Ant-Man

Marvel goes heist movie on selvästi Ant-Manin teema. Valitettavasti kyseessä on kertakaikkisen tylsä ja kaavamainen tekele. Kaikki pakolliset supersankarisyntytarinan askelmerkit käydään nimittäin läpi ilman yhtäkään yllätystä.

Iron Man on filmin edeltäjistä pahin apinoinnin kohde: nyysitty on teknopuku, keskivaiheen harjoittelumontaasi, sankarin kanssa kyvyiltään identtinen firmapomopahis ja niin edellen. Genrelle tyypillisiä kuvioita ovat myös mentor-isähahmo sekä väkinäinen romanssi. Lopussa kun Lostin Kate pussaili geneerisen sänkileukaisen sankarihahmon kanssa ja Michael Douglas totesi, että "Missä vaiheessa tämä tapahtui?" sekä "Ampukaa minua toiseen kertaan", en voinut kuin nyökytellä.

Heist-elokuvien kliseitä kierrätetään myös surutta, eikä Marvel-kontekstiin siirtäminen tee niistä yhtään sen mielenkiintoisempia. Vankilasta vapautuminen, lapsi jota sankari ei pääse näkemään, viimeinen keikka, kaikki tuttua kauraa. Mulkku isäpuoli muistuttaa vielä lisäksi kehnoista romanttisista komedioista. Koomisena kevennyksenä toimivat idioottisivuhahmot taas ovat muuten vain vaivaannuttavan typeriä.

Ant-Manin huumorista kertookin paljon se, että välillä on vaikea tajuta edes, kun katsojan odotetaan nauravan. Sidekickit esimerkiksi tiivistävät muurahaismiehen ensimmäisen keikan aikana Titanicin sisällön mutta mitään punchlinea ei tarjota. Pelkkä referenssi yleisön tunnistamaan leffaan.

Elokuvasta on vaikea löytää lopputaistelua lukuunottamatta yhtään omaperäistä hetkeä. Aloin ajan kulukseni arvailla jopa hahmojen pateettisia vuorosanoja etukäteen ja osuin surullisen usein oikeaan.

Loppuhuipennus, jossa sankari kutistuu atomien tasolle ja siitä pienemmäksi, on periaatteessa jännittävä. Se pilataan kuitenkin uuvuttavalla sentimentaalisuudella. Miten ihmeessä tyttären ääniaallot kuuluvat muka kvanttitasolle asti? Hämmentävää on myös, että sitä aiemmin sankari puhuu molekyylitasolle kutistumisesta mutta päästessään vastustajansa puvun sisään hän on selvästi vielä piirilevykokoluokassa.

Olisi ollut kiinnostavaa nähdä leffasta Edgar Wrightin versio, sillä vaikutteet on helppo havaita. Hahmojen taistelun keskellä tilanteeseen sopivaa musiikkia soittava kännykkä, koominen kamppailu junaradalla sekä monen mutkan kautta sankarille kulkeutuvat juorut — siinäpä ne hyvät puolet leffasta olivatkin.

Michael Douglas on tosin näyttelijäkaartista mainio. Hänet on myös nuorennettu CGI:llä myös aloituskohtauksessa yllättävän onnistuneesti.

Huvittavaa filmissä on, miten se huomauttaa useaan otteeseen Evangeline Lillyn hahmon olevan huomattavasti pätevämpi päähenkilön tehtävään kuin päähenkilö itse. Tämä oikein korostaa sitä, miten tarpeeton muurahaismies on omassa elokuvassaan ja miten usein naiset lykätään näissä rainoissa sivurooliin.

Ant-Manin olemassaololle on hankala keksiä mitään järkevää syytä, paitsi jälleen uuden rahaa tahkovan tusinasankarin esittely. Paljon kertoo siitä, että eniten kiinnostustani kutitteli leffan keskivaiheilla kohtaus, jossa päähenkilö tappelee toista kakkosluokan MCU-sankaria vastaan, jonka näyttelijä oli todennäköisesti halvinta kärrätä paikalle. Trailerin katsomalla saa elokuvasta irti kaiken oleellisen, ja aikaakin säästyy.