Japanilaiset näyttävät jälleen, miten Godzilla-elokuva kuuluu tehdä. Godzilla Minus One on franchisen ensimmäinen teos, jossa ihmiset ovat todella pääosassa liskohirviön sijaan. Se paljastuu yllättäen täysiveriseksi ja paikoin jopa koskettavaksi draamaksi Japanin sodanjälkeisistä vuosista. Samalla se on takuulla paras Godzilla-filmatisointi sitten alkuperäisen vuoden 1954 debyytin.
Godzilla Minus Onen eeppisen kuuloinen otsikko kirjaimellisesti viittaa siihen, että elokuva tapahtuu ennen ensimmäistä Godzilla-leffaa, vuosina 1945-47. Sen päähenkilö on kamikaze-pilotti Kōichi Shikishima, joka jänistää sodan viimeisinä päivinä itsemurhahyökkäyksestä. Kun itse otsikon hirviö rantautuu Odon saarelle, hän panikoi ja jättää toverinsa jättiläisen uhreiksi ilman tulitukea.
Filmin tarinasta muodostuu kertomus eloonjääneen Shikishiman syyllisyydentunnosta. Hän kärsii sodan traumoista niin raskaasti, ettei pysty ryhtymään edes aviomieheksi tapaamalleen kauniille Norikolle, jonka kanssa he päätyvät kasvattamaan orpoa Akiko-tyttöä. Koska leffan keskiössä ovat sen ihmishahmot, elokuvan ei myöskään tarvitse lämmitellä katsojaa Godzillan saapumiseen, vaan se voi marssittaa mörön valkokankaalle saman tien.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Godzilla nostattaisi elokuvassa jännitystä. Esimerkiksi takaa-ajokohtaus, jossa Shikishiman ja kumppaneiden miinanraivaaja pakenee murhanhimoista liskojärkälettä, on todella taitavasti rakennettua trilleriä.
Samalla leffa saa ihmettelemään, miten vain naurettavalla 15 miljoonan dollarin budjetilla on saatu aikaan tehostejälkeä, joka pärjää kaikissa suhteissa Hollywood-vastineilleen. Vuoden 2016 Shin Gojirasta on otettu melkoinen loikkaus.
Japanilainen katastrofielokuva eroaa amerikkalaisesta myös siinä, että siinä voi tosissaan käydä ikävästi. Nousevan auringon maa on menneisyydessä kokenut todellisen äärimmäisen hävityksen, joten siitä ei kavahdeta filmilläkään.
Godzilla ei suinkaan ole siis mikään hyvis vaan karmiva epäreilu tappokone, jonka atomisäde on tällä kertaa nimensä mukainen. Katsojana tekee oikeasti pahaa, kun jo kertaalleen maan tasalle poltettu, jälleenrakennuksen aloittanut Tokio joutuu ottamaan vastaan mellastavan giganttisen hirviön – sekä sen laukaiseman ydinräjähdyksen.
Godzilla Minus One on teemoiltaan pasifistinen ja kritisoi erityisesti sotaisien valtioiden piittaamatonta halua lähettää kansalaisiaan joukolla turhaan kuolemaan. Vaikka elokuva jättää historian yhtymäkohdat nykyhetkeen löyhiksi, tämä on viesti, joka resonoi ajankohtaisuudellaan. Filmi suhtautuu myös kriittisesti japanilaiseen kulttuuriin pesiytyneeseen itsemurhaihannointiin.
Itse päämörökölli puolestaan toimii, kuten tavallista, symbolina sodan aiheuttamalle traumalle. Godzilla on kuin painajainen, joka ei jätä päähenkilöä rauhaan.
Elokuvan jälkimmäinen puolisko etenee suoraviivaisesti huipennukseensa. Tämänkertainen tapa, jolla nimikkomonsteri päihitetään, tuntuu tuoreelta ja muodostaa onnistuneen, mukaansatempaavan kliimaksin.
Ainoa heikkous leffan loppupuolessa on sen arvattavuus. Koska päähenkilön tutkijatiedemiesystävä toivoo, että tällä kertaa uhrautumisten sijaan kaikki palaavat kotiin elävänä, kaikki tietysti palaavat kotiin elävänä. Koska hätiin metsästetty mekaanikkosotatoveri puolestaan kuiskaa Shikishimalle jotain ohjeistaessaan tätä lentokoneen käyttöön, viimeinen kamikaze-syöksy on totta kai hämäys ja sankari käyttää heittoistuinta. Kuten ennakoida myös saattaa, ikiaikaisten leffakliseiden mukaisesti kyydistä jäänyt kaveri saapuu tuhannen taalan hetkellä pelastamaan päivän eikä kuollut hahmo pysy kuolleena, jos ruumista ei nähdä.
Godzilla Minus Onea voisi syyttää sentimentaalisuudesta, ja siihen se kieltämättä antaa itselleen luvan. Jotain kertoo silti filmin tarinankerronan ja teemojen käsittelyn vahvuudesta, että kerrankin hienoinen sentimentaalisuus tuntuu ansaitulta.
Pieniin uskottavuusyksityiskohtiin voi tosin takertua. Ja tiedän, nyt puhutaan Godzilla-elokuvasta! Silti tuntuu hieman kömpelöltä, että hirviön suunnatessa kohti Tokiota, Shikishima ei varoita Norikoa pelastaakseen hänet sekä Akikon hävityksen tieltä. Tästä huolimatta päähenkilö löytää rakkaansa vaivatta myöhemmin Ginzasta panikoivien ihmismassojen keskeltä. Sitä voi myös kyseenalaistaa, olisivatko nuori mies ja nainen millään päätyneet asumaan yhdessä ilman peittojen suhinaa vuosien ajan sodanjälkeisessä yhteiskunnassa, jossa lapsista ja aviomiehistä on varmasti ollut iso pula.
Ohjaaja Takashi Yamazaki on luonut yhden kaikkien aikojen kaiju-elokuvista siinä, että se uskaltaa asettaa kaiju-hirmunsa sivuosaan ja käyttää sitä vain välineenä kertoakseen inhimillisen tarinan. Godzilla Minus One on läpeensä tasokasta tekemistä, joka ei edes sorru perijapanilaiseen teatraalisuuteen, typerään kevennyshuumoriin tai ylinäyttelemiseen. Päinvastoin, roolisuoritukset ovat vakuuttavaa työtä kautta linjan, ja vähäinen huumorikin toimii.
Jatko-osan vihjailu filmin viimeisessä kohtauksessa voi tuntua tarpeettomalta, mutta toisaalta sen voi myös nähdä toimivan johdatuksena suoraan vuoden 1954 elokuvaan. Kenties nujerrettu Godzilla palasi vain syntyseudulleen Odon saarelle, mistä alkuperäinen Ishirō Hondankin leffa alkaa.
Kommentit
Lähetä kommentti