Olen vuoden aikana ahminut läpi Youtube-kanava The Great Waria, joka käy ensimmäisen maailmansodan tapahtumat läpi viikko viikolta. Kanavan innoittamana katsoin Peter Jacksonin samaista sotaa kuvaavan dokumentin, They Shall Not Grow Old. Se loihtii alkuperäisistä 13-15-kehyksisistä arkistosotafilmeistä hätkähdyttävän aidon näköisiä, terävöitettyjä, värillisiä ja hidastettuja versioita, joiden kehyksien eli framejen väliin on tuotettu lisää keinotekoisia kehyksiä liikkeen sulavoittamiseksi.
Jälki on todella komeaa, ja ensimmäinen maailmansota muuttuu todellisemmaksi ja kouriintuntuvammaksi kuin koskaan aikaisemmin. Leffaan on sovitettu myös jälkikäteisesti ääniefektit ja -näyttely, joilla luodaan vahvempi kokemus sielläolon tunnusta. Ratkaisu ei ole lainkaan huono, vaikka tietynlaista huijausta onkin, ja menee läpi elokuvan magiana. Erityisesti otokset sirpalepommeista, kranaattipommituksista ja räjähtävistä miinoista tuntuvat hurjemmilta kuin missään fiktiivisissä sotaleffoissa.
Viisaana ratkaisuna elokuvassa ei ole kertojaääntä vaan kerronta koostuu yksinomaan veteraanien itsensä haastatteluissa antamista kommenteista. Näkökulma on siis täysin subjektiivinen ja biasoitunut, mutta kyseessä onkin kunnianosoitus nimenomaan sotilaille itselleen.
Miellyttävästi poliittista epäkorrektiutta ei ole siloiteltu, vaan veteraanien annetaan kertoa rehdisti, jos he ovat itse asiassa nauttineet sodasta tai jopa hieman harmistuneet sen loputtua. Toki järkyttäviä ja traagisiakin kertomuksia mahtuu mukaan. Kiinnostava osuus on myös loppu, jossa käsitellään sotilaiden hylättyyden tuntemuksen kokemuksia, kun yhteiskunta ei autakaan heitä sopeutumaan – aihe, johon dokumenteissa liian harvoin paneudutaan.
Kommentit
Lähetä kommentti