Apinoiden planeetan synty

Kun kuulin ensimmäisen kerran Apinoiden planeetan synnystä, ajattelin, ettei Hollywood voisi enää vajota alemmaksi tunnistettavien nimien lypsämisessä ja vanhojen leffasarjojen uudelleenlämmittelyssä. Onhan Tim Burtonin Apinoiden planeetta -kalkkunauusversiosta kulunut vasta kymmenen vuotta. Tuoreimman elokuvan saatua kuitenkin kehuja osakseen minun piti käydä tarkistamassa, millaisesta tekeleestä on kyse.

Odotuksieni vastaisesti Apinoiden planeetan synty kuljettaa juontaan erittäin määrätietoisesti. Tarinankerronta ei etenkään elokuvan alkupuolella haparoi hetkeäkään vaan tapahtumat etenevät ihailtavalla sulavuudella ja luontevuudella.

Itse asiassa leffa osoittautuu liiankin sulavaksi, sillä esiosana kertomuksen lopputulos on selviö eikä varsinaiselle matkallekaan ole eksynyt yllätyksiä. Jokaista käännettä osaa odottaa viimeistään trailerin pohjalta. Jopa Avatar sai elokuvana minussa aikaan enemmän jännitystä.

Jos elokuvan juoni ei ole sen koukku, eivät sellaiseksi nouse sen hahmotkaan. Tarinan päähenkilöön, Caesar-apinaan, katsojan kuuluisi mitä ilmeisimmin samaistua. Se osoittaa älykkäitä ja inhimillisiä piirteitä sekä joutuu ihmisten julmuuden ja ymmärtämättömyyden uhriksi. Tästä huolimatta en kyennyt kiinnostumaan hänen kohtalostaan, koska loppujen lopuksi emme saa tietää juurikaan hänen persoonastaan.

Yhtä pinnallinen hahmona on James Francon näyttelemä tiedemies, joka kasvattaa Caesarin lapsesta asti tämän jäätyä orvoksi. Kaiken tarpeellisen hänestä kertookin, etten leffasta poistuttuani muistanut edes hänen nimeään. Hänen tyttöystävänsä ainoa funktio on puolestaan Hollywood-naishahmoperinteitä noudattaen näyttää kauniilta ja tarjota kauniimman sukupuolen edustajille tarttumapintaa muuten niin mies- ja apinavaltaiseen elokuvaan.

Apinoiden planeetan synty on laiskanpuoleinen siinä, kuinka läpinäkyvin menetelmin se yrittää saada katsojansa kannustamaan apinoita ja hurraamaan heidän puolestaan. Elokuva sisältää esimerkiksi liudan suoraviivaisen kliseisiä pahishahmoja, kuten ahne liikemies, ilkeä naapuri sekä julma apinoiden hoitaja. Viimeisin ei tyydy edes olemaan ainoastaan inhottava vaan suorastaan mielipuolisen sadistinen mulkku, jotta katsojat varmasti ymmärtäisivät vihata häntä.

Odotetusti nämä hahmot saavat lopulta ansionsa mukaan kädellisten vallankumouksen kourissa. Jottei kenellekään tulisi kuitenkaan paha mieli, apinat eivät tapa edes vahingossa yhtäkään viatonta ihmistä. Leffa korostaakin rautalangasta vääntäen, kuinka ne ovat inhimillisempiä kuin tarinan ihmiset. Apinoiden kuolemien koskettavuutta puolestaan muistetaan alleviivata kerta toisensa jälkeen surusävelin.

Leffan teeman kannalta mielenkiintoisinta antia edustaa kysymys siitä, kuinka paljon elävän olennon tarvitsee muistutta ihmistä, että se ansaitsee osakseen inhimillistä kohtelua. Onhan esimerkiksi Caesar elokuvassa älykkäämpi kuin vaikkapa pikkulapsi.

Filmi ei kuitenkaan pureudu tähän dilemmaan alkuasetelmiaan syvemmin, vaan sen sanoma harhailee eläinten kohtelun etiikasta "kaikkia asioita ei ole tarkoitettu muutettavaksi" -varoitteluun. Jälkimmäiseen sanomaan sisältyvä viesti on sitä paitsi aivan absurdi: Alzheimerin tautiako ei pitäisi edes yrittää parantaa, sillä nimenomaan siihenhän apinoiden älykkyyttä lisäävällä lääkkeellä pyrittiin?

Tehostepuolella Apinoiden planeetan synty on laadukasta jälkeä, vaikka Wetan lisäksi on kehuttava myös Andy Serkisin erinomaista roolityötä Caesarina. Minun silmiini tosin digitaaliapinat eivät vielä onnistuneet luomaan täydellistä illuusiota vaan ponnahtivat tietokone-efekteinä esiin ympäristöstään. Kuten tällaiseen leffaan kuuluu, lopun toimintakohtaukset ovat myös komeaa katseltavaa, vaikka mitään erityisen säväyttävää kankaalle ei loihditakaan.

Kaiken kaikkiaan Apinoiden planeetan synty on elokuva, joka ei tee suuria virheitä. Sen kertoo tarinansa tasaisella varmuudella välttäen tehostefilmien tavanomaiset naurettavuudet sekä typeryydet. Valitettavasti pelkästään kömpelyydet välttämällä ei synny vielä hyvää elokuvaa, vaan sitä varten pitäisi myös pystyä tarjoamaan sisältöä. Pelaamalla täysin varman päälle ja noudattamalla vain vanhoja hyviksi todettuja kaavoja lopputuloksena on ainoastaan kasa mitäänsanomattomuutta.