Thelma & Louise

Thelma & Louise on parissakymmessä vuodessa tehnyt jälkensä populaarikulttuurin historiaan feministisen elokuvan merkkipaaluna, joka käänsi tavanomaiset road ja buddy movie -genrejen sukupuoliroolit päälaelleen. Filmin suosio on sinänsä helppo ymmärtää, sillä miesten vallasta vapautuvien, voimaantuvien naisten ohella se tarjoilee niin mukaansa tempaavaa toimintaa, draamaa kuin kieli poskessa -huumoriakin. Vaikka Ridley Scottin ohjaustyö tasapainoilee välillä jopa korniuden rajamailla, kahden ystävättären matka USA:n eteläisten osavaltioiden pitää kuitenkin alusta loppuun tiukasti otteessaan.

Päähahmoina Thelma ja Louise on kirjoitettu korostetun erilaisiksi persooniksi. Thelma on duosta nuorempi, naiivimpi ja huolettomampi mutta toisaalta myös alistuvaisempi, sillä hän antaa kiittämättömän aviomiehensä määräillä täysin hänen elämäänsä. Louise puolestaan osoittautuu kumppaniaan tiukkapipoisemmaksi mutta samalla myös kypsemmäksi ja itsenäisemmäksi.

Naisten kemia pelaakin leffan aikana mainiosti yhteen heidän täydentäessä persoonina toisiaan. Geena Davisin sekä Susan Sarandonin rooleistaan saamia Oscar-ehdokuuksia ei voi haukkua millään muotoa ansaitsemattomiksi.

Parivaljakon viikonlopun mökkireissu suistuu ennen pitkää elokuvan mittaiseksi kissa ja hiiri -leikiksi poliisin kanssa, kun Louise ampuu tienvarsibaarin parkkipaikalla Thelman raiskausta yrittäneen miehen. Louise, joka itse on menneisyydessään joutunut raiskatuksi, ei elättele toiveita, että silminnäkijöiden puuttuessa oikeus uskoisi kahden naisen sanaa, joten hän päättää paeta lakia Meksikoon. Thelma luonnollisesti lyöttäytyy hänen seuraansa.

Ahdistelijan tappamisen ohella kaksikon karkumatka ajaa heidät rikkomaan myös muita rajojaan. Tavallisesti niin kiltin ja kuuliaisen kotivaimon perikuva, Thelma, muun muassa pettää miestään Brad Pittin esittämän komistuksen kanssa ja jopa ryöstää myöhemmin huoltoaseman uuden itsevarmuutensa innoittamana. Lyylien tyttöenergiaa eivät pääsekään karkuun edes ylinopeusrikkomuksia valvovat liikennepoliisit saatika sitten törkeyksiä harrastavat rekkamiehet.

Jossain vaiheessa matkaa molemmat naiset kokevat eräänlaisen valaistumisen. He huomaavat nimittäin olevansa täysin vapaita yksilöitä tekemään elämillään, mitä tahtovat, ja olemaan, mitä haluavat. Tästä kehityksestä merkkinä myös kumppanusten ulkoinen olemus muuttuu elokuvan aikana konservatiivisen feminiinisestä liberaalimpaan suuntaan. He luopuvat kasvojensa ehostuksesta, vetävät aggressiivisemmat kuteet ylleen ja antavat hiustensa hulmuta laittamattomina valloillaan.

Keskustelu Thelman huoltoasemakeikan jälkimainingeissa tiivistääkin tämän hahmojen itsenäistymiseen ja itsemääräämisoikeuteen liittyvän teeman:
- "Taisin mennä hieman sekaisin, vai mitä?"
- "Ei, olet aina ollut sekaisin. Tämä on vain ensimmäinen kerta, kun olet saanut mahdollisuuden todella ilmaista itseäsi."

Kovin hienovaraiseksi leffaa ei kuitenkaan voi kehua. Monet tarinan Y-kromosomillisista hahmoista esitetään esimerkiksi niin liioitellun sovinistisina, alapäällään ajattelevina sikoina, että ilman Harvey Keitelin empaattisen poliisitutkijan kaltaisia poikkeuksia syytökset elokuvan sisältämästä miesvihasta olisivat aivan oikeutettuja. Thelman siipan loputtomiin korostettu paksukalloinen pässinpäisyys käy esimerkiksi pidemmän päälle rasittavaksi. Kohtaus jossa limainen rekkakuski saa leideiltä ansionsa mukaan, on puolestaan tökeröydessään kuin eri filmistä nykäisty.

Toisaalta ei Scottin tuotos anna naisistakaan kauttaaltaan imartelevaa kuvaa. Thelma muun muassa paljastuu hahmona niin koomisen sinisilmäiseksi tyhmeliiniksi, että se kääntyy jo miltei elokuvan feminististä sanomaa vastaan. Hän ei esimerkiksi hoksaa Pittin näyttelemän roiston pahoja aikeita edes, vaikka tämä erittäin selkeästi vihjaa suunnitelmistaan ryöstää hänet, vaan jättää huoletta Louisen elintärkeän rahasumman miehen poimittavaksi.

Muutamaan otteeseen elokuva sisällyttää feminismiinsä myös lievästi epäilyttäviä piirteitä. Päähenkilöttäret esimerkiksi päätyvät elokuvan lopussa sille kannalle, että parkkipaikalla tapahtunut murha, josta kaikki lähti liikkeelle, oli oikeutettu eikä siten katumisen arvoinen. Katsojien oletetaan mitä ilmeisimmin nyökyttelevän myötämielisinä tälle näkemykselle. Kaksikkoa on myös vaikea täysin rinnoin kannustaa pakomatkassaan sen jälkeen, kun he lukitsevat heille mitään väärää tekemättömän poliisin keskelle autiomaan hellettä auton takakonttiin mutteivät viitsi ilmoittaa tästä teostaan kenellekään.

Filmin hersyvän huumorin ansiosta sen puutteet antaa kuitenkin anteeksi. Esimerkiksi kohtaus, jossa mainittu huono-onninen poliisi joutuu karkulaisten vangitsemaksi, koettelee naurulihaksia, kun machon kytän miehinen varmuus kuihtuu aseella uhkaavien mutta aina kohteliaiden ja erehdyksessä autoradiotakin ammuskelevien naisten armoilla. Yhtälailla hulvaton hetki on puhelu, jonka Thelma käy miehensä välillä: vain yksi välittävä ja ilahtunut tervehdys ukonrähjäkkeeltä, ja hän tietää välittömästi, että kyseessä on FBI:n juoni.

Thelman & Louisen sävyt eivät rajoitu kuitenkaan pelkästään komiikkaan, sillä välillä menoa voi kuvailla haikeaksi ja suorastaan surumieliseksi. Takapajuiset etelävaltiot komeine maisemineen korostavakin miljöövalintana loistavasti tarinan eri tunnetiloja. Elokuvan ääniraita koostuu lisäksi erinomaisesti kutakin kohtausta tukevista kappalevalinnoista. Myös Hans Zimmerin leffaa varten säveltämät biisit eroavat vaihteeksi miellyttävästi herran tavaramerkkimäisestä paisuttelusta.

Elokuvan viimeinen hupaisan liioiteltu takaa-ajo sekä päähenkiköparin jyrkänteeltä alas kiihdyttäminen ovat puolestaan täynnä hienoa yksinkertaista symboliikkaa. Koska ystävykset eivät halua antautua miehille eivätkä suostua yhteiskunnan kirjaimellisiin tai kuvainnollisiin kahleisiin, yhteinen syöksy kuolemaan jää ainoaksi ratkaisuksi. Vaikka Keitelin hahmon Louiseen kohdistuva, kömpelön alleviivaava "Montako kertaa tämä nainen pitää raiskata?" -repliikki luo kauniiseen lopetukseen pienen särön, tuntuu päätös silti kaiken kaikkiaan onnistuneelta. Sitä katsoessaan ei voi kuin ihmetellä, miten Scott on päätynyt tällaisten leffojen parista tuhertamaan Prometheuksen kaltaisia kikkareita.