Siirry pääsisältöön

Filmiarvostelut

Arvioita ja analyyseja elokuvista sekä tv-sarjoista. Kaikki arviot sisältävät spoilereita.

Hae tästä blogista

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2012.

Tekstit

The Artist

maaliskuuta 26, 2012

Bérénice Bejo James Cromwell Jean Dujardin John Goodman komedia Malcolm McDowell melodraama Michel Hazanavicius viisi tähteä

+

The Sopranos – kausi 3

maaliskuuta 14, 2012

David Chase draama Edie Falco James Gandolfini Joe Pantoliano mafia Nancy Marchand neljä tähteä rikos Sopranos

+

Kuu

maaliskuuta 03, 2012

Clint Mansell Duncan Jones Kevin Spacey kolme tähteä Sam Rockwell scifi

+

Lisää blogiviestejä

Kaikki tekstit

Arkisto

2024 23

2023 81
2022 89
2021 82
2020 9
2019 30
2018 22
2017 17
2016 19
2015 27
2014 24
2013 23
2012 22
2011 26
2010 2
- elokuuta 1
- kesäkuuta 1
2009 5
- joulukuuta 2
- marraskuuta 3

Näytä enemmän Näytä vähemmän

Tunnisteet

1888
1889
1890
1893
1895
1918
1920
1923
1924
1925

Näytä enemmän Näytä vähemmän

Suositut tekstit

Barbie

Pinkkiin pukeutuvista elokuvakatsojista on tänä kesänä muodostunut niin näkyvä trendi, ettei se ole voinut jäädä keneltäkään huomaamatta. Barbie -filmistä on kehkeytynyt todellinen ilmiö. Leluelokuvaksi kyseessä on poikkeuksellisen kunnianhimoinen tapaus, sillä pelkän rahastuksen sijaan leffa pyrkii aidosti viihdyttämään komediana sekä ottamaan jopa kantaa yhteiskunnallisiin tasa-arvokysymyksiin. Mutta onnistuuko Mattelin tuote pääsemään irti pitkitetyn mainoksen vaikutelmasta? Omalle tutkalleni Barbie-elokuva ponnahti, kun kuulin sen taiteellisista taustavoimista. Filmin on ohjannut Greta Gerwig, joka on tullut tunnetuksi Oscar-ehdokkaiksi nousseilla Lady Birdillä ja Pikku naisilla. Hän on puolestaan kirjoittanut sen yhteistyössä Marriage Storylla ja White Noisella mainetta niittäneen Noah Baumbachin kanssa. Elokuvana Barbiesta paistaakin persoonallinen kädenjälki. Visuaalisesti pastellisävyt ovat toki itsestäänselvyys, mutta uniikimpaa on muu tyyli. Barbie on nimittäin mi

Mission: Impossible – Fallout

Ennen kuudetta Mission: Impossiblea jokaisen leffasarjan osan oli ohjannut eri henkilö. Mission Impossible: Fallout on kuitenkin Christopher McQuarrien toinen filmi menestyssaagassa. Hänen edeltävä tekeleensä, kummallisen innoton Rogue Nation , ei herättänyt minussa hurraahuutoja. Falloutissa McQuarrie löytää kuitenkin tasapainon överin toimintaspektaakkelin sekä itsetietoisen pilke silmäkulmassa -asenteen välille. Jos Rogue Nationin mäiskintä ja kaahailu oli jo paisulteltua, viimeistään Falloutissa eeppisyysmittarista loppuu lukemat kesken. Samalla tarinankerronnan vähäinen järjen hivenkin on viskattu ulos ikkunasta. Elokuva tiedostaa tämän, mutta lopputuloksena voisi olla silti katastrofi, ellei McQuarrie olisi huomattavasti keskimääräistä parempi toimintaohjaaja. Jo varhaisessa vaiheessa leffaa tuntuu siltä, että tällä kertaa franchise laittaa kaikkensa peliin. Alkupuolella nähtävä aito HALO-hyppy tarjoilee stuntin hurjimmasta päästä. Sitä seuraa poikkeuksellisen inten

Good Will Hunting

Usein negatiivisessa sävyssä käytettävä termi, Oscar-syötti, voitaisiin minun puolestani leimata varoitukseksi Good Will Huntingin kaikkien fyysisten kopioiden kansiin. Gus Van Santin ohjaama draama, jonka käsikirjoituksesta Matt Damon ja Ben Affleck pokkasivat akatemiapystin, on nimittäin suurella tähtikaartilla ryyditetty elämää syleilevä hyvän mielen elokuva. Hyvä mieli elokuvasta jää tosin vain niille katsojille, joiden nautintoon jatkuva läpinäkyvä tunteiden lypsäminen, täydellisen epäuskottava päähahmo tai tarinan Hollywood-normeja tunnollisesti seuraava kaavamaisuus ja helposti pureskeltavuus eivät vaikuta. Matt Damonin itsensä näyttelemä filmin päähenkilö, Will Hunting, on sanalla sanoen nero. Ensimmäisenä leffa tuo ilmi hänen matemaattisen luonnonlahjakkuutensa, mutta herran lukuisat taidot eivät rajoitu vain kaavojen pyörittelyyn. Will on nimittäin yleistietämykseltään ja luonnontieteiden tuntemukseltaan da Vincin varjoonsa jättävä l'uomo universale sekä psykologise

Sisällön tarjoaa Blogger