The Book of Boba Fett

Disneyn uutena strategiana on tuottaa jokaisen fiktiivisen universuminsa ympärille läjä tv-sarjoja Disney+-palvelunsa sisällöksi. Siksi ei ole ihme, että myös menestys-show The Mandalorian sai spin offin, The Book of Boba Fettin. Sen nimikkoantisankari on ikuinen Star Wars -fanien suosikki, vaikka alkuperäisessä trilogiassa hän esiintyy kuvassa vain kuusi ja puoli minuuttia lausuen kokonaiset neljä vuorosanaa. Sarjana The Book of Boba Fett ei oikein tiedä, mitä se haluaisi olla, sillä se voisi yhtä hyvin olla nimetty The Mandalorianin tuotantokaudeksi 2.5.

The Mandalorianin luojat Jon Favreau ja Dave Filoni häärivät myös Boba-sivustoorin taustalla. Siksi tyylilajina on jälleen avaruus-western, ja show’n sävy hyvin samanlainen Mandon seikkailujen kanssa. Tarina nivoutuu yhteen emosarjan kanssa, jossa Temuera Morrisonin esittämä palkkiometsästäjä kävi jo piipahtamassa.

The Book of Boba Fettin ensimmäiset neljä jaksoa sijoittuvat osin nykyisyyteen ja osin menneisyyteen. Ne kertovat takaumien kautta, miten Boba selviytyi Jedin paluun jälkeen Sarlaccin kidasta ihmisten ilmoille. Nykyhetkessä puolestaan hän jatkaa siitä, mihin jäi The Mandalorianin toisen kauden lopputekstikohtauksessa, eli pyrkii ottamaan haltuun entisen Jabba the Huttin rikosimperiumin.

Minisarjan alku on perusviihdyttävä mutta hyvin epätasainen. Päähenkilön Tanssii susien kanssa -henkinen sivujuoni hiekkakansan vankina ja myöhemmin kunniajäsenenä toimii vielä kelvollisena hahmoa kehittävänä länkkäripastissina. Kakkosjakson junaryöstö on esimerkiksi onnistunut toimintakohtaus, jossa vanhoja genretrooppeja sovitetaan hauskasti Star Warsin maailmaan.

Toisaalta show käyttää tarpeettoman paljon minuutteja asioihin, jotka katsoja tietää jo tapahtuvaksi. Onko oikeasti välttämätöntä omistaa useita jaksoja näyttämään, miten Boba vapautuu Sarlaccin kuopasta, lyöttäytyy yhteen Fennec-salamurhaajan kanssa tai hankkii aluksensa takaisin? Jo pari kohtausta olisi riittänyt näiden toteamiseen.

Nykyhetkeen sijoittuvat osiot kärsivät puolestaan siitä, ettei tarinan lähtöasetelma käy oikein järkeen. Miten Boba on oikein hallitsevanaan Mos Espan kokoista suurkaupunkia vain hänen, Fennecin ja mukaan rekrytoidun kahden possun voimin?

Miehen motivaatio perustaa oma mafiaklaaninsa tuntuu myös omituiselta. Sitä perustellaan palkkiometsästäjän tympääntymisellä aina vain piittaamattomampiin ja typerämpiin työnantajiin. Luulisi kuitenkin, että luontevampi ratkaisu hänelle olisi vain vetäytyä edellisistä keikoista tienattujen krediittien turvin eläkkeelle.

Minua ei niinkään häirinnyt, että Disney yrittää muokata kaikkien tuntemasta kylmäverisestä roistohahmosta leppoisan ja pehmon vanhan sedän. Siltähän hahmo vaikutti jo The Mandalorianissa. Se tuntuu silti ristiriitaiselta, että kummisetämäisesti territoriotaan hallitseva tuore daimyo leikkii heikompien puolustajaa. Miten suojelurahojen kerääminen alamaisilta oikein olisi tarkoitus sovittaa tähän?

Alkupään jaksojen aikana hämmentää lisäksi ohjauksen kömpelyys. Jo ensimmäisessä jaksossa hyödyttömillä sähkösauvoilla huitoivat assasiinit aiheuttavat päälaen raavintaa. Kammottavin notkahdus tapahtuu kuitenkin kolmosepisodissa, joka esittelee sarjan miljööseen täysin sopimattoman Mods-teinikatujengin. Poppoon jäsenet ovat kuin Paluu tulevaisuuteen II -elokuvasta karanneita ja ajavat vieläpä kirkkaan värikkäillä skoottereilla. Kenen aivopieru tämä oikein on ollut?

Kolmas jakso sisältää kaiken lisäksi Tähtien sota -historian noloimman takaa-ajon, jos The Last Jediä kokonaisuudessaan ei lasketa. Räikeillä, tuskaisen hitailla skoottereilla Mos Espan katujen läpi surkuhupaisasti etenevä kohtaus yrittää kenties olla hauska mutta taantuu naurettavaksi kaikista vääristä syistä. Se sisältää myös huonointa CGI:tä, mitä muuten visuaalisesti vakuuttavissa Star Wars -sarjoissa on tähän asti nähty.

Viidennen ja kuudennen jakson ajaksi The Book of Boba Fett tekee kuitenkin omituisen tempun ja vaihtaa kokonaan suosikkihahmo-Mandon näkökulmaan. Nämä episodit ovat laadultaan kuin kokonaan eri sarjasta – sillä sitä ne käytännössä ovat – ja sisältävät The Mandalorianin kannalta hyvin olennaisia juonenkäänteitä. En tiedä pitäisikö olla tyytyväinen vai ärsyyntynyt, sillä näin Disney pakottaa katsomaan tasoltaan paljon heikompaa show’ta, jotta emoteoksesta saa kaiken irti.

Viides jakso esittää Mandon tähän asti tylyimillään laittamassa hänen tielleen asettuvia vastustajia poikki ja pinoon darksaberilla. Huvittavasti Pedro Pascalin kypäräpää osoittaa enemmän moraalista harmautta ja asennetta yhdessä kohtauksessa kuin Boba koko sarjan aikana.

Hahmon saatua monoa mandalorialaisten lahkosta, episodi omistaa valtaosan ajastaan naboolaisen hävittäjän tuunaukseen. Avaruusaluksen virittelystä saadaan aikaiseksi yllättävän vetävää viihdettä, eikä edes monesti rasittavan rajamailla keikkuva Amy Sedarisin mekaanikkonainen onnistu ärsyttämään. Star Wars -faneille tarjotaan puolestaan hauskoja referenssejä Pimeään uhkaan itse aluksen ohella muun muassa tutun rakettirekikanjonin muodossa.

Sarjan kuudes jakso on puolestaan sen paras ja yltää The Mandalorianin kakkoskauden finaalin tasolle. Se vetelee tehokkaasti tunnenaruista, kun Mando ja Grogu joutuvat kumpikin vuorollaan tekemään vaikean päätöksen toistensa näkemisen suhteen. Grogun kouluttautumisesta Luken opissa taas saadaan irti tautisen valloittavia ja hersyviä kohtauksia.

Luken kasvoanimaatio on myös kehittynyt huimasti hahmon The Mandalorian -ensiesiintymisestä. Star Warsien parissa kasvanutta miellyttää lisäksi se, että viimein nähdään filmimuodossa, mitä hänelle tapahtui vastikään Jedin paluun jälkeen. Tämän en uskonut olevan pitkään mahdollista, mutta nuorennustekniikka saa aikaan ihmeitä.

Kuudennen jakson vakuuttavin hetki on silti The Clone Wars -sarjasta tutun Cad Bane -pahiksen esittely. En tuntenut hahmoa entuudestaan, mutta western-tyyliin aavikolta saapuva pahaenteinen palkkatappaja nostaa kylmiä väreitä. Hänen kaksintaistelunsa Timothy Olyphantin esittämää The Mandalorianissa tavattua sheriffiä vastaan on Star Wars -sarjojen tähän asti tunnelmallisimpia hetkiä.

Kun The Book of Boba Fett palaa vahvan nousukiidon jälkeen tarkistamaan itse Boban kuulumisia viimeisessä, seitsemännessä episodissaan, se kokee valitettavasti todellisen loppulässähdyksen. Finaalijaksossa ei toimi kerrassaan mikään.

Boban ja kumppaneiden yhteenotto Pyke-huumesyndikaattia vastaan tarjoaa aivan turkaisen kökköä toimintaa. Se laittaa epäilemään tosissaan ohjaaja Robert Rodriguezin kykyjä, sillä hän on vastuussa muustakin sarjan heikoimmasta annista. Hahmojen juonipanssarit ovat vähäisimpiä sivuhenkilöitä myöten niin paksut, ettei laserpyssyttelyyn pääse syntymään minkäänlaista jännitettä. Koko touhussa on tuotantoarvoiltaan omituisen kesäteatterimainen fiilis, sillä show’n yleisilme notkahtaa roimasti edeltäviin episodeihin nähden.

Kaikkein naurettavimpia jaksossa ovat Pyke-klaanin suojakentillä varustetut jättidroidit, jotka aluksi vaikuttavat uhkaavilta mutta paljastuvat aivan avuttomiksi. Hyvikset voivat heittää niiden edessä kuperkeikkaa ja juosta niiden ympäri tykkejä karkuun ilman huolen häivää. Silloinkin kun droideilla olisi uhreihinsa suora tulilinja, ne ampuvat muutaman metrin eteensä maahan, ettei kenellekään kävisi ikävästi.

Finaali onnistuu käsittämättömästi jopa sössimään Mandon ja Grogun jälleennäkemisen, josta ei kyetä puristamaan irti lainkaan tunnetta. Vaikuttavasti esitelty Cad Bane tuhlataan myös hahmona täysin, sillä hän degeneroituu täydeksi pahiskliseeksi, joka kriittisellä hetkellä lässyttää sen sijaan, että ampuisi sankaria päähän.

Viimeisen jakson ainoa valonpilkahdus on rancorin saapuminen turpajuhliin. Loppujen lopuksi Jedin paluun hirviöstä ei saada kuitenkaan irti mitään erikoista. Sentään Grogun ja sen kohtaaminen on ihan kelvollinen kliimaksihetki.

Mikä siis on kokonaisuudessaan The Book of Boba Fettin anti? Yksi kelvollinen takaumaepisodi, kaksi mainiota lukua The Mandaloriania, läjä epätasaisia jaksoja ja karmivan huono lopputuraus. Sarjan perusidea ei selvästikään toimi omillaan, ja tuntuu, että myös käsikirjoittajat ovat ymmärtäneet sen kesken kaiken. Kun pahishahmo kysyy, mikä on sankarin motivaatio, eikä edes katsoja osaa vastata, se on selvä merkki siitä, ettei kaikkea ole mietitty loppuun asti.