En ollut nähnyt ennen Marxin veljesten komedioita, joten päätin aloittaa parhaimmaksi kehutusta. Kryptisesti nimetty Duck Soup, jonka nimi viittaa filmin alkukuvan neljään ankkaan sekä tietysti elokuvassa säheltävään neljään veljekseen, sekoittaa melkoisen määrän eri komedian tyylilajeja. On salamannopeaa verbaalista tykittelyä, slapstick-komediaa, musikaalihuumoria, jopa leikkausten kautta syntyviä assosiaatio-gageja. Lopputuloksena syntyvä kaaos voittaa puolelleen.
Kaikesta vitsisarjatulesta huolimatta huteja on eksynyt huumoriin hämmentävän vähän. Keskivaiheilla Chicon ja Harpon toilailut venähtävät ajoittain pitkiksi. Grouchon loukkausten seassa on puolestaan yksi selkeän rasistinen heitto. Yleisesti ottaen osumaprosentti on kuitenkin huikea.
Grouchon ja Chicon sanaleikittelyt hörähdyttävät kerta toisensa jälkeen. Harpon saksien umpimähkäisille hyökkäyksille ei myöskään voi olla hekottelematta. Vaikuttavin esimerkki veljesten fyysisen komedian taidoista on puolestaan Grouchon ja Harpon koreografia särkyneen peilin äärellä, jossa Harpo imitoi virheettömästi Grouchon jokaisen liikkeen. Lopussa leffa saavuttaa kokonaan oman nerokkuuden tasonsa, kun sotaan ajautuneet päähenkilöt lähettävät avunpyynnön, jolloin elokuva leikkaa kutsuun vastaaviin paloautoihin, juoksukilpailijoihin, uimareihin sekä jopa tueksi rynnistäviin apinoihin, elefantteihin ja delfiineihin.
Juonta filmissä on tietysti vain nimeksi, sillä sen juuret ovat vahvasti teatterissa. Kerronta rakentuukin monista yksittäisistä sketsinumeroista. Silti rohkeus ja röyhkeys, jolla veljekset tekevät pilkkaa aikansa eurooppalaisesta nationalistisesta kiihkoilusta, ansaitsee aplodit.
Elokuvassa fiktiivisen Freedonian valtion johtoon asetetaan Grouchon esittämä täysin epäpätevä Rufus T. Firefly. Häntä puolestaan ryhtyvät vakoilemaan yhtälailla epäpätevät Chicon ja Harpon esittämät vakoojat. Mukamas järjissään olevat ihmiset hämmästelevät veljesten käytöstä mutteivät tajua heidän olevan täysin seinähulluja. Siispä tarinan lopussa lähdetään suuren johtajan johdolla pasuunat pauhaten sotaan. Allegorian avautuminen ei vaadi kummoisia hoksottimia.
Duck Soup on kestänyt hyvin aikaa, sillä sen huumori naurattaa miltei 90 vuotta myöhemminkin. Elokuvan monet dialoginpätkät ja komediset valinnat tuntuvat suorastaan hämmentävän moderneilta. Ajaton satiiri ja komedia viihdyttää yhä eikä kynnys filmin tarkastamiselle ole korkea, sillä pituutta on vaivaiset 68 minuuttia.
Kommentit
Lähetä kommentti