Tie

Cormac McCarthyn samannimiseen menestysromaaniin pohjautuva Tie on post-apokalyptinen elokuva, jossa itse maailmanlopun syy jätetään tarkoituksella hämäräksi. John Hillcoatin ohjaama filmi keskittyy sitä vastoin päähenkilökaksikkonsa, nimettömäksi jäävän isän ja pojan, selviytymiskamppailuun. Heidän matkansa tarjoaa useimmista post-apokalyptisistä kertomuksista poiketen hyvin rajallisesti väkivaltaisia ja dramaattisia käänteitä. Näiden sijaan Tie on enemmän kiinnostunut äärimmäisten olojen vaikutuksesta ihmisen moraaliin.

Pojan ja isän suhteessa nousee keskeiseen osaan erityisesti isän taistelu inhimillisyytensä säilyttämiseksi. Jälkikasvun rooliksi sen sijaan muodostuu toimia parivaljakon samusirkkamaisena omatunnon äänenä. Loppujen lopuksi jääkin epäselväksi, ketkä ovat tarinan todellinen hyvä ja paha.

Onko tämä eettinen tasapainoilu kuitenkaan kiinnostavaa? Se voisi olla, jos päähenkilöt joutuisivat tekemään elokuvan aikana yhdenkin hätkähdyttävän valinnan. Se voisi myös olla, jos isä todella alkaisi lipua vainoharhaiseen pelkoon muita ihmisiä kohtaan tai sortuisi tarpeettomaan raakalaismaisuuteen oman ja poikansa nahan varjelemiseksi.

Hahmojen leffan aikana kohtaamat uhat, kuten kannibalismi, ovat kuitenkin niin kammottavia, että niiden edessä isän osoittama pelko muita ihmisiä kohtaan sekä hänen harjoittamansa hätävarjelu tuntuvat vain terveeltä toiminnalta. Se, että ääritilanteissa sekä oma että lähimmäisten henki ylittää tärkeysjärjestyksessä muut ihmiset, on niin tuskastuttavan itsestäänselvää, ettei siitä riitä kummoista pohdittavaa. Sen vuoksi myös isän ankarimpien valintojen esittäminen tuomittavassa valossa vaikuttaa tyhjänpäiväiseltä jeesustelulta.

Rautalangasta taivutettu saarnaava sanoma painaakin koko elokuvaa alaspäin. Filmin pointtia alleviivataan rasittavuuteen asti esimerkiksi sillä, miten Kodi Smit-McPheen näyttelemä poika kyselee jatkuvasti isältään, ovatko he edelleen hyviksiä.

Pojasta itsestään puolestaan muovataan niin epäuskottavan enkelimäinen, suloisen synnitön moraalikompassi, että pisarakin lisää keinotekoista sympaattisuutta olisi saanut sipsit nousemaan ulos väärää kautta. Ylipäänsä tuntuu naurettavalta, että koko elämänsä isänsä rinnalla elänyt lapsi olisi onnistunut kehittämään täysin itsenäisesti vanhempaansa humaanimman ymmärryksen oikeasta ja väärästä. Elokuva ei jätäkään käyttämättä tilaisuutta lattealle vihjailulle, että ipana on kenties lahja joltain korkeammalta taholta.

Tien muutkaan hahmot eivät ihastuta. Isän muistoissa edelleen elävä, Charlize Theronin tulkitsema vaimo onnistuu itsekkäässä itsemurhahakuisuudessaan vain turhauttamaan. Viggo Mortensenin näyttelemä isä tuntuu taas sortuvan tuon tuostakin täysin järjettömiin päätöksiin, kuten hylkäämään turvallisen ruokaa täyteen ahdatun bunkkerin, koska ulkopuolelta kuuluu kertaalleen ääniä.

Filmi kärsii myös selviytymiskertomuksena uskottavuuden notkahtelusta. On vaikea esimerkiksi olla huvittumatta, kun Mortensenin hahmo toteaa parin olevan kuolemaisillaan nälkään, katsoessa Smit-McPheen terveen pyöreitä kasvoja. Kummastuttavasti isä uskaltaa puolestaan lähteä alastonuinnille haaksirikkoutuneelle laivalle, josta luultavasti löytyy jos jonkinmoista terävää metallista kulmaa, vaikka haavojen hankkimisen kuvittelisi olevan kaksikolle kaukana kannattavasta.

Ei Tie kuitenkaan täysin ansioton tapaus ole. Visuaalisesti se on tyylikäs teos, ja harmaan synkeä maailmanlopun estetiikka on vangittu filmille täydellisesti. Elokuvan jaksaa katsoa kertaalleen pelkästään jo sen miljöitä ihastellen.

Tunnustusta on myös annettava siitä, että leffalla on sentään keskimääräistä Hollywood-tekelettä enemmän rohkeutta. Se uskaltaa esimerkiksi näyttää isän opettamassa lapselleen, miten tämä voi päästää itsensä päiviltä ääritilanteessa. Ylisanojen pohjalta tosin odotin vielä pysäyttävämpiä kohtauksia.

Vaikka Tie miellyttää silmää, elokuvana se ei kuitenkaan anna paljoa. Se ei tarjoa mukaansatempaavaa tarinaa, yllättäviä käänteitä eikä myöskään temaattisesti tai sanomallisesti puhuttelevaa sisältöä, vaikka jälkimmäisiä se selvästi tavoittelee. Isän ja pojan selviytymiskamppailusta toivottomassa post-apokalyptisessä maailmassa voisi saada irti vaikka mitä, mutta filmi jumittuu lähtökuoppiinsa.