The Favourite tarjoaa naisten välistä kilpailua ja kyräilyä 1700-luvun hovissa Yorgos Lanthimoksen vinksahtaneisuudella. Rachel Weiszin näyttelemä Lady Sarah on naiivin, mielenterveysongelmaisen ja lukemattomat traumat kokeneen kuningatar Annan suosikki ja rakastajatar, joka käyttää Britannian tosiasiallista poliittista valtaa. Alhaiseen asemaan pudonnut Emma Stonen näyttelemä Abigail saapuu kuitenkin palvelustyttönä hoviin ja alkaa tasaisesti kivuta kuningattaren suosiossa haastaen Sarahin aseman. Kunnon taisteluhan siitä syntyy.
Elokuvan sekoittaa onnistuneesti keskenään pukudraamaa, jännitysnäytelmää ja musta komediaa. Huumorin osalta Lanthimos ei nojaudu vain häröilyyn ja halpoihin vitseihin vaan antaa tapahtumien rakentua kunnolla, ennen kuin todellinen surkuhupaisuus pääsee valloilleen.
Kalansilmäkamerat, odottamattomat leikkaukset ja hovin
jäykkyyden keskellä skitsoilevat hahmot luovat vieraannuttavaa
tunnelmaa, mutta se ei ole itse tarkoitus. Kuningattaren palatsi
esitetään ahdistavana henkisenä vankilana, jossa jännite ja pahoinvointi
kasvaa naisten välillä käsi kädessä. Perinteisen pukudraaman
romantiikasta ja loistosta ollaan tarkoituksellisen kaukana, ja lähin
vertailukohta löytyneekin Kubrickin Barry Lyndonista.
Elokuvaa ei voi olla kehumatta mainitsematta loistavia näyttelijäsuorituksia. Olivia Colmanin Oscar on aivan ansaittu säälittävän mutta traagisen kuningattaren roolista. Weiszin esittämä Sarah on Stonen Abigailia näennäisesti kylmäkiskoisempi ja käyttää asemaansa surutta hyväkseen. Toisin kuin lempeämmän oloinen mutta niin ikään kiero Abigail, hän kuitenkin myös aidosti välittää kuningattarestaan. Molemmat näyttelijät pistävät kaiken karismansa likoon niin, että katsojan on lopulta vaikea päättää, kumman puolelle asettua.
Vallan dynamiikat ovat elokuvassa kiinnostavinta seurattavaa. Hovin asukkien pelatessa valtapelejään taustalla riehuu sota, jonka hinnan maksaa tietysti tavallinen kansa mutta johon liittyvien päätösten taustalla on ainoastaan jonkun pelurin halu pönkittää asemaansa. Kuningatar puolestaan hiljaisesti tiedostaa valtansa, joka hänellä on niin alamaisiinsa kuin kahteen naislemmikkiinsä, joita hän turhamaisesti kilpailuttaa keskenään.
Kilpasisarukset taas tietävät valtansa epävakaaseen kuningattareen ja mahdollisuutensa vaikuttaa hänen kauttaan, mitä he hyväksikäyttävät surutta. Silti hekin toimivat käytännön pakosta. Ilman avioliittoa ja kuningattaren suojaa Abigail on vain palvelustyttö, joka virheen sattuessa saa raipasta. Sarah taas yrittää pitää huolen, etteivät ranskalaiset voita sotaa ja murhauta koko hovia.
Naisen osa käy myös selväksi, sillä jos mies todella päättää raiskata alempaa säätyä edustavan vastakkaisen sukupuolen edustajan, ainoaksi vaihtoehdoksi jää vain tuumata okei ja maata aloillaan. Silti leffassa suurinta valtaa käyttää kolme naista, mikä ei varmasti ole vahinko.
Leffan päätös on tragedian tyylilajin mukainen. Kuningatar ymmärtää Abigailin petoksen ja sen, että hän on karkoittanut ainoan häntä rakastaneen henkilön, mutta on voimaton tekemään asialle enää mitään. Abigail puolestaan saa sen, mitä halusi, mutta on myynyt moraalinsa, johon hän elokuvan alussa tukeutui. Karkoitetun Sarahin kohtalo on tavallaan onnellisin, sillä hän pääsee pois myrkyllisestä valtapelien, hyväksikäytön ja surun mädättämästä vankilasta, jossa kenenkään motiivit eivät ole täysin puhtaat.
Kommentit
Lähetä kommentti