Etukäteen voisi kuvitella, että joukosta hikisiä miehiä ahtaan peltipurkin sisällä on mahdotonta saada aikaiseksi kolme ja puoli tuntia otteessaan pitävä, henkeäsalpaava elokuvaeepos. Oletus menee kuitenkin pieleen kuin operaatio Barbarossa, sillä toiseen maailmanpaloon sijoittuvaa, saksalaisten näkökulmasta kuvattua Sukellusvene U-96:a jännittävämpää ja tunnelmallisempaa filmiä saa hakea.
Sukellusvene U-96, alkuperäisnimeltään Das Boot, on Wolfgang Petersenin ohjaama sotaelokuvan mestariteos, jossa kiehtovimmaksi elementiksi nousee sen miljöö. Ajatus syvyyksiin painuvasta paatista aiheuttaa jo itsessään klaustrofobisia tuntemuksia, ja leffa ymmärtää ottaa tästä poikkeuksellisesta ympäristöstään kaiken irti. Pitkät otokset esittelevätkin kouriintuvasti veneen sietämättömän ahtaat tilat, joissa miehistön täytyy tulla toimeen kuukausia putkeen. Lisäksi elokuva omistaa rutkasti aikaa sotilaiden yksitoikkoisen ja raastavan odotuksen täyttämän arkielämän kuvaamiseen.
Viisaana ratkaisuna katsoja asetetaan sukellusveneen asukkien asemaan, eikä kamera juuri poikkea purtilon ulkopuolelle. Siten lyhyiden kannella raikkaassa ilmassa vietettyjen hetkien koittaessa ilmaa tekee mieli haukkoa myös kotisohvalla.
Jos Sukellusvene U-96 tarraa otteeseensa jo ennen kuin toimintaa on nähty sekuntiakaan, pommien tipahdellessa se puolestaan antaa perusteellisen oppitunnin tehokkaasta jännityksen rakentamisesta. Eräänä sykettä kohottavimpana seikkana katsoja saa tietoa tapahtumista suurin piirtein yhtä paljon kuin veneen miehistö ja joutuu heidän tavoin kuuntelemaan korvat höröllä laivojen synnyttämiä ääniä, tuijottamaan kädet hioten syvyysmittaria sekä kauhistelemaan paineen kohotessa irtoavia pultteja. Sotilaiden kasvoilta paistavaan ahdinkoon tulee siten eläydyttyä suorastaan väkisin.
Elokuva ei päästä pinteestä helpolla niin hahmojaan kuin yleisöäänkään, sillä realistisen verkkaiset taistelukohtaukset eivät ole ohi hetkessä. Yhdenkin hävittäjäaluksen hyökkäyksessä riittää kosolti täpäriä tilanteita, mutta kun lähestyvä kaikuluotaimen piiputus aloittaa vainoamisensa yhä uudelleen ja uudelleen, veneen täyttämien nuorten miesten henkiseen piinaan pystyy vaivatta samaistumaan. Toiminnalliset hetket eivät tästä huolimatta tunnu tarpeettomasti venytetyiltä, sillä filmi hallitsee rytmityksensä täydellisesti, ja adrenaliinintäytteisiä tiukkoja paikkoja seuraa aina hengähdystauon suova, rauhallinen vaihe.
Sukellusvene U-96 ei erityisesti syvennä lukuisia hahmojaan, ja suuri osa heistä jääkin katsojalle etäisiksi. Muutama joukosta erottuva yksilö tarjoaa silti riittävästi tarttumapintaa heidän koettelemuksiinsa. Sotakirjeenvaihtaja, luutnantti Werner, ottaa esimerkiksi leffassa ilmiselvän mutta samalla luontevan yleisön sijaishenkilön roolin, jolle muut sotilaat voivat selittää asioita auki ja joka katsojan tavoin ei pysty mitenkään hallitsemaan tapahtumien kulkua.
Elokuvan mieleenpainuvimmaksi persoonaksi osoittautuu sen sijaan Jürgen Prochnowin vakuuttavasti näyttelemä sukellusveneen kapteeni, joka on kuin toisen maailmansodan versio Battlestar Galactican komentaja Adamasta: jäätävän karismaattinen johtaja, jota jokainen hänen alaisensa olisi valmis seuraamaan kuolemaansa.
Sukellusvene U-96:n vedenalaiseen trilleriin uppoutumisessa auttaa myös sen kaikenlaista ylidramatisointia kaihtava realistisuus. Äärimmäisen todentuntuisuuden vuoksi filmin loppupuolen toivottomissa kiipeleissä katsojankin alkaa vallata apatia ja epätoivo siinä määrin, että miehistön selviytyminen Gibraltarin salmen pohjalta paljastuu itse asiassa yllättäväksi käänteeksi. Tähänkään onnelliseen tulokseen ei silti päädytä sormia napsauttamalla, vaan leffa hoitaa pelastautumisoperaation tyylikkäästi jännitystä pitkittäen.
Koska Sukellusvene U-96 kertoo sodasta saksalaisten näkökulmasta ja muovaa heistä inhimillisiä persoonia, sen sanomasta muodostuu väistämättä pasifistinen. Sodan järjettömyyttä korostetaan juonessa useaan otteeseen, kuten sukellusveneen joutuessa jättämään englantilaisen laivan miehistön kuoleman omaksi, mielettömässä itsemurhatehtävässä Gibraltarin salmen läpi sekä hiljentävässä loppuratkaisussa.
Venettä eivät myöskään kansoita kapteenia ja muutamaa muuta hahmoa lukuunottamatta mitkään kokeneet jermut vaan juuri aikuisiän saavuttaneet nuorukaiset. Elokuvan hahmot suhtautuvat lisäksi kyynisesti sotasankaruuteen sekä natsismin. Jälkimmäisen tuomitakseen filmi käyttää tosin alkupuolellaan erästä jäykkää, Führerinsä aatetta täysin sydämin kannattavaa upseeria hiukan turhan helppona pilkanteon kohteena.
Katsoin leffasta pidennetyn mutta minisarjasovitusta lyhyemmän ohjaajan version, ja sen parissa 209 minuuttia hujahtivat ohi kuin humalassa ammuttu torpedo. Yhtä vetävään ja tasapainoiseen kerrontaan harva elokuva yltää, eikä Sukellusvene U-96:ssä mikään latista katsomiskokemusta. Muutamaa juonenkäännettä, kuten sitä, miten sotakirjeenvaihtaja ei lopulta pääsekään maihin vaan joutuu pysymään sukellusveneessä hamaan loppuun asti, voisi kenties kritisoida ennalta-arvattavuudesta, mutta tuskin ne yllättävyyteen pyrkivätkään. Suurimmaksi ihmetyksen aiheeksi elokuvan katsottua nouseekin, mitä scheissea Hollywood onnistui myöhemmin tekemään Petersenin ohjaajanlahjoille.
Kommentit
Lähetä kommentti