John le Carrén romaaniin pohjautuva vakoojajännäri, The Spy Who Cam in from the Cold, on antiteesi valkokankaan kuuluisimman brittiagentin, 007:n, seikkailuille. Klassikkotrillerissä Richard Burtonin esittämä Alec Leamas ei käytä mielikuvituksellisia härveleitä, viettele uimapuvussa keikisteleviä kaunottaria charmillaan eikä hyödynnä lupaa tappaa. Alkoholia tosin kuluu senkin edestä.
Martin Rittin ohjaama kylmän sodan aikainen filmisovitus on vähäeläinen ja kyyninen kuvaus suurvaltojen välisestä kierosta pelistä, jonka yhtenä nappulana päähenkilö agentti Leamas häärii. Elokuva ei juuri selittele tapahtumiaan, kun Leamas alkaa rakentaa peiteroolia uskotellakseen DDR:lle olevansa valmis loikkamaan rautaesiripun itäiselle puolen. Katsojan annetaan tulkita paljon Burtonin pienistä kasvonliikkeistä, mikä on aitoa tunnetta ja mikä esitystä.
Hienovaraisuus on varsin toimiva ratkaisu, sillä Burton on näyttelijänä tässäkin leffassa kertakaikkisen huikea. Hänen lakoninen, väsynyt mutta silti karismaattinen olemuksensa sopii pääosaan täydellisesti. Juopon esittäminen tuntuu tulevan hahmolle hieman liiankin mieluisesti, mikä on sikäli surullisen ironista, että myös Burton oli tosielämässä alkoholisti.
Koska filmin vakoojapuuhat pyörivät ennemmin keskustelujen ja juonittelujen kuin toiminnan ja pintakiillon ympärillä, tuntuvat ne myös keskimääräistä uskottavammilta. Kun peiteoperaatio lähtee toden teolla liikenteeseen, huomaa Leamasin puolesta jännittävänsä.
Nokkelille elokuvajuonitteluille ominaisesti brittitiedustelun suunnittelema vedätys on tosin sen verran monimutkainen, että sen onnistuminen tosielämässä tuntuisi pakostakin epätodennäköiseltä. Toiseksi, koska leffa kertoo brittien suunnitelman etukäteen ja tapahtumat etenevät pitkälti niiden mukaisesti, jää katsojana väistämättä odottamaan suurta käännettä. Siksi yllätys ei lopussa tulekaan isona yllätyksenä.
Myös filmin loppuratkaisu on sikäli etukäteen selviö, että tarinan sävystä johtuen onnelliseen päätökseen on vaikea uskoa. Silti jännitin Leamaksen kohtalon puolesta, sillä mahdollisia tapoja lopettaa elokuva oli ennen sen huipennusta vielä monia. Epäilin hänen rakastajansa paljastuvan niin ikään vakoojaksi.
Leamasin naisystävä on toisaalta yksi leffan heikoista lenkeistä. Hänen hahmonsa jää tarinassa ohueksi ja välinearvoiseksi. On vaikea ymmärtää, miksi tämä ihastuu vahvasti ja osoittaa sitoutuneisuutta Leamasin kaltaiseen ongelmajuoppoon, joka päätyy hetkeksi vankilaankin.
The Spy Who Came In from the Cold ei ole kaikkein ikimuistettavin jännityselokuva, mutta se pitää otteessaan alusta loppuun. Burton kantaa elokuvaa suorituksellaan, ja vakoilu on kiehtova aihe erityisesti filmiltä, joka on tehty kylmän sodan ollessa viileimmillään. Kiinnostavimpana puolena leffa ei ole lainkaan patrioottinen vaan suhtautuu kriittisesti molempien osapuolien moraalia taivuttaviin agenttileikkeihin.
Kommentit
Lähetä kommentti