Päiväni murmelina

Romanttinen komedia on kaavamaisuudessaan genre, jota en yleensä voi sietää. Harold Ramisin Päiväni murmelina onneksi ymmärtää, että sisällötön hömppä kaipaa muutakin kuin kuluneita kliseitä ja lemmen leiskuntaa: esimerkiksi eksistentiaalista fantasiaa ja itsemurhamontaasin!

Päiväni murmelina ei ole syyttä noussut parissakymmenessä vuodessa lajityyppinsä klassikoksi. Toisin kuin monet muut yliluonnollisilla elementeillä leikittelevät genrensä edustajat, se ei jätä perusideaansa vain idean asteelle, vaan kehittelee sitä kiinnostaviin suuntiin. Se ei myöskään perusta juonenkuljetustaan ainoastaan päähenkilön vähä-älyisyyteen, kuten Bruce – taivaanlahjan tapaiset aivottomat kohellusrainat. Jäätyään jumiin aikasilmukkaan Bill Murrayn esittämä säämies, Phil, koettelee nimittäin nokkelasti epätavanomaisen tilanteensa rajoja.

Vaisummassa leffassa samaa päivää uudelleen ja uudelleen elävä päähahmo viettäisi kiipelissään korkeintaan kuukausia. Päiväni murmelina ei kuitenkaan päästä sankariaan helpolla. Maltillisten arvioiden mukaan Philillä kuluu silmukasta murtautumiseen aikaa 34 vuotta, mutta hurjimmat ehdottavat jopa kymmentä tuhatta! Kun otetaan huomioon, ettei mies voi edes kuolla, paljastuu filmin konsepti kierolla tavalla ahdistavaksi.

Päähenkilön rakkaudentunnustus reportteriystäväänsä kohtaan on olennainen hetki, jolloin filmi todistaa rohkeutensa. Löperömmin käsikirjoitettuna hahmon perimmäinen dilemma ratkeaisi tähän paikkaan, mutta herkän puheen jälkeen Philin tilanne jatkuu yhtä synkkänä kuin ennenkin.

Päiväni murmelina sukeltaa niin syvälle aiheeseensa, että se onnistuu herättämään ajatuksia esimerkiksi muistoista, identiteetistä, determinismistä ja muutoksen tarpeellisuudesta. Koska ainoastaan Philin muistot säilyvät aikasilmukassa, voi perustellusti myös kysyä, onko hän minkäänlaisessa moraalisessa vastuussa muita ihmisiä kohtaan. Palautuvathan heidän muistonsa ja olosuhteensa aina alkutilaansa kellon lyödessä aamukuusi riippumatta siitä, mitä vuorokauden aikana on tapahtunut.

Elokuva esittää lisäksi, että ihmiset ovat äärimmäisen ennakoitavia toimissaan. Aina samalla tavalla toistuvine rutiineineen ja päätöksineen he alkavatkin muistuttaa suorastaan robotteja.

Ennen pitkää päähenkilön loputon elämä todellisuudessa, joka palautuu aina samaan alkutilaansa ja jossa ihmiset käyttäytyvät kuin automaatit, alkaa karmia. Miehen arjesta katoaa merkitys, sillä hän tuntee itsensä muista irralliseksi eikä millään hänen teoillaan ole minkäänlaista pysyvää vaikutusta. Jos kyseessä on metafora ihmiselämästä, se on yksi masentavimpia kohtaamiani.

Vaikka Päiväni murmelina pitää sisällään myös tummia sävyjä, se on silti hauskempi elokuva kuin komiteamietintönä laaditut, ystävänpäivän tienoilla teattereihin saapuvat soidinmenojen kiihdyttäjät. Leffan huumori ammentaa nimittäin katsojansa mukavuusaluetta koettelevasta epäsovinnaisuudesta. 

Itsemurhayritykset ovat esimerkiksi aihe, josta vitsailemalla komedia tuskin voi mennä mustemmaksi. Niiden esittäminen surkuhupaisassa valossa on kuitenkin tarinan sisällä perusteltua ja samalla hilpeän hätkähdyttävää. Philin harjoittama härski romanttisten kumppaniensa manipulointi naurattaa puolestaan juuri siksi, että arveluttavuudestaan huolimatta se on jotain, mitä suurimmalla osalla ihmisistä olisi vastaavassa tilanteessa kiusaus kokeilla.

Yhden Ramisin filmin kulmakivistä muodostaakin päähenkilön tilanteen samaistuttavuus. Kukapa ei joskus olisi halunnut palavasti yrittää uudestaan jotain, missä on epäonnistunut? Toisaalta yhtälailla jokaisesta meistä tuntuu ajoittain siltä, kuin toistaisimme samaa asiaa uudestaan ja uudestaan saamatta mitään aikaan.

Ovelasti leffa konkretisoi nämä tuntemukset nimenomaan naistenmies-Philin samanlaisina toistuviin treffeihin. Peruuttamattomien mokien pelko sekä menneiden möhläyksien murehtiminen ovat näet varmasti mielentiloja, joita moni deittailija käy silloin tällöin läpi päässään. Toisaalta tietty turhauttava kaavamaisuus aina vain uusien ihmisten tapaamisessa kuulunee sekin osaksi seuranhakua ja treffielämää.

Lajityypin peruskaavaa Päiväni murmelina ei kaikesta huolimatta riko. Philin tarina onkin pohjimmiltaan hyvin tavanomainen romanttisen komedian kolminäytöksinen sovituskertomus. Elokuvan alussa päähenkilöä vaivaa luonnevika, jota hän ei itse tunnista, mutta tuore epätavanomainen tilanne pakottaa hänet tarkastelemaan itseään uudessa valossa. Lopulta hän oppii tilanteen myötä paremmaksi ihmiseksi ja voittaa samalla unelmiensa naisen suosion.

Elokuva ei onnistu myöskään karistamaan kaikkia genrensä tekeleille ominaisia heikkouksia. Se muun muassa pyrkii tauotta naurattamaan katsojaansa väkinäisesti jopa hahmojensa uskottavuuden kustannuksella. Kun Phil esimerkiksi tappaa itsensä koomisesti ensimmäisen kerran, ei hänestä näy päällepäin juuri minkäänlaisia jännittyneisyyden merkkejä ennen tekoa. Lisäksi filmiä vaivaavat tuikitarpeettomat kevennyssivuhahmot, kuten Chris Elliotin esittämä hyypiömäinen kameramies ja Punxsutawneyn pikkukaupungin karikatyyrimainen pormestari, joiden edustama huumori tuskin piristää kenenkään päivää.

Leffaa latistaa niin ikään ajoittainen ylinäyttely. Edes pokerinaamaisena hauskuuttajana tunnettu Murray ei suoriudu roolistaan sortumatta tähän perisyntiin. Esimerkiksi kohtauksessa, jossa Phil yrittää päästä pois Punxsutawneysta lumimyrskyn keskellä, hän esittää palelevaa yhtä uskottavasti kuin minä murmelia.

Romanttisilta komedioilta ei useimmiten odota etenkään mairittelevia naiskuvauksia. Suorastaan tökeröä on silti se, että Phil vie jalat alta ensimmäiseltä liehittelemältään neitokaiselta vannomalla menevänsä heti naimisiin tämän kanssa. Filmin opetuksen voi myös itsessään tulkita huvittavalla tavalla epäilyttäväksi: vaikka veisi vuosikausia vietellä nainen jäämään yövieraaksi ylitse, loppujen lopuksi se kannattaa!

Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin todeta, että elokuvan sanomassa on todellisuudessa kyse toisen ihmisen arvostamisesta ihmisenä. Kun kaikki Punxsutawneyn asukkaat käyvät aikasilmukkaan jumittuneelle Philille vuosien saatossa tutuksi, hän oppii myös vähitellen välittämään heistä sekä nauttimaan avunannosta ja ystävällisyydestä heitä kohtaan. Samoin hän oppii aidosti rakastamaan naista, jonka hän on aiemmin yrittänyt vain itsepintaisesti ohjelmoida loikkaamaan sänkyyn kanssaan.

Viisaasti Päiväni murmelina ei alennu selittelemään päähenkilönsä yliluonnollista kokemusta. Se haastaa sen sijaan katsojansa kiehtovaan ajatusleikkiin, joka on syystäkin kerännyt popkulttuurissa lukemattomia jäljittelijöitä ja parodisoijia. Lajityypin helmasynnit ryöstävät filmiltä sen parhaimman särmän, mutta déjà-vu-kokemuksilla kyllästettyjen romanttisten komedioiden suossa Ramisin elokuva on silti ilahduttavan omanlaisensa yksilö.