1917

Sam Mendesin 1917 on viihdyttävä elokuva, jonka käsikirjoitusta täytyy kehua siitä, että filmi pysyy kiinnostavana läpi katkeamattoman vuoristoratansa. Sisällöllisesti elokuva jää sitä vastoin ohueksi. Tarina yhden miehen peräänantamattomuudesta ja äärimmilleen venymisestä velvollisuudentunnosta muita kohtaan ei liiemmin säväytä.

Filmi toimii parhaiten alkupuolellaan kahden kumppanuksen, korpraali Blaken ja Scofieldin, hiipiessä ei-kenenkään-maalla. Ilmassa on aito jännitys sen suhteen, milloin jotain ikävää tapahtuu.

Mitä pidemmälle leffa etenee, sitä enemmän meininki alkaa tuntua katsojasta vau-reaktiota lypsävältä, ennalta määrätyltä hupiajelulta. Jos hahmot näkevät lentokoneiden taistelevan, totta kai yksi niistä on syöksyä heidän päällensä. Loppua kohden päähenkilö vaikuttaa jo voittamattomalta ja jokainen nurkan takana odottava yllätys puolestaan kummitusjunan möröltä, joka loikkaa esiin huutaen vaarattomasti "pöö!"

Yhdeksi pitkäksi valeotokseksi naamioitu reaaliaikaisuus ei ole tuore gimmick, mutta pitkien leikkaamattomien hetkien vaatimalle tekniselle taituruudelle täytyy nostaa hattua. Kuvauksen ja kohtausten koreografian ohella etenkin ympäristöjen katkeamaton lavastus on vaikuttavaa seurattavaa.

Silti elokuvan synnyttämä fiilis on hieman sama kuin aikoinaan found footage -leffoissa: kun filmi on panostavinaan täysillä immersioon, tapahtumien läpeensä käsikirjoitettu luonne puskee vain vahvemmin esiin. Joka hetki on tapahduttava jotain, koska muuten yleisö kyllästyisi, jolloin on itsestään selvää, että esimerkiksi tyyntä vaihetta on seurattava jännittävä käänne. Hahmot eivät voi vain kävellä sátántangómaisesti varttia hiljaisuudessa tai istua vaikka paskalle, minkä tapaiset vaiheet tekisivät menosta tuplasti uskottavampaa ja aidosti arvaamatonta.

Koska realismia alleviivataan, katsojana huomio kiinnittyykin sitä rikkoviin yksityiskohtiin, kuten siihen, ettei elokuvan loppuun mennessä takuulla olla edetty matkaksi alun perin ilmoitettua 14 kilometriä. Bunkkerissa rymyämisen jälkeen vaatteet ovat puolestaan jälleen viiden minuutin päästä puhtaat.

1917 on Mendesiltä kunnioitettava tekninen saavutus, joka tempaisee mukaansa. Aiheena ensimmäinen maailmansota on myös niin harvoin valkokankaalla käsitelty, että se tekee filmistä lähtökohtaisesti kiinnostavan.

Filmin näennäisrealismi ei kuitenkaan tee niin suurta vaikutusta kuin se ehkä toivoisi. Tehkää minulle vastaava elokuva, jossa 75 minuutin kohdalla päähahmo saa täysin puun takaa luodin vatsaansa ja loput 15 minuuttia katsotaan hänen kuolonkorinoitaan. Loppuun leikkaus mustaan. Sitten annan aplodit.