Frozen - huurteinen seikkailu

Disneyn uusin prinsessa-animaatio Frozen on sulattanut elokuvakatsojien sydämet tehokkaasti kuin pohjoisnavalla riehunut liekinheitin. Maailman tuottoisimpien filmien listalla viidenneksi kohonneen koko perheen musikaalisadun seurauksena nihilistisimmät kyynikotkin ovat viime marraskuusta erehtyneet hoilaamaan salaa suihkussa "Let it goooo!" - siis en minä vaan naapuri. Syitä tähän ei tarvitse hämmästellä, sillä Frozen on fiksu, sympaattinen, nokkelasti kirjoitettu ja jäätävän hauska leffa. Sitten siinä on toki myös se kolmas näytös.

Noin ensimmäisen puoli tuntiaan Frozen etenee lähes yhtäjaksoisena montaasien ja musikaalinumeroiden myllerryksenä. Kerronnassa on pikakelaamisen makua, mutta hahmojen luikauttaessa huuliltaan toinen toistaan valloittavampia kappaleita se ei erityisemmin haittaa. Muun muassa For the First Time in Foreverin ja Love is an Open Doorin ympärille rakennetut kohtaukset hurmaavat täydellisesti ajoitetulla huumorillaan. Elokuvan mukaansatempaavuutta edesauttaa myös, että sen päähenkilö, Anna, on kirjoitettu hahmona epätavanomaisen samaistuttavaksi Disney-prinsessaksi kaikessa sosiaalisessa vaivaantuneisuudessaan ja huolettomassa kömpelyydessään.

Annan siskon, Elsan, tarinasta muodostuu puolestaan Frozenin draamallinen ydin. Hänen hahmoonsa liitetään elokuvassa olennaisesti teema jäätyneestä sydämestä, millä kommentoidaan muun muassa erilaisuuden pelkoa, uskaltamattomuutta olla oma itsensä, kuten myös kiltti tyttö -syndroomaa, eli jotakuinkin yleisimpiä ongelmia, mitä kasvavien nuorten naisten elämään voikaan sisältyä. Aikuiset katsojat kenties myös havaitsevat tavassa, jolla leffa käsittelee Elsan taikavoimista juontuvia vaikeuksia, vertauskuvallisuutta muun muassa homoseksuaalisuuteen sekä kaapista tulemiseen: sen lisäksi, että vuorosanoissa ja lyriikoissa toistuvat jatkuvasti sisimmän kätkemisen ja salailusta luopumisen motiivit, keskeistä osaa juonessa näyttelevät niin tytön erityispiirteitä hyväksymättömät vanhemmat, niitä kauhisteleva yhteiskunta kuin niistä kumpuava henkilökohtainen häpeäkin.

Loputtomiin hehkutettu Let it go -musiikkinumero, jossa Elsa yltyy julistamaan itsenäisyyttään muista ihmisistä karattuaan omista kruunajaisistaan, lunastaa lupaukset elokuvan huippuhetkenä. Sen lisäksi, että itse kappale on erinomaisen tarttuva ja tunteikas, leffan voimakkaimman kohtauksen sijoittaminen sen alkupuolelle pääsee yllättämään viekkaasti ja sykähdyttävästi kuin kevätjää uhkarohkean pilkkijän.

Mainioiden laulujaksojen rinnalla Frozenin toimintaosuudet tuntuvatkin sitä vastoin hieman päälleliimatuilta. Elsan piiloteltujen maagisten kykyjen paljastuminen on esimerkiksi kohtauksena turhan keinotekoisesti eskaloituva, jotta elokuva saisi lopetettua ensimmäisen näytöksensä hurjaan takaa-ajoon. Samoin susien hyökkäystä Annan ja jääkauppias Kristoffin reen kimppuun käytetään vain läpinäkyvänä tekosyynä parivaljakon suhteen lähentämiseen, eikä se palvele leffassa mitään muuta tarkoitusta, ellei kaksikon kulkuneuvon hilpeää rotkoon räjähtämistä lasketa. Yhdentekevän vaiheen tarinan kannalta muodostaa niin ikään sankareiden pakomatka Elsan henkiin herättämän lumihirviön kourista, mikä kohtauksena on kuin luotu varmistelemaan, ettei pilttien huomio suin pääse herpaantumaan elokuvan parissa.

Merkityksettömyydestä elokuvassa voisi syyttää myös Olaf-lumiukkoa sivuhenkilönä, sillä hänen ainoa roolinsa filmissä on toimittaa koomisen kevennyshahmon virkaa, eikä hän vaikuta käytännössä mitenkään juonen kulkuun. Toisin kuin hassunhauskat sidekickit yleensä lastenleffoissa Olaf osoittautuu kuitenkin aidosti repäiseväksi tapaukseksi, minkä ansiosta hänen tarpeettomuutensa tarinassa katsoo miltei läpi sormien. Surkuhupaisa In summer -kappale, jossa hahmo laulaa kesäsuunnitelmistaan, lukeutuukin koko filmin hulvattomimpiin hetkiin.

Frozenin tunnistaa moderniksi Disney-elokuvaksi siitä, että se rohkenee tehdä jopa pilaa studion perinteisten prinsessatarinoiden lemmen leiskunnasta. Rakkautta ensisilmäyksellä -klisee käännetäänkin ovelasti ympäri, kun Annan yrittäessä kihlautua vasta tapaamansa prinssin kanssa hänen siskonsa torjuu toiveet välittömästi, eikä myöskään Kristoff säästele häntä naljailulta ja kritiikiltä asian tiimoilta. Elokuva tosin sortuu ampumaan itseään jalkaan siinä, että naureskeltuaan ensin tosirakkaudelle se kiirehtii tekopyhästi rakentamaan romanssia Annan ja Kristoffin välille, jotka eivät ole ehtineet tuntemaan toisiaan juuri sen kauempaa kuin prinsessa edellistä sulhokandidaattiaan. Rohkeampaa filmiltä olisikin ollut jättää päähenkilönsä kokonaan vaille pakkoparitusta.

Elokuvana Frozen tuntuu hyvin kahtiajakautuneelta, sillä vangitsevan ja valloittavan alkupuolensa jälkeen se kompuroi tarinansa kunnialla päättämisessä. Leffan alamäki alkaa sen heikoimmasta laulunumerosta kivirölliyhdyskunnan pyrkiessä naittamaan Annaa ja Kristoffia yhteen ylipitkällä lemmenlurituksella. Siinä vaiheessa puolestaan, kun Annan yhden illan ihastus, prinssi Hans, paljastuukin kertomuksen pahikseksi, filmin tietää vajoneen takaisin tavanomaisten lastenanimaatioiden tasolle. Jostain syystä Disney-sadusta ei nimittäin vieläkään malteta pudottaa pois tylsänpullean mustavalkoista antagonistia, vaikka tarina ei sellaista missään nimessä kaipaisi. Käänne on samalla myös käsikirjoittajan laiska keino ratkaista päähenkilön kahden partneriehdokkaan dilemma sillä, että toinen miehistä ei ole päähenkilölle pelkästään epäsopivampi kumppani vaan suorastaan pahantahtoinen. Pienenä lohtuna Hansilta löytyy sentään häijyilyynsä jokseenkin ymmärrettävät motiivit.

Viimeiset 20 minuuttia elokuvasta jättävät varsin leväperäisen vaikutelman. Hansin suunitelma vallan kaappaamiseksi on ensinnäkin toteutukseltaan typerä, sillä se pohjaa täysin siihen oletukseen, ettei kukaan välittömästi halua nähdä hänen kuolleeksi väittämänsä Annan ruumista. Kristoffin ratsastus murtuvalla jäällä puolestaan pitäisi ilmeisesti olla leffan toiminnallinen kliimaksi, mutta se osoittautuu vain itsetarkoitukselliseksi 3D-efekteillä kikkailuksi ilman minkäänlaista intensiteettiä.

Todellisiin latteuksiin sorrutaan kuitenkin siinä, miten kaikki hahmojen ongelmat lopulta selviävät. Annan jäätymisestä esimerkiksi tiristetään todellinen Wall-E-hetki kaikessa kliseisyydessään, sillä on aivan itsestäänselvyys, ettei leffa pääty päähenkilön pakasteeksi muuttumiseen, vaikka tilanteen ratkeaminen onnellisesti tuntuisikin lievästi huijaukselta. Sinänsä on tosin hauskaa ja elokuvan teemoihin sopivaa, ettei kirouksen murtamiseen johtava rakkaudenosoitus olekaan pusuhetki komistuksen kanssa vaan sankarittaren epäitsekäs uhrautuminen siskonsa puolesta. Täysin metsään filmi kuitenkin laskettelee Elsan tarinankaarta loppuun saattaessaan, sillä häntä hahmona määrittänyt pelko muiden kykenemättömyydestä hyväksyä häntä pyyhitään pois niin puolihuolimattoman banaalilla rakkaus ratkaisee -lööperillä, että siitä jää väkisinkin huono maku suuhun. Ymmärrän toki, miten elokuva yrittää sitoa tosirakkauden sisäistämisen keskeiseksi teemaksi molempien tyttöjen kasvukertomusta, mutta valitettavasti toteutustapa on vain kovin väkinäinen.

Lopetuksellaan leffa vesittääkin suurimman osan siitä innostuksesta, minkä se on siihen mennessä onnistunut nostattamaan. Asiaa ei auta myöskään venytetty sentimentaalinen epilogi, jossa onnellisuus tulvii yli äyräyiden, ja pahikset saavat palkkansa näpäytyksenä nenälleen tai kirjaimellisesti turpiinsa. Sisukkaiden naisten harjoittama väkivalta ilkeitä miehiä kohtaan on näet lastenelokuvissa luonnollisesti hyväksyttävää ellei jopa aplodien arvoista. Vähemmälläkin katsojan mielistelyllä olisi selvitty.

Vaikka Frozenin huumori ja musiikkinumerot hurmaavat vastustamattomasti, draama ei edelleenkään ole ison budjetin länsimaisten animaatioiden vahvuuksia. Elokuvan monia positiivisia puolia ei silti voi jättää huomiotta, sillä kerrankin pääosaan kohoavat vahvat, samaistuttavat naishahmot miesten tyytyessä pelkkään sivurooliin, minkä lisäksi myös Disney rohkeaa viimein tuuletella ummehtuneita näkemyksiään rakkaudesta ja rakastumisesta. Kaiken kaikkiaan leffa nostaa pöydälle eittämättä tärkeitä kohderyhmäänsä koskettavia teemoja, mutta harmillisesti niiden käsittelyssä erehdytään kuitenkin loppumetreillä hätiköimään. Seurauksena Frozen kyllä kohotti Celsius-lukemia sydämessäni, mutta sulamispiste jäi saavuttamatta.