Iron Man 3

Iron Man 3 on ensimmäinen Marvel-leffa, jossa tapahtumat tuntuvat oikeasti vaikuttaneen sankareihin. Tonyn PTSD-paniikkikohtaukset eivät pelkästään inhimillistä hahmoa miellyttävästi vaan myös luovat jatkuvuutta edelliseen elokuvaan. On miellyttävää, ettei kaikki meno MCU:ssakaan ole vain kepeää läpänheittoa.

Tony seikkailee jo hahmonkehityksellisistä syistä tässä elokuvassa paljon ilman pukua. Hahmo on tosin silloinkin naurettavan päihittämätön. Tajuan kyllä, että hän on tekninen nero ja voittaa vastustajansa terävällä älyllään — paitsi että ei voita. Hän on muun muassa Solid Snake -tasoinen kommando, jolla vaikuttaa olevan kymmenien vuosien lähitaistelukokemus. 

Päähenkilön kiipelit ilman haarniskaa ovat sitä paitsi kömpelösti kuvattuja. Osa toimintakohtauksista on kuin diashow'ta katselisi leikkausten jäätävän määrän takia.

On filmissä silti hyvääkin toimintaa. Lentokoneesta tippuvien ihmisten keräily on viihdyttävällä tavalla älytöntä ja kekseliästä. Huumori taas sävyttää menoa jopa vielä itsetietoisemmin kuin aikaisemmissa leffoissa. Paras esimerkki lienee kohtaus, jossa Tonyn odottaa pukunsa palasia saapuvaksi Tennesseestä.

Mietin leffaa katsoessani, johtuuko sen Kiss Kiss, Bang Bangia -muistuttava fiilis vain Robert Downey Jr:stä ja dynamiikasta Don Cheadlen välillä. Selityksen asialle sain, kun tajusin, että Shane Black on korvannut Jon Favreaun ohjaaja-käsikirjoittajan pallilla.

Elokuvan Mandariini-yllätys on hauska: kerrankin elämää suuremman roiston takana on paljon tavallisempi heppu. Pientä poliittista kannanottoa viittauksissa bin Ladenin, Gaddafin ja muihin kansan kaipaamiin pahiksiin on myös havaittavissa. Extremis-kätyrit tosin olivat miltei yhtä tylsiä vastustajia kuin chitaurit. Muista nokkelista käänteistä mieleen jäi hupaisa etähaarniska-vedätys lentokonepudotuksessa.

Pepperin rooli on kolmososassa latteampi kuin kahdessa edellisessä leffassa. Ensin hänestä muovataan kliseinen nalkuttava tyttöystävä, sitten pulassa oleva Mary Jane. Lopun feikkikuolema ja Extremis-raget eivät tilannetta parantaneet, etenkin kun ensimmäinen oli arvattavissa ja toinen tuntui "katsokaa, ei tämä nainen ihan avuton ole!" -anteeksipyytelyltä. Toki samanlainen pelastettavan naisrakastetun rooli hänellä oli edellisissäkin osissa, mutta niissä hahmo oli sentään valloittavampi.

Leffan jouluteema tuntuu ärsyttävän korostetulta. En tiedä, onko mukaan kirjoitettu lapsihahmo juuri tämän takia, mutta vaikka kakara ei suoranaisesti ärsyttänyt niin hänen kohtauksensa tuntuvat sekä pakotetuilta että pitkitetyiltä. Lopun haarniskailotulitus on jo vain korni.

Sisäinen logiikka puolestaan paukkuu koko elokuvan ajan. Miksi Tony ei käytä House Party Protocolia, kun hänen taloaan tuhotaan? Montako ohjusta hän voi kestää lennähtämällä vain (kivuliaasti) päin seinää? Miksei kukaan kutsu kapteeni Amerikkaa, Hulkia tai Shieldiä apuun, kun presidentti kaapataan?

Jos pöljyyksiltä pystyy ummistamaan korvat ja silmät, niin Iron Man 3:a voi sietää kaavamaisena, suhteellisen viihdyttävänä toimintakomediana. Välillä tuumasin, että leffa on paskempi kuin edelliset, ja välillä, että selvästi parempi. Varmaankin se oli sitten yhtä hyvä.