Threads

(1984)

Kaikki se odottaa sinua vain yhden napin painalluksen päässä! Niin mikä? No sienipilvi, tulimeri, kolmannen asteen palovammat, yhteiskunnan romahdus, läheisten menehtyminen, ydintalvi, kulkutaudit, nälänhätä ja säteilykuolema tietysti! Maailman pelottavimmaksi filmiksikin tituleerattu Threads osaa myydä asiansa.

Barry Hinesin käsikirjoittama, Mick Jacksonin ohjaama ja BBC:n tuottama televisiodraama Threads on äärimmäinen pahan mielen elokuva. Sen kaunistelematon kuvaus ydinsodan syttymisestä ja seurauksista ahdistaa, masentaa ja kauhistuttaa. Dokumentaarinen ote ja minimissään pidetty dramatisointi saavat kokonaisuuden tuntumaan suorastaan häiriinnyttävän autenttiselta.

Threadsin tapahtumien keskiössä on teollisuuskaupunki Sheffield ja sen työväen edustajat. Nuoret Ruth ja Jimmy päättävät mennä naimisiin suunnittelemattoman raskauden seurauksena. Heidän eläessä jokapäiväistä elämäänsä uutiset maailman kriiseistä vain kaikuvat taustalla. Tavallista ihmistä eivät kaukaiset asiat jaksa vaivata tai kiinnostaa, ja jos jaksavatkin, ei niille voi tehdä mitään. Korkeintaan niistä vitsaillaan synkästi ja unohdetaan koko juttu.

Tämä vaarallisen turtunut suhtautuminen muistuttaa monella tapaa kylmäävästi nykypäivän vallitsevaa mentaliteettia. On parempi lakata huolehtimasta ja oppia rakastamaan pommia.

Suurvaltojen konfliktin eskaloituminen on Threadsissa esitetty erittäin uskottavasti. Lähi-idästä käynnistyvä yhteenotto Neuvostoliiton ja USA:n välillä paisuu taktisten ydiniskujen kiihdyttämänä kolmanneksi maailmansodaksi. Uhan varoittamatonta luonnetta korostaa se, ettei elokuva näytä lainkaan näitä totaaliseen katastrofiin johtavia käänteitä. Niistä kertovat ainoastaan radio- ja televisiolähetykset sekä leffan ahkerasti hyödyntämät tekstiseinät. Kun kriisi äkkiarvaamatta saavuttaakin kirjaimellisen räjähdyspisteensä, lyö se hahmot täysin ällikällä

Elokuvan ruohonjuuritasolle keskittyvän alun ansiosta hetki, jolloin pommit putoavat, sieppaa rintakehästä sitäkin tehokkaammin. Sheffieldin arjen keskeyttää ensin paniikki ja sitten täystuho. Sen sijaan, että leffa turvautuisi näyttäviin efekteihin ydiniskun kuvaamisessa, hyödyntää se pienen budjettinsa vuoksi ennemmin mielikuvia. Äkillinen valovälähdys, räjähtävät rakennukset ja otokset tulen keskellä käristyvistä ruumiista luovat silti tehostemässäilyä paljon kammottavamman vaikutelman. Arkistokuvaa käytetään harkitusti luomaan hävitykseen viimeinen hyytävä silaus.

Threadsin jälkimmäinen puolisko käsittelee hyökkäyksen seuraamuksia yksilötasolla aina 13 vuotta eteenpäin. Ydinsodan vaikutukset esitetään tieteellisellä tarkkuudella hirveyksiä kaihtamatta. Elokuvan taustatutkimuksessa onkin konsultoitu muun muassa astrofyysikko Carl Sagania.

Musertavaksi filmi äityy viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikki sen oleelliset henkilöt kuolevat vuorollaan joko palovammoihin, säteilysairauteen, jäätyään loukkuun rakennuksen alle, ryöstäjien kynsissä tai lopulta vuosien jälkeen syöpään. Vaikka hahmoja ei erityisesti leffassa syvennetä, he tuntuvat siilti riittävän inhimillisiltä ollakseen välitettäviä. Pienet yksityiskohdat tekevät lisäksi heidän hädästään samaistuttavan. Kun esimerkiksi kaupunginjohtaja kysyy Baslow'n tilanteesta ja saa kuulla huonot uutiset, etualalla nähtävästä valokuvasta on pääteltävissä, että hänen vaimonsa asuu siellä.

Elokuva sisältää myös tumman ironista symboliikkaa. Raunioiden keskellä komeilee esimerkiksi tuholta säästynyt, vauvan kuvalla varustettu mainostaulu, joka kehottaa ostamaan henkivakuutuksen.

13 vuoden kuluessa Threadsin kuvaama Britannia palaa keskiajalle. Sivilisaatio ja sen mukana toivo valoisammasta tulevaisuudesta katoavat kirjaimellisesti tuhkana tuuleen. Filmin hiljentävä lopetus ei suo yleisölleen huojennusta: jo menehtyneen Ruthin tytär raiskataan ja hän synnyttää epämuodostuneen, säitelyn tappaman lapsen. Elokuva päättyy pysäytyskuvaan nuoresta äidistä, jonka kauhistunut huuto jätetään katsojan mielikuvituksen varaan.

Joitakin valintoja Jacksonin ohjaustyössä voi kyseenalaistaa. Dokumentäärinen ote luo kyllä tarinankerrontaan onnistuneesti etäisen kylmän ja toteavan vaikutelman, mutta leffa olisi saattanut pärjätä ilman kertojaääntäkin. Toisaalta ottaen huomioon filmin tieteeseen nojaavan realismin, sodan seurauksien ääneen selostus on myös perusteltua. Housuihinsa kauhusta virtsaava siviili ja Ruthin hämmästyttävän nopea vauvan synnytys puolestaan edustavat yksityiskohtina kliseosastoa, joka muistuttaa hetkellisesti siitä, että kyseessä on vain elokuva.

Pelkäksi elokuvaksi Threads on silti harvinaisen vavahduttava kokemus. Se pelottaa enemmän kuin mikään tyylipuhdas kauhuelokuva, sillä toisin kuin fiktiiviset möröt ja sarjamurhaajat, sen kuvaamat hirveydet ovat asioita, joita meidän tulisikin aktiivisesti pelätä.

Nykypäivän valossa filmin suurin heikkous onkin oikeastaan sen ikä. Ihmiskunta kaipaa kipeästi 2010-luvulle päivitettyä Threadsia, joka suuren yleisön lisäksi voitaisin toimittaa Trumpin ja Putinin kaltaisten, ohjustensa päällä makaavien sankareiden nähtäväksi. Leffan otsikon mukaisesti sivistyksemme lepää lukuisten hyvin ohuiden lankojen varassa. Jos jokin niistä katkeaa, voi olla, ettei Vera Lynnin sanaan jälleennäkemisistä kannata luottaa.