Darren Aronosfky on ohjaajana viehtynyt itsetuhoisiin ja pakkomielteisiin hahmoihin. Hänen elokuvistaan Pi kertoi neuroottisesta ja vainoharhaisesta matemaatikosta, Requiem for a Dream huumeaddikteista, The Wrestler kehäraakista show-painijasta ja Black Swan perfektionistisesta balettitanssijasta. The Whalen päähenkilö Charlie puolestaan syö itseään hengiltä.
Tänä maailmanaikana on kohtalaisen uskalias veto nimetä sairaalloisesta ylipainoisuudesta kertova elokuva provosoivasti "valaaksi". Otsikko on kuitenkin olennainen osa filmin teemoja. Ensinnäkin se on viittaus Moby Dick -romaaniin, joka näyttelee leffassa suurta roolia. Moby Dickin kuuluisin hahmo, kapteeni Ahab, jahtaa katkeroituneena ja pakkomielteisesti valkoista valasta kompensaatioksi menneisyytensä kärsimyksistä. The Whalessa Charlien valkoinen valas on ruoka, johon hän hukuttaa elämänsä virheistä ja tragedioista kumpuavat murheet.
Totta kai "valas" viittaa myös ylipainoisista käytettävään haukkumasanaan. Elokuvan pointtina ei ole kuitenkaan pilkata lihavuudesta kärsiviä. Päinvastoin se nostattaa katsojissaan empatiaa päähahmoaan kohtaan, jotta he näkisivät hänet vastenmielisen ylensyöneen eläimen sijaan ihmisenä. Otsikon tarkoitus on nimenomaisesti vetää huomio siihen, kuinka julmalta sana vaikuttaa, kun opimme tuntemaan Charlien. Nykypäivänä tällainen luottaminen yleisön tulkintakykyyn on toki riskialtista.
Leffa tekee myös selväksi, etteivät haukkumasanat hetkauta Charlieta. Hän on myötätuntoinen henkilö, joka uskoo syvempään hyvään ihmisissä pintapuolisen ilkeänkin käytöksen takana. Samoin hän arvostaa enemmän rehellisyyttä kuin siloittelua, jopa silloin, kun rehelliset ajatukset eivät ole kaikkein korrekteimpia. Hän on opettajana esimerkiksi kyllästynyt college-opiskelijoidensa esseisiin, jotka yrittävät aidon ilmaisun sijaan vain mielistellä arvostelijaansa.
Myös filmi itse heijastelee tätä kaunistelemattomuuden teemaa. Se ei nimittäin epäröi näyttää Charlien sairautta sellaisena kuin se on. Hänen massiivinen kehonsa aiheuttaa liikkumiskyvyttömyyttä, jatkuvaa ylenpalttista hikoilua, hengenahdistusta sekä vakavaa sydämen vajaatoimintaa. Elokuvanäytökseen ei kannata varata liikaa leffaevästä, sillä päähenkilö kiskoo valkokankaalla naamariinsa herkkuja ja roskaruokaa sellaisia määriä, että ällötys on taattu. Sitä voi tietysti ihmetellä, miten miehen vierailijat eivät kummemmin hätkähdä hajuista, joita siivottomasti elävän ja roskikseenkin oksentavan ihmisen kämpästä täytyy tulvia.
The Whalen keskeinen ihmissuhde muodostuu Charlien ja hänen tyttärensä, Ellien, välille. Charlie on vuosien varrella vieraantunut lapsestaan ja yrittää korjata heidän välinsä ennen kuin kuolema korjaa. Ellie taas on perinteinen kapinallinen ja epäkypsä teini, joka muun muassa lähettää Facebookiin kuvan isästään saatteella: "There will be a grease fire in hell when he starts to burn." Päähenkilö kuitenkin uskoo, että hänen tyttärensä on ainoa hyvä asia, minkä hän on saanut elämässään aikaan.
Hahmojen rooleissa Brendan Fraser ja Sadie Sink tekevät vakuuttavaa jälkeä. Fraser rakentaa elokuvan aikana traagisesta hahmostaan suorastaan magneettisen. Häntä on vaikea uskoa samaksi näyttelijäksi kuin Viidakon Ykässä ja Muumioissa — eikä pelkästään muodomuutoksen, maskeerauksen ja puvustuksen vuoksi. Sinkin terävän suorituksen ansiosta kliseisestä angstaavasta teinitytöstä puolestaan muodostuu kiinnostavampi tapaus kuin käsikirjoituksen sivuilla
Maailmalla elokuva on saanut kritiikkiä siitä, ettei Fraser itse ole homo eikä sairaalloisen ylipainoinenkaan, kuten hahmonsa. Näiltä Absurdistanista karanneilta paheksujilta sopii kysyä, ovatko he unohtaneet kokonaan sanan "näyttelijä" merkityksen.
The Whalesta on helppo arvata, että se pohjautuu teatterinäytelmään. Kapeassa 1.33:1-suhteessa kuvattu leffa ei nimittäin poistu Charlien asunnosta hetkeksikään, vaan väkeä ramppaa sisään ja ulos, välillä jopa liikaa. Keinotekoisimmin tarinaan on kirjoitettu lähetyssaarnaajapoika, joka vähän väliä käy koputtelemassa päähenkilön ovea ja päätyy lopulta vuodattamaan elämäntarinansa.
Elokuvan tunteellinen ja Aronofskyn tyylille uskollinen lopetus on sen huippukohta. Hollywood-melodraama viulunvingutuksineen voisi tuntua väkinäiseltä, mutta briljantti ohjaus, loistavat näyttelijäsuoritukset sekä filmin erinomainen leikkaus varmistavat, että kliimaksi onnistuu nykimään oikeista naruista. Pidän myös siitä, ettei tarinan päätös yritä maalata Charliesta ylisympaattista hahmoa pyyhkimällä hänen itsekkäitä virheitään pois. Hänen symbolinen nousemisensa kohti taivasta lipeää kenties jo kornin puolelle, muttei se kokonaisuutta pilaa.
Leffan aikana sen hahmot painottavat, ettei toista ihmistä voi pelastaa. Loppuratkaisuna Charlie ja Ellie onnistuvat kuitenkin tietyssä mielessä pelastamaan toisensa. Charlie saa kasvukivuissaan painivan Ellien näkemään, että hänellä on kaikki syy uskoa itseensä. Tytön kesken jäävä lause, "And then it made me feel glad for my--", jonka hän lukee kahdeksasluokkalaisena kirjoittamastaan kirja-arviosta, täydentyy aiemmin tarinassa sivutusta Walt Whitmanin runosta: Song of Myself. Isä taas saa vahvistuksen ennen kuolemaansa sille, että hänen omista epäonnistumisistaan huolimatta tyttärellä on edessään täysi elämä.
Toisaalta pateettisella tunnelogiikalla etenevää elokuvan lopetusta voi kritisoida manipulatiivisuudesta. Huipennus saa esimerkiksi herkästi unohtamaan sen, että leffan hahmojen olisi kannattanut hyvissä ajoin kutsua paikalle se saamarin ambulanssi Charlien vastalauseista huolimatta. Toiseksi katsojan on helppo sivuuttaa mielessään se fakta, että itsesäälissä rypemisen vuoksi päähenkilö on todennäköisesti traumatisoinut tyttärensä kuolemalla tämän silmien edessä ja aiheuttanut lisämurhetta jo paljon kärsineelle kälylleen.
Ulkomailla The Whale on saanut niin ristiriitaisen vastaanoton, että sen koskettavuus draamana pääsee yllättämään. Osa arvostelusta on toki aiheellista ja leffan todellisiin puutteisiin kohdistuvaa. Osa taas kumpuaa mitä ilmeisimmin nykypäivälle tyypillisestä hypersensitiivisyyden ja medialukutaidottomuuden yhdistelmästä. Minun kirjoissani filmi on sen sijaan yksi Aronofskyn parhaista.
Kommentit
Lähetä kommentti