Rakkautta ennen keskiyötä

(Before Midnight, 2013)

"Kuin auringonnousu ja auringonlasku, me ilmestymme, me katoamme. Olemme hyvin tärkeitä joillekuille, mutta olemme vain läpikulkumatkalla." Näihin sanoihin tiivistyy Richard Linklaterin Rakkaus-trilogian ydin. Yhteyden luominen toiseen ihmiseen elämän katoavaisten hetkien keskellä on teema, jota Jessen ja Celinen tarina on käsitellyt siitä asti, kun hahmot kohtasivat ensimmäistä kertaa junassa matkalla Pariisiin. Aika muodostaa antagonistin myös Rakkautta ennen keskiyötä -elokuvassa, jossa pääparin välinen liekki alkaa vuosien jälkeen hiipua.

"Se on parempi kirja. Se on niin paljon kunnianhimoisempi", saa Jesse kuulla kreikkalaiselta kirjailijaystävältään kolmannesta romaanistaan. Metavitsi osuu maaliinsa, sillä trilogian viimeisenä osana Rakkautta ennen keskiyötä on, paitsi sarjan pisin elokuva, myös sen riisutuin kirkassilmäisestä romanttisuudesta. Se tarkastelee rakkaussuhteen todellisuutta nurjia puolia siloittelematta, kun ihastumisvaihe on jäänyt jo kauan sitten taakse.

"Joskus minusta tuntuu siltä kuin hengittäisit heliumia ja minä happea", luonnehtii Celine Jesselle heidän välillään vallitsevaa kuilua. Arki on rutiineineen sammuttanut palon päähenkilöiden yhteiselosta, mutta jokapäiväiset pienet ärsyttävyydet kuin myös suuret käsittelemättömät ristiriidat ovat sen sijaan päässeet kypsymään rauhassa. Kreikan lomamatkalla painekattila pääsee viimein purkautumaan kaksikon saadessa yhdeksi illaksi rauhan lapsiltaan sekä kipinän konfliktiin.

"Sinä olet kirjailija. Miltä sinusta tuntuu sitten, kun tekoäly osaa kirjoittaa paremman kirjan kuin Sota ja rauha?" Tämä näennäisen viaton ruokapöytäkeskustelussa heräävä kysymys heijastelee trilogian kolmannen filmin laajempia teemoja. Epävarmuus ja pelko tulevaisuutta kohtaan sekä tunne elämän merkityksellisyyden katoamisesta kytevät Jessen ja Celinen ahdistuksen taustalla. Jesseä huolettaa, ettei hän kykene olemaan tarpeeksi läheinen isä toisella puolella maapalloa asuvalle pojalleen, kun taas Celine epäilee omien uramahdollisuuksiensa ja miehensä toiveiden törmäävän keskenään.

"Yhä siellä. Yhä siellä. Yhä siellä. Poissa", toteaa Celine alakuloisena katsellessaan horisontin taakse laskevaa aurinkoa. Vertauskuvallisuutta huokuva hetki on kuin pahaa enteilevä alkusoitto päähenkilöiden väliselle, elokuvan viimeisen puolituntisen kattavalle, mannerlaattoja järisyttävälle riidalle, jossa ikäviä sanoja ja kipeitä totuuksia ei säästellä. Tapansa mukaan häikäisevät Ethan Hawke ja Julie Delpy tulittavat antaumuksella yhteistyössä Linklaterin kanssa kirjoittamaansa puhuttelevaa, nokkelaa, surkuhupaisaa dialogia, joka ei päästä otteestaan ennen filmin loppuratkaisua. Yhteenoton laannuttua emme näekään trilogian edellisten osien tavoin otoksia romanttisesta eurooppalaisesta kaupungista vaan sen sijaan hotellihuoneesta, jossa valkokankaan vallanneen parin rakkaus on kenties kokenut kohtalokkaan kolauksensa.

"Minä haluaisin käydä kiihkottoman rationaalisen keskustelun", vetoaa Jesse Celineen kesken heidän kovimman kiistansa. "Sinä esität aina ainoata rationaalista henkilöä, kun taas minä olen irrationaalinen, hysteerinen, hormonihullu, koska minulla on tunteita!" hänen vaimonsa vastaa. Rakkautta ennen keskiyötä kommentoikin terävästi sukupuolinormeja ja nostaa ne merkittävään osaan parin sanaharkassa. Älykkäänä feministinä Celine ei halua alistua suhteessaan kliseiseen naisen rooliin, johon hän puolestaan uskoo miehensä häntä jatkuvasti sovittavan. Elokuvaa voi tosin kritisoida siitä, että vaikka Celine tiedostaa stereotypiat, hänet on siitä huolimatta kirjoitettu konfliktin jatkuvaksi epäreiluksi riidanhaastajaksi siinä, missä Jesse edes pyrkii ajoittain jonkilaiseen järkevään keskusteluun. Siksi koin itse helpommaksi myös sympatisoida Jesseä tilanteessa.

"Kuinka kauan siitä onkaan, kun viimeksi vain käveleskelimme ympäriinsä jaaritellen?" kysyy Jesse, ennen kuin asiat parin välillä eskaloituvat. Viittaus sarjan aiempiin elokuviin on paikallaan, sillä Rakkautta ennen keskiyötä sisältää runsaasti edeltäjistään tuttuja elementtejä: huikean pitkiä leikkaamattomia otoksia, loputtomasti vuoropuhelua ja kyllä — myös kävelyä, joskin merkittävästi vähemmän kuin kahdessa ensimmäisessä filmissä. Tapahtumien kulku on tällä kertaa lisäksi helposti arvattavissa, ja esimerkiksi päähenkilöiden riitaa osaa odottaa jo hyvissä ajoin. Silti leffan tunteet solmulle vääntävä, elämää suurempi lopetus pääsee yllättämään loistavassa ajoituksessaan. Luonnollisesti kaksikon tulevaisuus jätetään jälleen tarinassa myös sopivasti auki

"Jos haluat rakkautta, niin tätä se on. Tämä on tosielämää. Se ei ole täydellistä mutta se on todellista." Rakkaus-trilogia on viimeisintä osaansa myöten kaiken kaikkiaan eriskummallinen elokuvatapaus. Se sisältää luvattoman paljon puhetta mutta hyvin vähän paskaa.