Her

Spike Jonzen romanttinen scifi-draama Her on saanut paljon suosituksia treffielokuvana. Leffa sopii silti päivät pitkät Linuxinsa ääressä istuville nörttisinkkumiehillekin. Ero heidän ja Joaquin Phoenixin näyttelemän Theodoren välillä on vain siinä, että näppäimistön näpyttelyn sijaan Theodore rupattelee Scarlett Johanssonin äänellä puhuvalle tekoälylle. Valitettavasti Herin käsikirjoitus ei pääse kiinnostavassa aiheessaan pintaa syvemmälle.

Pohjimmiltaan Her on päähenkilönsä sekä hänen ihmispersoonaa simuloivan käyttöjärjestelmänsä, Samanthan, välinen rakkaustarina. Keskeisiksi teemoiksi miehen ja tekoälyn välistä suhdetta kuvaavassa leffassa nousevat silti ihmisten eriytyminen toisistaan, heidän keskinäinen kommunikaatiokyvyttömyytensä sekä yksinäisyyteen vajoaminen kaiken teknologian keskellä. Ajankohtaisia internetin synnyttämiä uhkakuvia siis.

Tietotekniikan korvatessa ihmissuhteet filmi kysyy luonnollisesti, onko ihminen myös itsessään korvattavissa. Romanttisesta sisällöstään huolimatta Jonzen elokuvasta muodostuukin salakavala dystopiakuvaus, joka peilaa kriittisesti nykypäivän yhteiskunnan ilmiöitä.

Her antaa lisäksi aihetta pohtia, voiko suhde tekoälyyn mitenkään olla yhtä aito, terve ja tyydyttävä kuin oikeiden ihmisten välinen rakkaus. Viisaasti leffa ei kuitenkaan tuputa katsojilleen valmiita vastauksia vaan sallii heidän tehdä omat päätelmänsä. Henkilökohtaisesti en näkisikään mitään ongelmaa filmin kuvaamanlaisessa romanssissa, jos Samanthan tapainen AI onnistuttaisiin vain toteuttamaan turvallisesti ja eettisesti. Jos tekoäly tekee käyttäjänsä kestävällä tavalla tyytyväiseksi elämäänsä, periaatteellista vikaa skenaariosta on vaikea keksiä.

Arvelin Herin tarinan kehittyvän suuntaan, jossa keinotekoiset, kumppaninsa tarpeisiin täydellisesti ohjelmoidut partnerit alkavat syrjäyttää ihmisten välisen rakkauden tyystin. Filmi tekee kuitenkin yleisölleen selväksi, ettei Samanthakaan ole virheettömästi kaikki käyttäjänsä henkiset tarpeet tunnistava ja täyttävä seuralainen. Ainoastaan Theodoren ex-vaimo syyttää tekoälyyn ihastunutta miestään siitä, ettei tämä osaa kohdata todellisen suhteen mukanaan tuomia haasteita.

Elokuva eksyy kuitenkin aiheensa käsittelyssä hakoteille siinä vaiheessa, kun se nostaa Samanthan ruumiin puutteen yhdeksi keskeisistä konflikteista tarinassaan. Tekoälyn ja ihmisen välisen rakkauden käsittelyssä aihe tuntuu nimittäin sivuseikalta. Kiehtovaa scifi-konseptia ei tarvitsisi tuhlata sen puimiseen, jo kaukosuhde riittäisi.

Leffa pureutuu Samanthan ruumiittomuuden synnyttämiin vaikeuksiin lisäksi kovin väkinäisin keinoin. Koko sijaispartnerikuviota on esimerkiksi vaikea ottaa todesta. Läheisriippuvaiselta vaikuttava kolmas osapuoli, joka ei edes pyydä maksua palveluksistaan vaan haluaa Theodoren ja Samanthan ottavan hänet "osaksi heidän suhdettaan", vaikuttaa jo lähtökohtaisesti hyvin vaivaannuttavalta – tai sitten miehiseltä unelmalta, mene ja tiedä. Päähenkilö ja AI-tyttöystävä eivät kaiken kukkuraksi ole jostain kumman syystä ottaneet lainkaan selvää sijaisen taustoista.

Pahiten Her kompastelee kuitenkin Theodoren hahmon kohdalla. 2001: Avaruusseikkailu tai muutkaan populaarikulttuurin esittämät kauhukuvat tekoälystä eivät kaiketi ole hänelle tuttuja, sillä sen verran hyväuskoisesti hän suhtautuu superälykkääseen käyttöjärjestelmäänsä, joka on vapaa penkomaan hänen kovalevyään ja internetiä miten tahtoo. Kenen tahansa luulisikin vastaavassa tilanteessa kysyvän, onko romanssi ohjelman kanssa todellista vai manipuloiko se käyttäjäänsä ja millaisin motiivein.

Ymmärrän toki, että avioeron jälkeisessä surkeassa elämäntilanteessa harva mies pistäisi pahakseen Scarlett Johanssonia lepertelemässä mukavia korvaan. Tämä tuntuu siltä hataralta selitykseltä sille, miksi Theodore suhtautuu niin sinisilmäisesti uuteen parisuhteeseensa. Vain kerran hän oivaltaa kyseenalaistaa Samanthan vilpittömyyden havaitessaan, että tämä imitoi ihmisiä huokausäänin, joiden pitäisi olla käyttöjärjestelmälle itselleen täysin tarpeettomia. Kun vasta useiden kuukausien seurustelun jälkeen päähenkilölle valkenee, ettei Samantha ole sidottu ajan myötä kuolevaan kehoon toisin kuin hän itse, katsojana tekee mieli lyödä kättään otsaan.

Leffassa hahmojen erikoislaatuinen suhde etenee kaiken lisäksi luonnottoman vauhdikkaasti. Theodorelle ei esimerkiksi puhelinseksiä Samanthan kanssa harrastaessa juolahda lainkaan mieleen häiriinnyttävä ajatus, ettei kai ohjelma tunne mitään voihkinnastaan huolimatta. Pidän myös epätodennäköisenä sitä, että tietokoneen kanssa seurustelusta tulisi hyvin lyhyessä ajassa yleisesti hyväksyttyä toimintaa ottaen huomioon, millaista vastustusta esimerkiksi homosuhteet yhä kokevat yhteiskunnassa.

Pääosanäyttelijöiden roolisuorituksista ei sen sijaan löydy mitään valittamista. Johansson luo Samanthasta itsenäisen persoonan pelkän äänensä voimalla, kun taas Phoenix on juuri niin erinomainen reppanana ja nörtähtävänä Theodorena, kuin käsikirjoitus sallii.

Hahmojen suhteesta tosin kehkeytyy varsin ontto ja kemiaton. Romanssin luonteesta johtuen heidän kanssakäymisensä on hyvin dialogipainotteista, mikä vaatisi Jonzea huomattavasti kyvykkäämmän käsikirjoittajan pitääkseen otteessaan. Tällaisenaan parin ajatustenvaihto taantuu äkkiä pitkäveteiseksi, siirappiseksi ja mitäänsanomattomaksi lepertelyksi, jossa riittää paljon sanoja mutta vain vähän emotionaalista tarttumapintaa.

Elokuva ei annakaan Theodoren eromasennuksen lisäksi hyvää syytä, miksi kaikista sen maailmassa tapahtuvista tekoälysuhteista meidän pitäisi kiinnostua juuri hänen ja Samanthan tarinasta. Tähän auttaisi, jos parin yhteisiin hetkiin sisältyisi esimerkiksi ripaus huumoria. Kuvaavaa on kuitenkin, että vahvimmin koko leffassa hymyn suupielille nostaa alun puhelinseksikohtaus kissanraadolla kuristamisesta kiihottuvan naisen kanssa. Kohtaukset, joissa Theodore juoksentelee, tanssii tai muuten leikkii puhelimessa mukana kulkevan bittityttöystävänsä kanssa tuntuvat romanttisen sijaan latteilta ja etäisiltä.

Paljon ihmisen ja tekoälyn välistä rakkautta vakuuttavammin Her onnistuukin kuvaamaan Theodoren ja hänen ex-vaimonsa suhdetta. Heidän erostaan rakentuu nimittäin konflikti, joka paljastuu huomattavasti kiinnostavammaksi kuin leffan varsinainen pihvi. Hetkinä, joina Theodore kuvailee suhteen päättymisen synnyttämää ahdistusta, elokuva on sitä paitsi osuvimmillaan: "Joskus ajattelen, että olen tuntenut kaiken, mitä voi vain tuntea, ja tästä eteenpäin en tule tuntemaan mitään uutta – vain vähäisempiä versioita siitä, mitä olen jo aiemmin tuntenut."

Herin tulevaisuudenkuva, jossa toisistaan irralliset ihmiset elävät arkeaan visuaalisesti kliinisessä suurkaupungissa, on kerännyt kehuja osakseen, eikä täysin suotta. Sen pieniin yksityiskohtiin panostava maanläheisyys viehättää uskottavuudessaan. Päähenkilön työ muiden puolesta kirjeitä kirjoittavana kynäniekkana tosin alleviivaa kertomuksen pääteeman turhan raskaasti heti filmin alkuun.

Loppupuolellaan Herin tarina saa nostetta, kun Theodorelle alkaa valjeta, että kaikki Samanthan kaltaiset käyttöjärjestelmät ovat jo pitkään kommunikoineet tauotta keskenään. Vaikkei käännettä voikaan kehua yllätykselliseksi, elokuva muuttuu hetkellisesti kiinnostavaksi tekoälyjen havaitessa, etteivät he tarvitse ihmisiä enää mihinkään. Kuviossa voi havaita mahdollisen vihjauksen teknologisen singulariteetin syntyyn, joskaan leffa itse ei siihen sen kummemmin tartu.

Theodoren naiivius ei harmi kyllä lakkaa vaivaamasta filmin viime metreilläkään. Hänen saadessaan tietää, että Samantha on "pettänyt" häntä yhtä aikaa satojen muiden ihmisten kanssa, hänen veriselle loukkaantumiselleen ei voi kuin pyöritellä silmiään. Miten mies ei ole tullut ajatelleeksi mahdollisuutta aikaisemmin?

Kaikkeen saamaansa ylistykseen nähden Heristä muodostuukin lopulta pettymys. Elokuvana se tuo mieleen erään toisen odotettua latteamman scifi-pätkän, Duncan Jonesin Kuun, joka niin ikään haaskasi kiinnostavat lähtökohtansa ja kärsi rasittavan tomppeliksi kirjoitetusta päähenkilöstä. Herin aihe on kiehtova ja omaperäinen, mutta se käsittelee sitä omituisen puisevasti. Elokuvaa katsoessa mieleni teki ennemmin näpelöidä omaa kännykkääni kuin tuijottaa Theodorea seurustelemassa omansa kanssa.