Hymyilevä mies

Juho Kuosmasen Hymyilevä mies on kaikkien aikojen suomalaisin urheiluelokuva. Vaatimatonta ja sisäänpäinkääntynyttä nyrkkeilijää kiusaavat kovat paineet ennen mestaruusottelua. Asenne miehellä on luokkaa "katsotaan nyt, mitä tulee." Itse ottelussa hän ottaa turpaan ennen kuin matsi on kunnolla alkanutkaan, mutta hoppee ei oo häppee eikä menestyksellä niin väliä. Mukana on myös saunomista.

Kuosmasen filmi kertoo tarinan nyrkkeilijälegenda Olli Mäestä ja hänen höyhensarjan maailmanmestaruusottelustaan Davey Moorea vastaan. Päähenkilö tekee sen virheen, että hän rakastuu ennen ottelua, ja koitokseen valmistautumisen sijaan päässä pyöriikin vain tyttöystävä. Keskittymistä haittaa myös mediapyöritys, sillä ujo mies haluaisi olla vain rauhassa. Ison henkilökohtaisen riskin ottelun eteen ottanut manageri polttaa tietysti päreensä suojattinsa oikkuihin.

Elokuvaa kantavat erinomaiset näyttelijäsuoritukset. Jarkko Lahti on pääroolissa Jussinsa ansainnut. Hänen niska köyryssä katsetta välttelevä ja hymystäänkin nolostuva Mäkensä on hahmona äärimmäisen tunnistettava perisuomalainen tuppisuu. Eero Milonoff on kenties vielä vakuuttavampi röyhkeänä mutta määrätietoisena Mäen managerina, Elis Askina, jota nyrkkeilijän epäröivä ja vetäytyvä persoona hankaa vastakarvaan.

Oona Airola puolestaan suoriutuu moitteettomasti osastaan Mäen tyttöystävänä, Raijana. Itse hahmo on tosin leffan heikoin kohta turhankin perinteisenä sankarin puolisona, jonka tarkoitus on vain edistää päähenkilön tarinaa.

Viisaana ratkaisuna Hymyilevä mies jättää asettumatta yksiselitteisesti Mäen puolelle hänen harjoitteluvaikeuksiensa suhteen. Sen sijaan myös Askin hahmosta tehdään ymmärrettävä. Ajoittain Mäen nihkeily tuntuu jopa itsekkäämmältä kuin Askin käytös. Toisaalta painonpudotusrääkin alkaessa ja paineiden kasautuessa Mäen tuskaan on helppo samaistua.

Ihmisten ulospäin itsestään antaman vaikutelman ja sisällään hautomien ajatusten ristiriita on yksi filmin kantavista teemoista. Toki lopulta tarinan sanoma on siinä, että menestys tai epäonnistuminen ovat sivuseikkoja, kunhan on rakkaita ihmisiä, jotka välittävät.

Mustavalkoinen kuva on todella kaunista ja suomalaisuuden tuntu on teoksessa vahvasti läsnä vain positiivisessa mielessä, esimerkiksi koivumetsän tai öisen järven kaltaisissa miljöissä. Leikkaukset ovat leffassa usein teräviä ja yhtäkkisiä mikä musiikittomuuden kanssa luo melkeinpä dokumentaarista tunnelmaa.

Suoraviivaisen positiivinen ja humaani Hymyilevä mies on yksi viime vuosien parhaimpia näkemistäni suomalaisista elokuvista. Sen vaivaton tarinankerronta luo uskoa siihen, että kyllä meilläkin osataan.