Joss Whedonin unelmaprojekti, alunperin seitsenkautiseksi suunniteltu scifi-sarja Firefly sai nörttikansan harmiksi kirveestä televisioyhtiö Foxilta jo yhdentoista jakson jälkeen. Whedon taivutteli kuitenkin fanien lohdutukseksi Universalin tuottamaan sarjalle päätöksen Serenity-elokuvan muodossa. Koska Netflix tarjoaa sekä itse sarjan että elokuvan katsottavaksi, otin selvää, tekikö Fox todella vuosituhannen rikoksen TV-viihdettä vastaan katkaistesssaan kapteeni Malcom Reynoldsin ja hänen miehistönsä lennon ennen aikojaan.
Ensimmäisen episodin jälkeen olin jo valmis liittymään browncoat-rintamaan haistattamaan kukkaset idiooteille studiopomoille. Fireflyn pilotti onnistui vakuuttamaan minut täysin. Indiana Jones -henkinen meininki höystettynä mielenkiintoisilla hahmoilla, yllättävillä käänteillä, iskevällä toiminnalla sekä terävimmän A-luokan Whedon-dialogilla tempaisee vastustamattomasti mukaansa länkkärin ja avaruusseikkailun epäpyhään ristisiitokseen.
Verraton huumori, sukkelat vuoropuhelut sekä erinomaiset henkilökemiat nousevatkin Fireflyn vahvuuksiksi. Parhaimmillaan Whedonin käsikirjoitustyyli pääsee todella loistamaan, sillä Serenity-aluksen miehistön persoonallisuuksista kumpuava komiikka koettelee yhtä aikaa sekä nauruhermoja että kyynelkanavia. Erääksi show'n lempijaksoistani kohosi hulvaton tanssiaisepisodi Shindig, joka näyttää oivallisesti esimerkkiä juuri tällaisesta hahmolähtöisestä hupailusta.
Sarjan päähenkilö, kapteeni Malcolm "Mal" Reynolds, on Nathan Fillionin karismaattisesti esittämänä kuin Han Solon sarkastisempi ja kyynisempi isoveli. Muista hahmoista mieleen painuvat muun muassa Jewel Staiten valloittavan sydämellinen Kaylee-mekaanikko, Adam Baldwinin mahtaileva mutta hidasälyinen Jayne-palkkasoturi sekä Ron Glassin menneisyyttään salaileva pastori Book. Henkilökatraasta ainoastaan kylmäpäinen Zoë sekä hänen miehensä, aluksen pilotti Walsh, jäävät persoonina etäisiksi.
Fireflyssa korostuvat vahvasti henkilökohtaisen vapauden puolesta kamppailemisen sekä humaaniuden teemat asetettuna koviin, sisällissodan jälkeisten rajaseutujen olosuhteisiin. Serenityn miehistö kamppailee läpi sarjan jatkuvassa altavastaajan asemassa, jossa jokapäiväinen toimeentulo on tuon tuostakin uhattuna. Tästä syystä he väistämättä hitsaantuvat osaksi yhtä suurta perhettä ja omaksuvat optimistisen vaikeuksien kautta voittoon -mentaliteetin. Sarjan kenties tärkeimmäksi teemaksi osoittautuu tyytyväisyys elämän pieniin, hyviin asioihin, sillä kuten Mal toteaa pilotin lopussa: "Well, we're still flying. It's enough."
Vaikka ihastus show'ta kohtaan syttyy nopeasti, se on silti vähällä hiipua kerronnan vahvan episodimaisuuden vuoksi, jossa status quo ei murru. Pientä jatkuvuutta jaksojen välillä esiintyy mutta käytännössä tarinalta puuttuu tyystin määränpää. Ainoa kauden merkittävä juonikaari koskee Serenityllä valtiovallalta piilottelevaa lääkäriä, Simonia, sekä hänen armeijan koe-eläimenä hyväksikäytettyä siskoaan, Riveriä. Tämän aiheen ympärille kietoutuva mysteeri kuitenkin laahaa eikä juhli omaperäisyydellään. Lisäksi sisarusten suhde jää kovin latteaksi, joten tunnesidettä tai mielenkiintoa käänteisiin ei pääse syntymään.
Edes hahmojen väliset kuviot eivät sarjan aikana juuri liikahda lähtökuopistaan. Vielä viimeisessä episodissakin Mal ja aluksella majaansa pitävä kurtisaani, Inara, jahkailevat tunnustaa rakkauttaan toisiaan kohtaan, kun taas Kayleelle ja lekurille ei useiden mökötysten ja mykkäkoulujen jälkeenkään mene perille se, että he ovat itse asiassa luonteiltaan täysin sopimaton pari toisilleen. Muutamia yksittäisiä päteviä hahmonkehityksen hetkiä sarja sentään tarjoaa, kuten Jaynen oppiessa vastuunkannon merkityksen sarjan parhaimmistoon kuuluvassa Jaynestown-jaksossa.
Monia episodeja vaivaa silti niiden ärsyttävän ennalta arvattava sekä sentimentaalinen käsikirjoitus. Usein jaksojen tarinankaaret osaa ennustaa jo ensi minuuttien aikana. Niissä vatvottava draama tuntuu usein pateettiselta, sillä tapahtumien tietää joka tapauksessa nollaantuvan seuraavaan osaan mennessä. Muun muassa show'n loppupuolelle sijoittuva The Message sortuu juuri näihin virheisiin, sillä sen juonenkäänteet eivät yllätä tippaakaan, minkä lisäksi kertaluontoisena uttavuutena esiteltävän Tracey-hahmon traaginen kohtalo jää lopun vetistelystä huolimatta täysin samantekeväksi.
Sarjan rasittavaksi piirteeksi muodostuu myös se, miten hahmot ajautuvat likipitäen joka jaksossa toivottomaan tilanteeseen tai vähintään välittömään hengenvaaraan mutta selviävät kaikista pinteistä ilman takaiskuja. Täpäristä hetkistä haihtuukin vauhdikkaasti jännite sen jälkeen, kun katsojalle on käynyt selväksi, ettei jatkuvista kiperistä kiipeleistä huolimatta kenellekään miehistön jäsenistä koskaan satu ikävästi.
Nokkela ja pirteä dialogi pitää silti jaksojen viihdyttävyyttä yllä jopa silloin, kun kaikki muu pettää. Nasevuudet sopivat nimittäin täydellisesti show'n pohjimmiltaan kepeään menoon. Välillä kekseliäs sanailu yltyy niin vauhdikkaaksi, ettei nauraessa jokaista heittoa ennätä edes rekisteröimään.
Verbaalinen ilonpitokaan ei silti välty heikoilta hetkiltä. Silloin tällöin hahmot kirjoitetaan huumorin varjolla puhtaiksi tomppeleiksi, minkä Buffyn ja Angelin kaltaisilta rehellisen övereiltä sarjoilta vielä hyväksyy mutta mikä jonkinasteiseen realismiin pyrkivässä Fireflyssa tökkii. Tämä latistaa muun muassa muuten mainiota Our Mrs. Reynolds -episodia, jossa Mal erehdyksessä vihkii itsensä avioliittoon syrjäisen planeetan perinteiden mukaisesti. On vaikea uskoa, että edes Jaynen kaltainen hömelö kuvittelisi kapteenin kauppaavan vahinkovaimonsa hänelle isoa pyssyä vastaan, saatika sitten, että Mal todella erehtyisi Jaynen uhittelevan häntä naisen vuoksi kyseisellä aseella.
Fireflyssa Whedon on kaikesta huolimatta onnistunut rakentamaan uniikin genrekeitoksen. Scifin ja westernin naimakaupan kiehtovuutta ei käy kieltäminen. Sarjan tyylillinen tinkimättömyys tienaa myös tuhat nörttipistettä siitä, että kerrankin tyhjiössä vallitsee täysi äänettömyys, mikä luo aluksen ulkopuolelta kuvattuihin kohtauksiin myös yllättävää dramatiikkaa. Pisteitä miinustetaan tosin siitä, ettei Serenityn eteneminen avaruudessa noudata Newtonin ensimmäistä lakia, sillä jaksossa Out of Gas alus pysähtyy paikoilleen moottorin sammuessa.
Pienenä maailmanrakennuksellisena yksityiskohtana minua häiritsi myös se, etten vielä sarjan loputtuakaan tiennyt, onko ihmiskunta show'ssa majoittautunut vain yhden aurinkokunnan vai kokonaisen galaksin sisälle. Episodien alkupuheet antavat tästä näet ristiriistaista tietoa.
Serenity-finaalia ei puolestaan ole niinkään järkeä arvioida irrallisena elokuvana vaan osana show'n kokonaisuutta. Lopetuksena leffa ylittää odotukset, sillä se niputtaa nätisti pitkälti kaikki tarinan oleelliset juonikuviot, hahmokaaret sekä keskeiset teemat pakettiin ja kasvattaa tapahtumiinsa enemmän jännitettä kuin yksikään itse sarjan jaksoista. Kaksituntiseen on lisäksi saatu mahdutettua mukaan menevää toimintaa ja viimein jopa ihka oikeita, komean näköisiä avaruustaisteluja!
Serenity paljastuu myös sävyltään emosarjaansa synkemmäksi. Yleistunnelma lähentelee suorastaan epätoivoa, sillä sankareiden altavastaajan rooli jyrkentyy entisestään, eikä elokuva epäröi tapattaa osaa show'n ydinhahmoista. Vaikkei miehistönjäsenten listiminen ollutkaan alun perin Whedonin suunnitelma vaan näyttelijöiden sopimusteknisten seikkojen sanelemaa, ratkaisusta ei osaa olla pahoillaan, sillä näin sarjan päätös todella nostaa panoksia. Tämän hintana filmiin on tosin eksynyt yksi hieman laiskan tuntuinen Hollywood-kuolinkohtaus, jossa kohtalokaasti haavoittunut hahmo pääsee tietysti kuiskimaan viimeiset sanansa kapteenilleen ennen henkensä heittämistä.
Pari muutakin asiaa hiertää leffassa vastaan. Riveriä jahtaava allianssin ninja-agentti on esimerkiksi hieman korni pahis, vaikka Chiwetel Ejiofor tekee roolissa parhaansa hehkuessaan asianmukaista kylmää tunteettomuutta. Hahmon myötä juoneen saadaan myös ängättyä kliseinen voimaantumisen hetki, jossa hyvisten punoma suunnitelma lyö ylivoimaiselta vaikuttaneen vastustajan täysin ällikällä, sekä yhtälailla kaavamainen, ratkaiseva nyrkkitappelu päähenkilön ja antagonistin välillä. Perinteistä poiketaan tosin siinä, ettei paha saakaan palkkaansa kuolemalla surkeasti, vaan Mal säästää agentin hengen havaitessaan, kuinka samanlaisia he pohjimmiltaan ovat: molemmat heistä ovat entisiä aatteen miehiä, jotka menettävät yhdessä rysäyksessä kaiken, mihin he ovat aina uskoneet.
Eniten elokuvan tarinankuljetuksessa häiritsee Mr. Universe -hakkeri, jonka Whedon nykäisee elokuvaan tyhjästä ihan vain, jotta Serenityn miehistöllä olisi edes etäisiä mahdollisuuksia taistella allianssia vastaan. Sarjassa kyseistä hahmoa ei nimittäin ole pohjustettu mitenkään. Kun sankarit pyrkivät puolestaan toimittamaan tietokonevelholle löytämänsä elintärkeän tallenteen, hämmentävästi he eivät tule ajatelleeksi, että jouduttuaan pahisten yhyttämäksi mies saattaa itse asiassa olla murhattu ja hänen kallisarvoinen lähettimensä tuhottu.
Serenityn myötä mielipiteeni Fireflysta kallistuu kuitenkin kokonaisuudessaan positiivisen puolelle sarjan tyhjäkäynnistä ja ailahteluista huolimatta. En silti lähde kiroamaan Foxin päätöstä lopettaa show, sillä ainokaiseksi jäänyt kausi ei herättänyt minussa vielä erityistä intohimoa tai edes halua nähdä jatkoa tarinalle. Tällaisenaan tuloksena on lyhyt mutta varsin kelvollinen scifi-länkkärisarja, jonka myöhemmin muistaa lähinnä pätevästä aloituksestaan sekä lopetuksestaan.
Firefly:
Serenity:
Kommentit
Lähetä kommentti