Armenialainen elokuva on minulle entuudestaan tyystin tuntematon aihe. Tutustuminen on hyvä aloittaa maan vuoden 2024 Oscar-lyhytlistaehdokkaasta, Amerikatsista. Michael A. Goorjianin ohjaama, käsikirjoittama, leikkaama ja tähdittämä filmi on tarina armenialais-amerikkalaisesta Charliesta, joka on paennut lapsena kansanmurhaa synnyinmaastaan mutta palaa aikuisena 1940-luvun Neuvosto-Armeniaan.
Diaspora ja etniset puhdistukset näyttelevät merkittävää osaa Armenian historiassa. Modernin armenialaisen diasporan alkujuuri on Osmanien valtakunnassa tapahtunut vuoden 1915 kansanmurha, josta Amerikatsikin saa alkunsa. Vuonna 2023 Vuoristo-Karabahin, (armenialaisittain Artsakhin) sodan seurauksena puolestaan yli 100 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa.
1940-luvun lopussa Josif Stalinin Neuvostoliitto alkoi houkutella armenialaisia takaisin kotimaahansa. Charlie tarttuu myös syöttiin, mutta Armeniassa odottaa hyvin erilainen todellisuus kuin hän on kuvitellut. Pian hölösuu mies löytää itsensä vankilasta syytettynä kosmopolitanismista – eli solmion pitämisestä.
Elokuvan alkupuoli on hämmentävän ristiriitainen. Goorjian hakee filmiinsä selvästi farssimaista, totalitarismille irvailevaa otetta. Charlie on kuitenkin niin korostettu hyväuskoinen amerikkalainen tomppeli ja Andranik Berbeyanin soundtrack niin hassunhauskoja käänteitä alleviivaava, että kokonaisuus tuntuu yrittävän liikaa. 90-lukulaisen komedian fiilis ja kommunistinen sorto eivät vain istu yhteen.
Vähitellen, kun leffa rauhoittuu, sen riitasointuiset elementit alkavat toimia sen eduksi. Elokuvasta kehkeytyy yllättäen vankiladraama, kun vastoin kaikkia odotuksia Charlie ei vapaudukaan käden käänteessä. Jenkin eli “amerikatsin” loputon positiivisuus ja lannistumattomuus on liekki, joka pysyy hengissä armottomissakin oppressiivisissa olosuhteissa.
Hilpeänä käänteenä filmi muuttuu neuvostoliittolaiseksi Takaikkunaksi, kun maanjäristys tekee loven vankilan muuriin ja päähenkilö alkaa seurata aukosta naapurissa asuvan vanginvartijan elämää. Ainoana kytköksenään vankilan ulkopuoleiseen maailmaan Charlie myötäelää salaa toisen miehen iloja ja suruja. Erinäisten käänteiden myötä heidän välilleen muodostuu tiivis yhteys.
Epätasaisen alun jälkeen huomasin imeytyväni mukaan Amerikatsin tarinaan, jossa huumori ja toivo tasapainottavat lohduttomuutta ja julmuutta. Charlien hyväntahtoisen tirkistelijän rooli on samalla sekä huvittava että sydäntäsärkevä.
Elokuvan tärkeimmäksi teemaksi muodostuvat saman maan kansalaisten välilleen pystyttämät muurit. Sekä päähenkilö että vanginvartija ovat armenialaisia mutta neuvostosorron myötä tuijottavat toisiaan kaltereiden eri puolin. Armenialainen nainen, joka filmin alussa ystävystyy epäonniseen sankariin, on puolestaan nainut venäläisupseerin, joka passittaa päähenkilön telkien taa.
Amerikatsilla on tilaisuus suorastaan täydelliseen lopetukseen. Leffan sykähdyttävimmässä kohtauksessa Charlie, jota odottaa karkotus Siperiaan, kuvittelee itsensä keskelle vanginvartijaystävänsä perheillallista. Yhden ohimenevän, riipaisevan hetken hän viimein kokee olevansa oman väkensä parissa. Jos elokuva olisi leikannut mustaan tuohon paikkaan päästämättä katsojaa helpolla, olisin antanut aplodit.
Varsinainen päätös on tätä sentimentaalisempi ja arvattavampi. Kuten ennakoida saattaa, alussa esitelty armenialaisnainen saa vihiä Charlien pinteestä ja painostaa miehensä vapauttamaan hänet. Olisin itse lämmennyt surumielisemmälle ja uskottavammalle ratkaisulle. Berbeyanin sävellykset alleviivaavat sitä paitsi tunnerekisteriä aivan liikaa lopetusta myöten.
Viimeinen kohtaus on silti iskevä. Vapautunut sankari asettautuu asumaan poismuuttaneen vanginvartijan asuntoon ja löytää sieltä kätketyn maalauksen. Armenian kansallissymbolia, ikonista Ararat-tulivuorta, esittävä teos on viimeinen hiljainen uhmakkuuden osoitus vartijalta, jolta neuvostoliittolaiset olivat kieltäneet maalaamisen kokonaan.
Ailahtelevuudestaan huolimatta Amerikatsi on vahva osoitus Suomeakin pienemmän valtion elokuvantekokyvyistä. Goorjian on pääroolissa koskettavan filmin sydän. Hänen taidonnäytettään voi lämpimästi suositella niille, jotka haluavat tutustua siihen, millaista leffatuotantoa Etelä-Kaukasialla on tarjottavanaan.
Kommentit
Lähetä kommentti