Spider-Man on aina ollut niitä harvoja supersankareita, joista olen pitänyt. Miksi? Koska hän on samaistuttava hahmo teini-iän vaikeuksineen eikä mikään miljonääri-playboy. En tosin keksi, mitä tarjottavaa jo kolmannella Hämis-versioinnilla voisi olla 20 vuoden sisään.
Spider-Man: Homecomingia ei voikaan kutsua kuin välttäväksi viihteeksi korkeilla tuotantoarvoilla. Melkolailla kaikki mitä elokuva tekee, Raimin ensimmäinen leffa teki jo 2002 kekseliäämmin ja tyylikkäämmin.
Ei elokuva umpisurkea ole, vain täysin tarpeeton ja pakollinen MCU-filleri. Hahmoilla olisi varaa leikitellä, mutta filmi tukeutuu karikatyyreihin. On pullukka sidekick, luokan kuuma beibi, yksiulotteinen ilkeä mulkku ja niin edelleen.
Filmin ainoa vähäinen uskaliaisuus on siinä, että eri etnisyydet ovat vahvemmin edustettuina kuin aiemmissa Spider-Maneissa. Uusversioitu MJ on sentään aivan loistava veto!
Leffan huumori on enimmäkseen ärsyttävän väkinäistä ja harva vitsi osuu maaliinsa. Luokanvalvoja huokaisee helpotuksesta, ettei tällä kertaa kuollut oppilas luokkaretkellä? Hahha. Bussin penkin alla on purkkaa? Okei.
Peter Parker tuntuu myös tässä filmissä aivan avuttomalta hyödyntämään supervoimiaan. Saattoi hän olla sitä Raimin trilogiassakin, mutta muistan lapsena olleeni ihan innoissani hänen voittaessaan wrestling-matsin tai antaessa Flashille turpaan.
Homecomingissa hahmo inisee vain joka käänteessä sidekick-kaverilleen, ettei pysty tekemään mitään. Älkää nyt viitsikö, kuka tahansa teini keksisi vaikka mitä jännittäviä tapoja hyödyntää hämiskykyjä paljastamatta identiteettiään! Päähenkilö on yksinkertaisesti tylsä.
Onneksi pahiksena Vulture on sitä vastoin MCU:n parhaita. Sinikaulustyöläisten laiminlyöntiä käsitellään hänen kauttaan miltei kiinnostavasti. Hänen identiteettiinsä liittyvä twisti on myös toimiva, vaikka aiemmista Hämiksistä on tuttua, että pääpahikseksi paljastuu Parkerin läheisen isä.
Keaton on ajoittaisesta ylinäyttelystä huolimatta loistovalinta konnan rooliin ja onnistuu olemaan ajoittain todella uhkaava, kuten kohtauksessa matkalla tanssiaisiin. Pidin myös siitä, ettei pahis tällä kertaa kuollut. Eihän hän sitä ansainnutkaan, jos Tony Stark'kin saa synninpäästön.
Hetkittäin elokuvaan on ujutettu myös hauskaa maailmanrakennusta. On kiinnostavaa nähdä, miten Kostajat ovat vaikuttaneet yhteiskuntaan ruohonjuuritasolla, kuten kouluissa.
Leffan lopputaistelu on periaatteessa kekseliäs mutta latistuu puuduttavaksi CGI-puuroksi. Jälleen jännite on täysin kadoksissa, koska Spider-Man pystyy ottamaan loputtomasti osumaa ja huohottamaan välittömästi itsensä kuntoon kuin videopelisankari.
Filmi pitää myös katsojaansa tyhmänä. Kun Spider-Man on epätoivoisesti jumissa kivikasan alla, Tony Starkin aiemmin elokuvassa lausumat painokkaat sanat pitää tietenkin toistaa muistutuksena, ikään kuin Parkerin ajatukset eivät olisi muuten selvät.
MCU-elokuville totuttuun tapaan Spider-Man: Homecomingin kyllä katsoo mutta hurraahuutoja ei irtoa. Leffa on liukuhihnakamaa, joka on juuri ja juuri niin tasokkaasti tehtyä, ettei hukattu aika harmita.
Kommentit
Lähetä kommentti