vain hyvä. Metsän kuningas ei nimittäin ole tarinan pääpointti vaan tyttöjen tapa käsitellä ympäröivää maailmaa.

Vaikka filmi onkin lähes läpeensä positiivinen hyvän mielen elokuva, sen nerokkuus on siinä, ettei se jää vaille konfliktia. Tytöt ja heidän isänsä elävät nimittäin kaikista riemun täytteisistä hetkistä huolimatta selvästi haastavaa ja epävarmaa aikaa.

Lopussa huoli äidistä johtaa Mein katoamiseen. Tämä on juuri sopivaa jännitystä kaikkein pienimmillekin katsojille. Aikuinen puolestaan ymmärtää, miten koko tilanne koettelee perhettä, ja myös sen, ettei äidin parantuminen ole mikään itsestäänselvyys. Leffassa esiintyvä sairaala on ilmeisesti tuberkuloosin hoitoon erikoistunut yksikkö, ja Miyazaki on myös varmistanut äidin sairastavan kyseistä tautia.

Naapurini Totoro on koskettava, hauska ja hienovaraisesti tehty koko perheen elokuvien mestariteos. Ei sitä suotta ole kehuttu yhdeksi kaikkien aikojen parhaista animaatioista.