The Prestige

Myönnän, etten ole koskaan kuulunut Christopher Nolanin kiihkeimpään fanikuntaan. Pidän monia hänen ohjaustöitään, kuten Inceptionia ja Batman-trilogiaa yliarvostettuina tekeleinä, jotka teeskentelevät älykkäämpää kuin ne ovatkaan. Nolanin filmit kärsivät usein kiinnostavia konsepteja sisältävästä mutta pohjimmiltaan rakoilevasta käsikirjoituksesta, koomisen haudanvakavasta mahtipontisuudesta, kömpelöstä dialogista, katsojan aliarvioimisesta sekä suoraan sanoen heikosti ohjatuista toimintakohtauksista. Kaikesta huolimatta en tuomitse hänen leffojaan kokonaisuudessaan kelvottomiksi; suurin osa niistä vain huomattavasti keskinkertaisempia kuin niihin kohdistuva hehkutus antaa ymmärtää. Sitä vastoin herran ohjaama 1800-luvun Englantiin sijoittuva, kahden taikurin kaksinkamppailusta kertova The Prestige on jopa aidosti hyvä elokuva.

The Prestigeä katsoessa alkaa toivoa, että Nolan palaisi korkealentoisten paisuttelujen, kuten Inceptionin ja Interstellarin, parista vaihteeksi pienimuotoisempien, hahmokeskeisten trillereiden pariin. Hugh Jackmanin ja Christian Balen näyttelemistä leffan päähenkilöistä muodostuu nimittäin sen suurin vahvuus. Balen esittämä kylmäkiskoinen ja häikäilemätön Borden on taikurina luonnonlahjakkuus, mutta hänen haastajansa, Jackmanin Angier, kykenee ihmisläheisempänä persoonana loistamaan lavalla vakuuttavammin. Filmi onnistuu aluksi ovelasti uskottelemaan luonteeltaan etäännyttävän Bordenin olevan tarinansa pahis. Vähä vähältä Angier paljastuu kuitenkin henkilöksi, joka ei todellisuudessa viitsi itse liata käsiään mutta on valmis menemään äärimmäisyyksiin riistääkseen vastustajansa kunnian.

Erityisen viekkaaksi tämän katsojan ennakkoluuloilla pelaavan hämäyksen tekee se, miten elokuva luo hienovaraista vertauskuvallisuutta päähahmojensa sekä tosielämän keksijäkilpakumppaneiden, Thomas Edisonin ja Nikola Teslan, välille. Unohdetuksi neroksikin nimitetty, parrasvaloista eristäytyvä Tesla pyrki nimittäin ajamaan läpi sähkönjakelussa vaihtovirtaa, kun taas tasavirran kehittäjänä bisnesmies Edison tapatutti jopa kotieläimiä luodakseen ihmisille mielikuvan vastustajansa menetelmän vaarallisuudesta.

The Prestigen olennaisimmaksi teemaksi taikurikaksikon taistelussa kehkeytyy pakkomielteisyys. Parivaljakon välillä ei leffassa olekaan erotettavissa mustavalkoista hyvää eikä pahaa, vaan molemmat osapuolet uhraavat osan ihmisyydestään loppujen lopuksi hyvin mitättömien asioiden tähden. Angierin pakkomielle kanavoituu hänen pyrkimyksiinsä kopioida Bordenin uskomattomin taikatemppu, kun taas Borden varjelee taikurin salaisuuksiaan hinnasta välittämättä. Tämän synkäksi äityvän herrojen mittelön Jackman ja Bale vangitsevat puolestaan ensiluokkaisella intensiteetillä.

Elokuvassa David Bowien esittämä Tesla toteaa häneltä apua etsivälle Angierille: "You're familiar with the phrase 'Man's reach exceeds his grasp'? It's a lie: man's grasp exceeds his nerve." Tämän Angier kuittaa myöhemmin toteamalla: "Man's reach exceeds his imagination!" Kyseisen lausahduksen sisältöä ja sen suhdetta pakkomielteisiin käsitteleekin filmin steampunk-fantasiaksi yltyvä loppupuoli. Teslan keksimä, käyttäjänsä kloonaava teleportti on saanut konseptina monet katsojat tuntemaan itsensä huijatuksi, vaikkakin filmi antaa hyvissä ajoin vihjeitä käänteestään. Scifi-elementillä on myös merkitystä teemallisesti, sillä kuten Tesla itse antaa leffassa ymmärtää, vallankumoksellisten ideoiden toteuttaminen vaatii usein muutoksia ja uhrauksia, joihin harva rohkenee ryhtyä. Angierin kloonatessa itsensä ja altistuessa näin ensimmäisenä koehenkilönä Teslan todelliselle taikuudelle hänen sairaalloinen halunsa päihittää kilpailijansa kohoaa kuitenkin pelkoja korkeammalle.

Erityisesti The Prestigeä täytyy kehua tunnelmanrakennuksensa puolesta ajankuvansa luomisessa. Viktoriaaninen englanti herää nimittäin komeasti henkiin elokuvan aitoja ympäristöjä käyttävän lavastuksen, tyylikkään puvustuksen ja runsaasti hyödynnetyn luonnonmukaisen valaistuksen myötä. Käsivarakamerakuvauksella vanhahtavaan visuaaliseen ilmeeseen luodaan puolestaan maanläheistä otetta. Jännitysfilmiin asiaankuuluvaa tummanpuhuvuutta tuo lisäksi mukanaan pahaenteisillä sävelillä täytetty mutta miellyttävän huomaamattomasti taustalla soiva David Julyanin ääniraita.

Nolanin elokuvissa ongelmaksi nousee usein koomisen pateettinen ja ekspositiopainotteinen dialogi. The Prestigen kohdalla vuoropuhelut kuitenkin soljuvat ohjaajan töille paljon tavanomaista luontevammin siitäkin huolimatta, että Nolanin veljekset ovat itse vastuussa käsikirjoituksesta. Ajoittain kohtauksissa on tosin mukana aavistus turhaa ylidramatisointia, kuten kahvipöytäkeskustelussa Teslan ja Angierin välillä, eikä läpinäkyvästi naamioidulta yleisölle selittämiseltä myöskään tyystin vältytä. Häiritsevissä määrin hahmojen sanomiset eivät silti särähdä korvaan.

Leffan heikoimmaksi puoleksi osoittautuvat sen sijaan tarinan pahviset naishahmot. Kahteen pätevästi kirjoitettuun päähenkilöön verrattuna elokuvan vastakkaisen sukupuolen edustajat joutuvatkin alistumaan pelkäksi juonenkuljetuksen välineiksi sekä silmäniloksi mieskatsojille. Esimerkiksi Scarlett Johanssonin esittämän Olivian rooliksi jää lähinnä tarjota molempien taikuriherrojen kohdalla Hollywood-filmeille pakollinen heteroseksuaalisuuden vahvistamishetki hänen liehittellessään kumpaakin heitä vuorollaan. Muutenhan yleisö saattaisi erehtyä kuvittelemaan, että heidän intohimoiseen suhtautumiseen toisiaan kohtaan sisältyy kenties jotain repressoitua.

Myös muutamat hieman hätäisesti toteutetut yksityiskohdat elokuvan kerronnassa vetävät huomion puoleensa. Angierin luottamusta Bordenin rehellisyyttä kohtaan sopii muun muassa ihmetellä, sillä kiristettyään vaivalla vastustajaltaan tämän salaisuudet paljastavan avainsanan hän ei edes vaivaudu vilkaisemaan, lukeeko hänelle tarjotussa paperissa kyseinen himoittu koodi vai piirsikö taikuriveijari siihen kenties tervehdykseksi vain nakin ja lihapullat.

The Prestigen tyylisissä suurten vedätysten ympärille kietoutuvissa elokuvissa pulmallista on usein se, että leffan kuuluttaessa jymäyttämisen keskeiseksi teemakseen sen arvaa luonnollisesti huijaavan myös katsojaa. Kun Michael Cainen kertojaääni tarinan alkuhetkillä toteaa taikatempun koostuvan kolmesta näytöksestä, herääkin välittömästi epäilys, että hän puhuu samalla filmistä itsestään. Johtolankoja alkaa täten etsiä hyvissä ajoin, minkä vuoksi sumutuksesta näkee osittain väistämättä läpi. Tällaisesta yllättävyyden inflaatiosta kärsikin muun muassa myös klassikkoelokuva Puhallus, jonka loppuratkaisun aavisti hyvissä ajoin ennen sen toteutumista.

Ilahduttavasti The Prestige on kuitenkin käsikirjoitukseltaan - tai kenties alun perin lähdemateriaaliltaan - huomattavan kiero aikaansaannos, joka ottaa itse asettamansa haasteen vastaan eikä tee kriittisimpien käänteidensä päättelystä helppoa. Teslan kloonauslaitteen toimintaperiaatteen hoksasin vielä, ennen kuin leffa sen paljasti, mutta Bordenin tempun salaisuutta en keksinyt etukäteen, vaikka jonkinlaista viimeistä paljastusta osasinkin odottaa. Ikivanha saippuaoopperamainen kaksoissisaruskuvio asetetaankin leffassa nerokkaasti uuteen kontekstiin, ja taidokkaimpien höynäytysten tavoin vastaus mysteeriin vaikuttaa jälkeenpäin suorastaan nolostuttavan ilmiselvältä. Elokuva antaa vieläpä koko kestonsa ajan tuntuvasti vihjeitä yllätyksensä avaimiksi.

Jos leffan harhaanjohtamista lähtee tosin pohtimaan tiukan kriittisin mielin, syö käänne takautuvasti ikävä kyllä parhaimman terän Bordenin hahmolta. Hänen tunteidensa ailahteleminen vaimoaan kohtaan ei esimerkiksi johdukaan hänen hankalasta persoonastaan ja arjen tappavasta vaikutuksesta parisuhteeseen, kuten tarina aluksi antaa ymmärtää, vaan siitä, että kyseessä on kirjaimellisesti kaksi eri miestä. Sitäkään ei voi pitää loppujen lopuksi äärimmäisen vakuuttavana, että Bordenit olisivat vuosikausia onnistuneet pitämään valtaisan salaisuutensa läheisiltään pimennossa vaihtaessa osia jatkuvasti keskenään. Tämä uskottavuuden venyttäminen silti suotakoon Nolanille ohjaajan silmänkääntötemppuna.

Jos The Prestige onkin loppuyllätyksessä nokkelimmillaan, se syyllistyy samalla myös harmillisen tarpeettomaan alleviivaukseen. Cainen hahmon aloituspuheen kertaamisessa paistaa jopa hienoinen omahyväisyys siitä, miten kekseliäästi elokuva onkaan yleisöään huijannut. Nämä pitkin tarinaa levitellyt vihjailut olisivat kuitenkin huomattavasti säväyttävämpiä, jos filmi ymmärtäisi itse olla niit osoittelematta. Teslan laitteen todellisen luonteen vahvistamisessa ei myöskään säästellä rautalankaa. Elokuvan päättyessä kertausluontoiseen kuvaan Angierin kloonin ruumiista alkaa tuntua nimittäin siltä, että Nolan potee vahvahkoa epäluottamusta yleisönsä tarkkaavaisuuskykyä kohtaan.

Leffan lopetusta olisi kaiken kaikkiaan avittanut turhan jaarittelun ja selittelyn karsiminen päähahmojen loppupuheenvuoroista, jotka jatkuvat aivan liian pitkään säilyttääkseen tehonsa. Tästä huolimatta filmi onnistuu päätöshetkillään loistamaan yksittäisissä vuorosanoissaan. Bordenin kaksoisveljen hirttolavalla viimeisenä sananaan kuiskaama "abrakadabra" jää esimerkiksi kummittelemaan päähän pidemmän aikaa. Caine pääsee puolestaan esittämään Angierin avustajan roolissa parastaan paljastaessaan kylmäävästi entiselle toverilleen, miltä todellisuudessa eräs merimies kertoi hänelle lähestyvän tukehtumiskuoleman tuntuvan, toisin kuin hän oli aiemmin väittänyt. "I lied. He said it was agony", hän toteaa.

Kuten The Prestigen otsikko antaa jo ymmärtää, päähenkilöiden pakkomielteitä lietsoo taikuuteen kohdistuvan intohimon lisäksi myös maineen kaipuu. Kuten Angier ennen kuolemaansa tilittää, häntä ei motiivina ajanut vain Bordenin päihittäminen vaan ihmisten ihmetyksen ja häkellyksen reaktiot häikäisevän tempun jälkeen. Hänen monologinsa pakottaakin pohtimaan, useiden muiden filmin sisältämien elokuvataiteen ja taikuuden rinnastusten ohella, pyrkiikö Nolan leffalla kertomaankin myös omasta pakkomielteestään. Kenties häntä ohjaajana ajaa korkeuksia kurottelemaan niin ikään juuri yleisön hämmästys ja ihastus, jotka taitavan illuusion toteuttaminen saa aikaan. Jos tämä on asian laita, tällä kertaa myönnän hänen myös onnistuneen tavoitteessaan.