En ole aiemmin nähnyt Aliensin pidennettyä versiota. Sitä katsoessa myös tuntui, että suurin osa kohtauksista on leikattu pois ihan hyvästä syystä. Ne pitkälti toivat vain läskiä hyvin rytmitettyyn tarinaan.
Ainoa oikeasti olennainen lisätty kohtaus on aivan elokuvan alussa, jossa Ripleylle paljastetaan hänen tyttärensä kohtalo. Tämä antaa hahmolle myöhemmän motivaation Newtin suojelemiseksi ja tekee hänen hahmokaarestaan kokonaisen. Eritahtisesta ikääntymisestä kumpuava tragedia on myös riipaisevaa, jo 28 vuotta ennen Interstellaria.
Yleisesti ottaenhan Aliens on loistava. Jännitystä rakenellaan rauhassa, eikä alieneita nähdä kuin vasta noin tunnin kohdalla. Jälleen lavastus ja valaistus luovat todella onnistuneesti tunnelmaa.
Sigourney Weaver ottaa tässä elokuvassa puolestaan täysin toimintasankarin roolin haltuunsa, ja kantaa elokuvaa jo pelkällä karismallaan. Silti hän ei näyttäydy minään tylsän hätkähtymättömänä superihmisenä, vaan hänen suorituksessaan on edelleen samaistuttavaa havoittuvaisuutta. Hahmo on alieneiden edessä peloissaan ja hädissään siinä missä muutkin.
Erinomaista leffassa on jännitteen luonti toimintakohtauksissa. En esimerkiksi muistanut, kuinka äkkiä ja peruuttamattomasti ylimielinen pelastusretki menee reisille, kun mariinit lähtevät tutkimaan alien-pesää. Kyseessä on todella tehokas ja ahdistava osio.
Liiketunnistimilla jännityksen luonti on myös läpi elokuvan kekseliäs temppu. Klassikkohetkeksi nousee tietysti kohtaus, jossa alienit vain lähestyvät kartalla, vaikka ovet on hitsattu umpeen.
Kaikkein tärkein asia, jonka filmi tekee kuitenkin oikein, on se, ettei lankea laiskoihin oikoteihin. Toisin kuin nykypäivän toimintaelokuvissa, hahmot eivät teleporttaile, leikkaukset eivät päästä hyviksiä pälkähästä eikä naurettavan epätodennäköisiä ihmepelastumisia harrasteta. Säännöt ovat katsojalle selkeät ja niitä noudatetaan.
Kun Ripley esimerkiksi lähtee epätoivoisesti pelastamaan Newtiä leffan lopussa, osio tuntuu edelleen pirullisen intensiiviseltä. Tunnelma ei lässähdä hetkeksikään, koska Ripley joutuu pärjäämään alieneja vastaan oikeasti kylmäpäisyydellään ja neuvokkuudellaan eikä käsikirjoituksen avustuksella. Joka käänteessä peruuttamaton umpikuja tuntuu nousevan vastaan, mutta niistä selviydytään loogisesti.
Jopa sellaisen kliseen kuin räjähdyksen pakenemisen viimeisellä sekunilla hyväksyy, koska katsojana tuntuu siltä, että elokuva pelaa reilusti eikä fuskaa. Ällistyttävästi nimittäin koko osio etenee reaaliajassa. 15 minuutin pommiajastin todella kestää filmillä 15 minuuttia
Entä se ikuisuuskysymys, kumpi on parempi elokuva: Alien vai Aliens?
Vastakkainasettelu on yllättävän tiukka ja hankala, koska kyseessä on
kuitenkin kaksi fundamentaalisesti eri genren filmiä. Mielestäni Alien
kuitenkin voittaa.
Tietyssä mielessä Aliensin hahmot saavat enemmän syvyyttä, mutta ne ovat myös arkkityyppimäisempiä. Löytyy niljakas yrityksen kätyri, hyveellinen sotilas, panikoiva pelkuri ja niin edelleen. Heidän dialoginsa on myös ensimmäistä osaa paljon kärjistetympää. Ymmärrän, että kyseessä on Predatorin tavoin Vietnam-kritiikkiä, mutta erityisesti mariinien uhoaminen alussa on jo niin överiksi vedettyä, että vähempikin alleviivaus olisi riittänyt. Hahmot eivät tunnu yhtä todellisilta ja uskottavilta kuin ensimmäisessä filmissä.
Alienissa Ripley oli puolestaan sankari ilman, että hänen sukupuoltaan korostettiin. Olkoonkin, että varsinaiseksi ikoniseksi toimintasankariksi hän nousee vasta jatko-osassa, hänet silti myös maalataan vähän tylsästi ja kliseisesti äitihahmoksi.
Siinä missä ensimmäisen elokuvan alien oli voittamaton
tappokone, Aliensissa ne latistuvat tykinruuaksi. Sentry-kohtaus on esimerkiksi muuten kelvollinen Special Editionin lisä, mutta se vain korostaa tätä hirviön kokemaa inflaatiota.
Ilman edeltäjänsä pohjustusta moni asia jatko-osassa ei myöskään tuntuisi läheskään samalta. Alienit vastustajina olisivat esimerkiksi paljon mitäänsanomattomampi uhka, ja tuskin välittäisimme Ripleystäkään samalla tavalla hahmona.
Aliens on tosin siitä harvinainen jatko-osa, että se ihan tosissaan pyrkii seisomaan omilla jaloillaan. Silti rakenteellisesti leffassa on paljon samaa kuin Ridley Scottin filmissä: alussa alien löydetään, minkä jälkeen uhka vähitelleen paljastuu, siihen suhtaudutaan ensin liian kevyesti ja lopulta helvetti on irti. Lopussa sitten paetaan räjähdystä. Kuningattaren soluttautuminen alukseen ja sen huuhtelu ulos ilmalukosta on jo ihan puhdasta vanhan kertausta äiti vs. äiti -tematiikasta huolimatta.
Kommentit
Lähetä kommentti