Kwai-joen silta

Mitä saadaan, kun heltymätön japanilainen, itsepäinen britti sekä häikäilemätön jenkki heitetään keskelle viidakkoa? Lopputuloksena saattaa hyvinkin olla silta, kunhan sen rakentamisesta on ensin kiistelty viikkoja, töitä sabotoitu ja suunnitelmat laitettu kokonaan uusiksi. Sen jälkeen koko komeus räjäytetään luonnollisesti tuhansina päreinä taivaalle.

David Leanin sotakuvaus Kwai-joen silta tarkastelee, miten päämääriltään erilaiset ihmiset ajautuvat ristiriitoihin ja yhteistyöhön poikkeuksillisissa olosuhteissa sekä miten he onnistuvat luomaan ympärilleen niin järjestystä kuin hävitystäkin. Se havainnollistaa, miten sodan järjettömyyden taustalla ovat aina yksittäisten ihmisten tavoitteet ja ajatusmaailmat.

Ihmisten vastakkainasettelun ohella Kwai-joen sillassa on erityisesti kyse arvojen yhteentörmäyksestä. Alec Guinnessin esittämä brittieversti Nicholson nostaa ihanteekseen sodankäynnin yhteiset pelisäännöt sekä niiden taipumattoman noudattamisen. Sessue Hayakawan japanilaiseversti Saito puolestaan seuraa omaa sotilaan kunniakoodistoaan eikä epäröi käyttää pelkoa ja terroria päämääriensä läpiviemiseksi.

Elokuvan individualistin viitan sen sijaan kietoo kaulaansa William Holdenin näyttelemä amerikkalaissotilas Shears. Hän nostaa oman henkensä sankarillisuuksien sekä kunnian yläpuolelle. Haavoittuneen majurin pyytäessä ryhmäänsä jatkamaan tehtäväänsä ilman häntä Shears toteaakin: "Teille tämä sota on vain peliä. Kuinka kuolla sääntöjen mukaan, kun ainoa tärkeä asia on elää niin kuin ihminen."

Kwai-joen sillan erityinen vahvuus onkin, ettei se asetu yhdenkään hahmonsa tai tämän edustaman näkemyksen puolelle. Nicholsonin huoli sääntökirjan pykälistä tuntuu esimerkiksi lähentelevän pikkumaisuudessaan mielenvikaisuutta, vaikka hänen järkähtämätöntä tinkimättömyyttään on vaikea olla ihailematta. Saiton kyseenalaiset pakotuskeinot vaikuttavat puolestaan helposti tuomittavilta, mutta hänen toiminnastaan tekee ymmärrettävää se, että töiden valmistumisesta on panttina hänen oma henkensä.

Shears sen sijaan näyttäytyy sotilaan perusarvoista irrottautuessaan elokuvan selkeimpänä järjen äänenä. Toisaalta hänenkään tekonsa eivät ole itsekeskeisyydessään moraalisesti puhtaita. Pelastaakseen nahkansa hän nimittäin väärentää sotilasarvonsa sekä pyrkii luikertelemaan keinolla millä hyvänsä hänelle määrätyistä velvoitteista.

Elokuvan värikkäästi kirjoitettuja hahmoja tukee sen vahva näyttelytyö. Etenkin korostetun herrasmiesmäisen Guinnessin karisma valloittaa tehokkaammin, kuin mihin britit ovat pystyneet sitten imperialismin aikojen. Myös Holden ja Hayakawa suoriintuvat rooleistaan mallikkaasti.

Leanin leffoille ominaisesti myös Kwai-joen sillassa huikaisevat eksoottiset maisemat ryöstävät visuaalisen pääosan, tällä kertaa Burman viidakon muodossa. Vajaana kolmituntisena sen kestokin lähentelee spektaakkelimaisia mittoja. Reippaasta pituudestaan huolimatta leffan paketti pysyy tiukasti kasassa kiehtovien henkilöidensä sekä nokkelan ironisen juonensa ansiosta.

Loppuratkaisussaan elokuva tosin lipeää kohtalon ivaa alleviivatessaan turhankin melodramaattiseksi. Hahmojen toinen toistaan teatraalisemmat kuolemat tuntuvat ennalta-arvattavuudessaan harmillisen epätyydyttävältä ratkaisulta. On kuitenkin myönnettävä, että Nicholsonin päätyminen oman siltansa epäonniseksi tuhoajaksi saattaa osuvasti loppuun hänen surullisen hahmon ritarinsa tarinankaaren.

Päähenkilöt ja heidän vastakkainasettelunsa ovat Kwai-joen sillan ehdoton kulmakivi. Heidän varaansa nojaa filmin syvin tematiikka sodan mielettömyydestä, joka saa alkunsa jo ihmisten persoonista, ambitioista, määräyksistä, moraalikoodistoista sekä erilaisista kunniakäsityksistä kauan ennen kuin yhtään laukausta on ammuttu.

Itse silta onkin filmissä vain välikappale, jonka ympärillä nämä ristiriidat kamppailevat. Hahmojen pyrkimysten löytäessä yhteisen sävelen rakennelma valmistuu vaivatta yhteistyön siivittämänä, mutta niiden osuessa vastakkain tuloksena on lopulta vain suuri pamaus, joka pyyhkii kaikki siihen astiset saavutukset mennessään.

Harva elokuva havaitseekaan Kwai-joen sillan tavoin, mistä sodassa on pohjimmiltaan kyse. Tärkeintä ei nimittäin ole tavoitteiden täyttäminen sen enempää kuin vastustajan nujertaminenkaan. Oleellisinta on, että ihminen pääsee toteuttamaan vapaasti henkilökohtaista hulluuttaan.