Guardians of the Galaxyn tarina seuraa tuttua kaavaa ja moneen kertaan koluttuja kliseitä niin uskollisesti, ettei matkan varrelle mahdu yhtäkään yllätystä. Tarinan jokainen askel on kuin komitean suunnittelema. Puisevaa "ystävät ovat tärkeintä" -teemaa alleviivataan myös aina pateettisuuteen asti. Olen nähnyt tämän saman elokuvan niin monta kertaa aiemmin, että kyllästyminen iski väkisinkin. Edes hehkutettu awesome mixtape ei ollut mitenkään erityisen awesome.
Elokuvan hajuttomuutta ja värittömyyttä korostaa pääosassa Chris Pratt, jonka täytyy olla yksi karismattomimpia ja mitäänsanomattomimpia viime vuosien niin sanottuja Hollywood-tähtiä. Komedian saralla hän loisti Parks and Recreations -sitcomissa mutta latistuu valkokankaalla täydellisen epähauskaksi.
Quill (nimi piti googlata) tuntuu kaiken lisäksi päähahmona täysin irralliselta omassa elokuvassaan. Sama vaivaa Zoë Saldanan naisosaa. Olisin seurannut paljon mieluummin muiden sivuhahmojen seikkailua ilman pääparia, mutta markkinointikoneiston mielestä geneerisin mahdollinen sankari ja romanttisehko naissivuosa tarvitaan, jotta katsojat saadaan teatteriin. No, ihan suoranaiseen romanssiin ei leffassa sentään päädytty.
Uumoilin Guardians of the Galaxyn tarjoavan perinteistä ja tauotonta Marvel-läpänheittoa mutta yllätyin, ettei filmi ollutkaan jatkuvaa komediatykitystä. Tavallaan vitsisarjatulen puute on positiivistakin, mutten toisaalta nauranut kuin Rocketin irvailulle kuolleesta vaimosta ja lapsesta. Siitä en tiedä, kertooko tämä enemmän minusta kuin elokuvasta. Toimiva huumoritykitys olisi tosin voinut pelastaa muun hengettömyyden keskellä paljon.
Sen sijaan elokuvassa on paljon asioita, joita kuvailisin ensisijaisesti sanoilla "ihan kiva". Ruma CGI-pesukarhu, Groot, Drax, kaikki ihan kivoja sivuhahmoja. Vankilapako, ihan kiva kohtaus. Cherry Bomb, ihan kiva kappalevalinta. Hetkittäin muistan hymyilleeni.
Mitään isoja aivopieruja leffaan ei mahtunut. Okei, se että Quill näyttää jo puolikuolleelta infinity stonea koskettaessaan mutta kokee draaman vuoksi ihmeparantumisen, häiritsi hiukan muttei pahemmin. Marvel-feikkikuolema alkaa myös olla pikkuhiljaa turhan ennalta arvattava käänne.
"Ei huono" ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin hyvä. Jopa täydellisen turha Solo oli sykähdyttävämpi katsomiskokemus kuin täysin unohdettava Guardians of the Galaxy. Se on jo saavutus, mutta tuskin sellainen, mitä tavoiteltiin.
Kommentit
Lähetä kommentti