80-luvun kauhuklassikoista kehutuimpiin kuuluu Peter Medakin The Changeling. Se on hyvin perinteinen kummitustalotarina, jossa vaimonsa ja lapsensa vastikään menettänyt säveltäjä John Russell muuttaa vanhaan hylättyyn kartanoon. Omituisia asioita alkaa tietysti heti tapahtua.
Vaikuttavinta The Changelingissä on sen miljöökuvaus. Vanha talo, jonka käytäviä kamera hiipii pahaenteisesti, näyttäytyy suurena ja uhkaavana entiteettinä. Russelin täytyy olla maailman kylmähermoisin kaveri, jotta hän suostuu nukkumaan siellä kaikkien karmivuuksien jälkeenkin. Itse olisin nostanut kytkintä jo siinä vaiheessa, kun aamuyöllä putket alkavat säännöllisesti paukkua.
Russell on siitä kiinnostava kauhuelokuvan päähenkilö, ettei hän edes kyseenalaista yliluonnollisuuksia. Surun koettelema mies tajuaa sitä vastoin välittömästi, että lapsen kasvot kylpyammeessa eivät kuulu normaaliin luonnonilmiöihin eikä hän kuvittele tapahtumia. George C. Scott välittää tuimalla katseellaan ja olemuksellaan onnistuneesti hahmon analyyttisyyden ja periksiantamattomuuden.
Päähenkilön motiivi selvittää selittämättömyydet on myös helppo ymmärtää, kun paljastuu, että kummittelun taustalla on murhattu lapsi. Koska häneltä on itseltään riistetty kaikki, hän haluaa kyetä korjaamaan ainakin yhden ihmisen kokeman vääryyden.
The Changelingin heikkous on sen totaalisessa ennalta-arvattavuudessa. Aavemaisuudet alkavat umpitutulla tavalla, kun ovet aukeilevat itsestään, ullakolta kuuluu salaperäisiä ääniä ja esineet liikkuvat omin päin. Tätä seuraa tietysti kummitustaloelokuville pakollinen spiritismisessio, jota varten etsitään ihan psyykkisen tutkimuslaitoksen hyväksyttämä meedio. Myöhemmin taas kaivellaan levottomia luita menneisyyden murhapaikalta.
Kliseekokoelmaa voi toki puolustaa sillä, että monet elokuvat ovat jäljitelleet The Changelingia sen ilmestyttyä. Vaikutus näkyy jopa videopeleissä, sillä Silent Hillien pyörätuolit ovat suoraan kuin leffasta repäistyjä. Tuskin filmin goottilainen kauhukuvasto oli silti järin uniikkia edes sen julkaisun aikaan.
Tunnelmaa Medakin ohjaustyö virittää silti taidokkaasti. Yksi varsin tehokas säikäytyskin elokuvan viimeiselle kolmannekselle onnistutaan rakentamaan. Toisaalta The Changeling sortuu siihen samaan, mihin kauhuelokuvat usein, eli liian meluisaan loppuhuipennukseen, jossa kaikki jännitys ja hienovaraisuus kaikkoaa.
Perinteistä kummitustalofilmiä etsiville The Changeling tarjoaa kelvollisen joskin yllätyksettömän elämyksen. Elokuvan tasaisen varma tarinankerronta ja huolella rakennettu atmosfääri viehättävät sen verran, ettei kekseliäisyyden tai syvemmän sisällön puute romuta kokemusta. Kyseessä on leffa, jota ei välttämättä halua katsoa yksin ennen nukkumaanmenoa, ainakaan jos asuu kerrostalokaksiota suuremmassa asunnossa.
Kommentit
Lähetä kommentti