Ennätimme kaveriporukalla käydä katsomassa vain yhden Rakkautta & Anarkiaa -elokuvan. Rajallisen ajan puitteissa valitsimme sellaisen, jossa olisi mahdollisimman paljon seksiä, mitenpä muutenkaan. Saksalainen Emily Atefin ohjaama ja käsikirjoittama, Daniela Krienin samannimiseen kirjaan perustuva Someday We’ll Tell Each Other Everything tarjosi sen lisäksi yllättävän hyvää eroottis-romanttista draamaa.
Atefin filmi sijoittuu Itä-Saksaan välittömästi Berliinin muurin sortumisen jälkeen. Sen päähenkilö on 19-vuotias Maria, joka elää poikaystävänsä kanssa tämän vanhempien maatilalla. Maria kuitenkin ihastuu viereisen farmin 40-vuotiaaseen yksinasuvaan isäntään, Henneriin, ja aloittaa tämän kanssa salaseksisuhteen.
Jo pienet asiat erottavat Someday We’ll Tell Each Other Everythingin edukseen. Kiehtova tapahtumapaikka ja -ajankohta tuovat arkirealistiseen kerrontaan oman lisäsäväyksensä. Nuoren naisen näkökulma on myös kiinnostava, etenkin kun tarinan taustalla ovat myös naisohjaaja-käsikirjoittaja sekä naiskirjailija.
Elokuvan pääparin näyttelijät vakuuttavat rooleissaan. Mariaa esittävä Marlene Burow on uskottava viattomana kirjatoukkamaisena teinityttönä, joka peittää kuitenkin syvemmät halunsa kuorensa alle. Henneriä näyttelevä Felix Kramer puolestaan huokuu sen verran anteeksipyyntelemätöntä maskuliinisuutta byronilaisen antisankarin olemuksessaan, että jopa minä ymmärsin, miksi nuori Maria hullaantuu häneen.
Päähahmojen suhteessa kietoutuvat yhteen väärinteon jännitys, pakkomielteisyys sekä haudattujen traumojen purkaminen seksiin – mutta myös aito rakkaus, joka pääsee leffan aikana rauhassa kehittymään. Mielleyhtymiä syntyy väistämättä esimerkiksi Humisevan harjun Heathcliffin ja Catherinen traagiseen romanssiin.
Filmin eroottiset kohtaukset ovat puolestaan kaikkea muuta kuin Hollywoodia. Niissä on nimittäin jopa jännitettä ja kehityskaarta. Paljasta pintaa näytetään myös siekailemattomasti mutta sukupuolia tasa-arvoisesti kohdellen.
Marian ja Hennerin ensimmäiset kahdenkeskiset hetket tuntuvat miltei trillerimäisiltä. Ilmassa on sekä kielletyn intohimon että tummanpuhuvan uhan väreilyä. Mies lähestyy tyttöä kahdesti vaaratilanteen jälkeen, jolloin tämä on emotionaalisesti heikoimmillaan. Myös hahmojen ikäero, tilanteiden painostavuus sekä miehen ajoittaiset rajut otteet saavat katsojan empimään, päättyvätkö heidän kohtaamisensa suostumuksellisesti.
Elokuva etenee sinänsä hyvin arvattavasti kohti väistämätöntä epäonnista päätöstään. Tarina on kuitenkin niin vähäeleinen, että suurin murheellinen käänne pääsee yllättämään
Atefin teoksen temaattisena taustana toimii Saksojen yhdistyminen sekä sen yhteydessä purkautuvat ylisukupuolviset traumat. Takapajuisen Itä-Saksan asukkaiden heikko taloustilanne yhtäkkiä avautuvassa länsimaisessa kapitalistisessa kilpailussa varjostaa Mariaa ympäröiviä ihmisiä. Tyttö itse puolestaan lintsaa maatilalla kaaokseen ajautuneesta koulustaan sekä hakeutuu pois eromasentuneen ja työttömän äitinsä luota.
Filmin keskeiset hahmot ovat eläneet koko elämänsä kommunistisen yhteiskunnan valvovan silmän alla. Kaikkien yksityisistä tiedoista ja vaietuista salaisuuksista on pidetty rekisteriä. Kauhuja on kärsitty joko henkilökohtaisesti tai vähintään vanhempien kautta. Niitä on myös padottu sisälle, mistä Hennerin pintaan hetkittäin pulpahteleva kovaotteisuus on muun muassa oire.
Leffan lopussa kuullaan Marian hieman kömpelössä kertojamonologissa lainaus Dostojevskin Karamazovin veljeksistä, joka antaa tarinalle sen otsikon. Aleksei Karamazovin toteamus iloisesta jälleennäkemisestä, jossa kaikki kokemukset jaetaan, viittaa tietysti Saksojen yhdistymiseen. Toisaalta sitaatti korostaa katkeransuloisesti sitä ikuista kuilua, joka jää voimaan päähahmojen välille.
Elokuvan melodraama myös naurattaa ajoittain, enimmäkseen hyvällä tavalla. Marian ja Hennerin yritykset varjella salaisuuttaan ovat jo itsessään välillä huvittavia. Pahaa aavistamaton poikaystävä on tosin hyväuskoisuudessaan jo niin uskomaton uuvatti, että komiikka lipeää hetkittäin tahattoman puolelle.
Romanttisten filmien joukossa Atefin ohjaustyö paljastuu kuitenkin positiiviseksi yllätykseksi. Estoton eroottisuus, nuoren naisen näkökulma, uskottava kerronta sekä sijoittuminen harvoin valkokankaalla käsiteltyyn historialliseen hetkeen tekevät Someday We’ll Tell Each Other Everythingistä vahvasti katsomisen arvoisen. Kriitikot eivät ole jostain syystä suhtautuneet leffaan suopeasti, mutta elokuvalle kannattaa antaa mahdollisuus.
Kommentit
Lähetä kommentti