Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla esitetty norjalainen dokumentti The Painter and the Thief kuvaa nimensä mukaisesti taidemaalaria sekä varasta, joka ryöstää hänen teoksensa. Taiteilija tutustuu varkaaseen tämän jäätyä rötöksensä jälkeen kiinni, ja heidän välilleen kehkeytyy epätodennäköinen ystävyyssuhde.
Filmin ällistyttävin piirre on, että se etenee kuin juonellinen draamaelokuva käänteineen, mutta fiktion sijaan kyse on tositapahtumista. Kuvausryhmä ei ole taltioinut filmille vain päähenkilöiden ystävyyssuhteen muodostumista vaan paljon, paljon enemmän.
Elokuva seuraa esimerkiksi, miten huumeriippuvainen varas, Karl-Bertil, käy läpi todellisen aallonpohjan mutta kohoaa kuitenkin vuosien saatossa vastoin odotuksia elämän syrjään kiinni. Samoin se esittää, miten taiteilija Barboran rankat taustat auttavat häntä samaistumaan Karl-Bertiliin ja miten hänen platoninen suhteensa varkaaseen tuottaa kitkaa hänen parisuhteeseensa. Kerronta ei etene lineaarisesti vaan kelaa välillä ajassa taaksepäin näyttämään, mitä toisen henkilön elämään on kuulunut sillä välin.
Kokonaisuuden kruunaavat itse varastetut ja Karl-Bertilin huumepäissään hukkaamat taideteokset, jotka ovat ikään kuin filmin MacGuffin. Ympyrä saatetaan leffan lopussa huikeasti yhteen, kun taiteilija ryhtyy itse varkaaksi ryöstääkseen omat taideteoksensa takaisin.
Kameran eteen on saatu taltioitua todella koskettavia kohtauksia. Parhaiten mieleen jää jokaisella katsojalla varmasti, kun Barbora paljastaa Karl-Bertilille ensimmäisen kerran tästä maalaamansa muotokuvan. Paatuneen rikollisen kuoren alta pintaa nouseva herkkyys tuskin jättää ketään kylmäksi.
Leffa herättää väistämättä halun päästä kurkistamaan kameroiden taakse, miten sen tuotanto on edennyt. Miten ohjaaja on päätynyt alun perin kuvaamaan päähenkilöitä vuosien ajan, vaikkei tiedossa ole ollut välttämättä mitään ihmeellisempää tarinaa? Kuinka paljon kuvaustiimi on manipuloinut tilanteiden kulkua? Ovatko useammasta kuvakulmasta otetut kohtaukset single-camilla kuvattuja ja osin jälkeenpäin rekonstruoituja vai onko käytössä ollut useampi kamera? Kuinka paljon otoksia on lisätty väliin tai järjestetty uudelleen dramaattisimman vaikutuksen aikaan saamiseksi? Kuinka paljon kuvausryhmän paikallaolo on ylipäänsä vaikuttanut kuvattujen ihmisten reaktioihin, päätöksiin ja elämän kulkuun?
Olisin voinut hyvin katsoa kokonaan erillisen dokumentin tämän
dokumentin tekemisestä. Joka tapauksessa The Painter and the Thief on hyvin kiehtova filmi. Ei-fiktiivisten elokuvien joukossa sitä voisi kutsua jopa ainutlaatuiseksi.
Kommentit
Lähetä kommentti