Succession — kausi 2

Successionin ensimmäinen tuotantokausi oli parasta tv-viihdettä miesmuistiin. Kakkoskausi sai siis suuret saappaat täytettäväkseen. Eniten pelkäsin sitä, ettei sarja pysty pitämään yllä samaa intensiteettiä ja yllätyksellisyyttä enää toista kierrosta vaan jää polkemaan paikoilleen. Pelkoni osuu osin oikeaan muttei onneksi täysin.

Show'n ensimmäinen tuotantokausi jäi siihen pisteeseen, että perheen kokaiiniriippuvainen ykköspoika Kendall joutui törttöilyjensä seurauksena luopumaan isänsä firman valtausyrityksestä. Hänen aiemmat bisneskumppaninsa kuitenkin jatkavat karhunhalauksen toteuttamista, joten Royt joutuvat puolustautumaan. Isäpappa-Logan keksii ostaa toisen mediayrityksen, jotta Waystar-Roycosta paisuisi liian suuri pala valtaajille haukattavaksi

Kakkoskausi paljastaa entistä selvemmin, miten häikäilemättömästi Logan käyttää valtaa ihmisiin ympärillään. Kolmannen jakson kohtaus, jossa mediamoguli etsii joukosta petturia simputusleikin varjolla, on samaan aikaan tuskallista että kiehtovaa katsottavaa.

Häntä pelkäävät alaiset häpäisevät ja nöyryyttävät puolestaan itseään täysin selkärangattomasti säilyttääkseen asemansa. Tämä tiivistää herkullisesti, miten ökyrikkaiden ja diktaattorien mahdin takaavat heitä liehittelevät hyödylliset idiootit.

Hahmot ovat edelleen Successionin sydän. Kendallista nähdään kaudella uusi puoli, kun hän alistuu osaansa isänsä rinnalla mutta osoittaa samalla pätevyytensä. Shiv taas on entistä sietämättömämpi itsestään liikoja kuvittelevana näsäviisastelijana, joka lempipuuhaa on huudella päätöksenteon laitamilta, koska hän itse ei joudu ottamaan vastuuta mistään. Huuliveikko-Roman, jota Kieran Culkin tulkitsee hersyvästi, jaksaa vuorostaan yhä naurattaa suorasukaisuudellaan ja sanan säilällään.

Logan on silti edelleen koko sarjan kiintopiste. Show pakottaa katsomaan silmästä silmään sitä ristiriitaa, että samaan aikaan pidämme pomomiehen tekoja tuomittavina, mutta toisaalta niissä on jotain kummallisen vetoavaa. Hänen karismansa valloittaa puolelleen ja hänen vallan väärinkäytön seuraamisensa on sekä hauskaa että kiinnostavaa. Mitä se siis kertoo kulttuuristamme että samaan aikaan sanoin paheksumme tällaista henkilöä mutta tosiasiassa ihannoimme hänen magneettisuuttaan?

Succession myös tasapainottaa yhä onnistuneesti komediaa ja draamaa. Välillä se naurattaa ääneen, kuten Romanin ja firman vanhemman johtohahmon puhelinseksikohtauksessa tai Kendallin räpätessä myötähävettävästi isänsä kunniaksi. Välillä taas se onnistuu aidosti koskettamaan, kun vanhempi veli murtuu siskonsa edessä itsetuhoisten ajatuksiensa vuoksi. Ison plussan show saa myös siitä, ettei tätä kaikkea tarvitse maustaa HBO:n tavaramerkkityyliin nololla pehmopornolla.

Dialogin puolesta sarja alkaa kuitenkin menettää tehoaan. Kuittailut ja vittuilut eivät enää riemastuta samalla tavalla, kun yli-inhimillisiä nokkeluuksia toistetaan loputtomiin. Vuoropuhelut tuntuvat pahimmillaan uuvuttavalta käsikirjoittajien brassailulta.

Toiseksi tarinan kantava juonikuvio ei ole yhtä kutkuttava kuin edellisellä kaudella. Yrityskaupoilta suojautuminen ei vain pääse samalle tasolle konfliktina kuin hyvin henkilökohtainen isän ja pojan taisto. Mielenkiintomittaria ei väräytä myöskään uhkana ulkopuolelta saapuva toimitusjohtajakandidaatti, vaikka häntä esittääkin erinomainen Holly Hunter. Jotkin sivujuonet vaikuttavat taas jäävän ilman lopputulemaa, kuten Kenin addiktion aiheuttamat kiihtyvät ongelmat.

Tarinan edetessä mieleen nousee myös väistämättä kysymyksiä, jotka eivät vielä aiemmin sarjassa häirinneet. Miksi Royn sisarukset esimerkiksi tavoittelevat pakkomielteisesti isänsä seuraajan paikkaa? He ovat jo valmiiksi törkyrikkaita, toimitusjohtajahan duunihan on pelkkää paskan lapiointia! Entä miksi meidän pitäisi välittää, kuka näistä porsastelijoista voittaa, kun kukaan heistä ei voi kummoisesti hävitäkään? Ja miten kukaan enää ajattelee, että Roman voisi olla koskaan soveltuva mihinkään vastuulliseen positioon hänen osoitettuaan päinvastaista kerta toisensa jälkeen?

Vasta viimeisten jaksojen käänteet nousevat sykähdyttävyydessään ykköskauden tasolle. Kongressikuulemiset ovat samaan aikaan jännittäviä että hillittömiä, kun puhujanpönttöön istutetaan Tomin ja Gregin kaltaisia tolloja.

Kenin selkäänpuukotus taas on hykerryttävä tapa lopettaa kausi, vaikka käänne onkin arvattava. Mitenpä muuten draaman kaari voisi mennä? Loganin hymy taas puhuu enemmän kuin mitkään sanat, sillä raivostaan huolimatta isä on viimein jollain kierolla tavalla pojastaan ylpeä. Yksi asia minua tosin ihmetyttää: eikö Ken joutuisi syytteeseen annettuaan kongressille väärän valan?

Yhtymäkohdat tosimaailmaan ovat kaudella entistä selvemmät. Royt vertautuvat yhä vahvemmin Murdochin perheeseen ja heidän omistamansa konservatiiviuutiskanava ATN Fox Newsiin. Kanavalle juontajaksi palkittu äärioikeistolainen Ravenhead puolestaan luo mielleyhtymiä Tucker Carlsonin kaltaisiin hörhöihin. 

Ravenhead koskettaa hahmona jopa yllättävän läheisesti suomalaista politiikkaa. Kun paljastuu, että mies on osallistunut menneisyydessä fasistikokouksiin, mennyt naimisiin Kotkanpesässä sekä nimennyt koiransa samoin kuin Hitler, hänen tukijansa tietysti puolustelevat persumielisten tavoin, etteivät nämä ole mitään ehdottomia todisteita kaappinatsiudesta.

Puhuttelevimmillaan show on kuitenkin yksinkertaisissa metaforissa. Kun kaunis kallis talo alkaa haista kammottavalle ja rakenteista löytyy kuollut eläin, tiivistyy siinä paljon koko Roy-klaanista. Rikkaiden asennoituminen alempiin yhteiskuntaluokkiin käy puolestaan ilmi fraasista, jota Waystar-Roycossa on käytetty systemaattisesti risteilyillä kuolleita seksityöläisiä kohtaan: "No real people involved."

Successionin toinen kausi ei onneksi tee westworldeja vaan sarjan laatu säilyy edelleen korkeana. Jännitteen taso ei ole enää kenties samaa luokkaa kuin aikaisemmin eikä tarina vyöry eteenpäin niin vastustamattomasti, että jokaisen jakson päätös pakottaisi aloittamaan seuraavan. Silti shakespearelainen surkuhupaisa ja selkäänpuukotuksia pursuava perhedraama on hyvin lähelle parasta viihdettä, mitä televisiosta voi tällä hetkellä poimia katsomislistalle.