"Kuinka ihmeessä he tekivät oikein elokuvan Lolitasta?" kysyy Vladimir Nabokovin samannimiseen romaaniin perustuvan leffasovituksen mainoslause. Keski-ikäisen miehen ja hänen 14-vuotiaan tytärpuolensa seksuaalisesta suhteesta kertovan filmin kohdalla järkytys lienee kieltämättä ollut aiheellista. Kun ohjaajan puikoissa häärii kuitenkin velho nimeltä Stanley Kubrick, promootiojulisteisiin olisi hyvin voinut painattaa jatkoksi sanat: "Perhanan hyvin."
Lolita on täydellinen malliesimerkki siitä, miten aloittaa elokuva tehokkaasti. Kronologisesti tarinan loppuun sijoittuvassa kohtauksessa aseistettu mies saapuu rankan juhlinnan jälkeiseen, siivottomaan kartanoon päästääkseen päiviltä talon yksinäisen päihtyneen isännän. Surmatyö saa kuitenkin surkuhupaisia piirteitä uhrin heittäessä koko tilanteen leikiksi. Katsoja jätetään pähkäilemään, keitä hahmot oikein ovat ja mikä yhteys heidän välillään vallitsee. Suurin kiitos kohtauksen vangitsevuudesta kuuluu murhaajan piipun väärällä puolella revittelevälle Peter Sellersille, jonka hillitön roolityö etsii komiikan saralla vertaistaan.
Elokuvana Lolita on satiirin ja mustan komedian sävyttämä. Jokainen leffan hahmoista on kirjoitettu, kenties Lolitaa itseään lukuun ottamatta, koomisen liioitelluksi surkimukseksi. Esimerkiksi filmin päähenkilö, James Masonin erinomaisesti esittämä professori Humbert Humbert, osoittautuu sivistyneen englantilaisherrasmiehen ulkokuorestaan huolimatta sairaalloisen pakkomielteiseksi, mustasukkaiseksi, petolliseksi nilkiksi. Lolitan äiti, Shelley Wintersin näyttelemä Charlotte Haze, on puolestaan keski-ikäinen, hömelö, syvästi uskovainen amerikkalainen leskirouva, jonka kömpelöt yritykset valloittaa hänen tyttärensä perään kuolaava Humbert saavat kiemurtelemaan myötähäpeästä.
Surkuteltavaksi tapaukseksi paljastuu myös Peter Sellersin mysteerinen hahmo, näytelmäkirjailija Clare Quilty, joka Humbertin tavoin himoitsee Lolitaa. Hänen tehtäväkseen filmissä muodostuu päähahmon pimeiden puolien peilaaminen, sillä Humbertin tavoin hän on pakkomielteinen, mustasukkainen kieroilija, mutta kätkee nämä piirteensä kilpailijaansa heikommin. Humbert päätyykin lopulta käyttämään häntä henkilökohtaisena syntipukkinaan omien katkerien syyllisyydentuntemuksiensa kanavoimiseen, mistä vihjaa myös kirjailijan englannin kielen "guilty"-sanaa muistuttava nimi.
Lolita sitä vastoin esitetään elokuvassa hyvin karikatyyrisena aikakautensa teinityttönä, joka tosin flirttailee ja hakeutuu seksuaaliseen kanssakäymiseen itseään vanhempien miesten kanssa. Vaikka hänestä tietyssä mielessä kehkeytyy filmin kypsin hahmo, sisimmässään hän on yhä hyvin selkeästi lapsi, eikä tiedosta lainkaan, kuinka Humbert ja Quilty käyttävät häntä hyväkseen.
Leffan kuvauksien aikaan vain 14-vuotias Sue Lyon on Lolitan roolissa häkellyttävän hyvä. Hän ja Mason pelaavat näyttelijöinä mainiosti yhteen vetäen läpi kahdenkeskiset kohtauksensa täydellisen uskottavasti monista varsin pitkistä otoksista huolimatta. Masonin suoritus, jossa sivistyneen pinnan alta mielenvikaisuuden merkit pääsevät ajoittain kuplimaan, on myös ihailtavaa seurattavaa. Winters ei jää osassaan juuri kaksikon jälkeen, vaikka hänen hahmonsa kaistapäisyyttä korostetaan välillä alleviivaten.
Humoristisuudestaan huolimatta Lolita tuntuu silti elokuvana myös häiriinnyttävältä ja ahdistavalta. Leffan musiikkiraita elää tarinan mukana: alun kepeiden sävyjen saadessa vähitellen vain synkempiä piirteitä pirteät sävelet muuttuvat vastaavasti painostavammiksi. Kerrankin myös elokuvasensuurista koituu odottamatonta etua, sillä kun mitään ei näytetä tai sanota suoraan, Humbertin ja Lolitan välinen kuvio tuntuu entistä vääristyneemmältä yksityiskohtien jäädessä katsojan mielikuvituksen varaan.
Yhdessä asiassa leffa tosin sortuu rautalangasta taivuttamiseen. Quiltyn rooli tarinassa olisi voitu nimittäin jättää katsojan itsensä pääteltäväksi eikä Lolitan selontekoa tapahtumista olisi tarvinnut esittää kameran edessä lainkaan. Sellersin hahmon kierot puuhat luovat näet tarinaan yhden ylimääräisen herkullisen nyrjähtäneen tason lisää. Arvoituksen auki tavuttaminen syö väistämättä niiden tehoa.
Oman annoksensa vinksahtaneisuutta leffan tunnelmaan lisäävät sen sisältämät lukuisat kaksimielisyydet ja seksuaaliset vihjailut. Lolita viettää muun muassa lomansa tyttöjen kesäleirillä nimeltä Camp Climax, kun taas Charlotten kysyessä, oliko hänen puutarhansa ratkaiseva syy Humbertille ryhtyä hänen vuokralaisekseen, mies vastaa: "Luulen, että se oli kirsikkapiiraasi." Siinä missä Charlotten ystävätär puolestaan painottaa lähes silmää iskien englantilaisprofessorille sitä, kuinka avarakatseisia he miehensä kanssa ovatkaan, Quilty kertoo hänen ja seuralaisensa niin sanotusta judoharrastuksesta, jossa hän tavallisesti "makaa tuskissaan maassa kokien samalla suurta mielihyvää". Ei liene myöskään sattumaa, että mies, jonka Lolita filmin lopussa nai, on nimetty perin hienovaraisesti Dickiksi.
Jos Lolitan kaltaisen elokuvan päätymistä yleiseen levitykseen voi ilmestymisajankohtaansa nähden pitää poikkeuksellisena, vielä ällistyttävämpää on se, miten kiihkottomasti leffa käsittelee aihettaan. Kubrick ei päädy osoittelemaan, tuomitsemaan tai kauhistelemaan vaan näyttää asiat sellaisina kuin ne ovat ilman saarnoja, joskin ironian sävyttämien lasien läpi. Jopa teinitytön perään kuolaavasta Humbertista on muovattu ennemmin säälittävä kuin vihattava hahmo.
Lolitan aikuisissa hahmoissa heijastuu vahvana teema menetetyn nuoruuden kaipuusta. Sen lisäksi, että sekä Humbert että Quilty ovat obsessoituneet lapsenomaista viattomuutta hehkuvasta alaikäisestä, Humbert kokee sairaalloista mustasukkaisuutta ajatuksesta, että Lolita saattaisi päätyä seurustelemaan ikäistensä poikien kanssa. Samoin Lolitan äiti tuntee kateutta tytärtään kohtaan, jolla on yhä koko elämä edessään, mikä tekee hänet epävarmaksi tytön läsnäollessa.
Pituutta Lolitalle kertyy yhteensä kaksi ja puoli tuntia, mutta jokainen minuutti on käytetty tehokkaasti. Kubrickin terävän satiiri saa kiemurtelemaan epämukavuudesta ja myötähäpeästä, mikä on täsmälleen sen tarkoitus. Juuri kuvaavammin tämä seksuaalisten pakkomielteiden täyttämä tragedia ei voisikaan alkaa ja päättyä kuin nuoren puhtoisen naisen kasvojen läpi ammuttuihin luodinreikiin.
Kommentit
Lähetä kommentti