True Lies

Arnold Schwarzenegger ja James Cameron löivät Terminator 2:n jälkeen uudelleen hynttyyt yhteen. Tuloksena tuloksena syntyi toimintakomediaa, jollaiseksi True Lies on yllättävän onnistunut. Kunnon rehti ysärimeno pyyhkii lattiaa esimerkiksi valtaosalla saman lajityypin Marvel-hötöstä.

Suurin syy katsoa True Lies on edelleen sen poskettomat toimintakohtaukset. Cameron tunnetusti osaa ohjata kunnon räimettä, ja tässä filmissä hän pääsee revittelemään sydämensä kyllyydestä.

Suurimmalle osalle elokuvantekijöistä esimerkiksi leffan alkupuolen intensiivinen WC-tulitaistelu olisi jo itsessään saavutus. Cameron kuitenkin jatkaa tästä hulvattomaan takaa-ajoon, jossa hevosella ratsastava sankari jahtaa moottoripyörällä ajavaa pahista aina hotellin hisseihin. Myöhemmin muun muassa roikutaan helikopterista, räjäytetään ydinase sekä hurjastellaan Harrier-hävittäjällä niin, että korkean paikan kammoni ruudun toisella puolella aktivoitui.

Väkivalta on myös aikakaudelle ominaisesti tylyn näköistä, sillä PG-13-siloittelu ei ollut vielä vuonna 94 päässyt kunnolla vauhtiin. Mistään verellä läträämisestä ei voi puhua, mutta kyllähän toimintaleffassa lämmittää mieltä, kun luodit repivät ihmisiä, terroristit murskautuvat rekan renkaisiin ja epäonniset vastustajat liekitetään hengiltä.

Käytännön miniatyyriefektejä sekä huikeita stuntteja on myös pakko ihailla. Näyttelijät jopa tekevät ison osan omista stunteistaan, ja jälki näyttää huomattavasti vakuuttavammalta kuin nykypäivän CGI-tuotokset. Leffan stunteilla on tosin myös pimeä puolensa, sillä filmiä kuvatessa stunttiohjaaja Joel Kramer hyväksikäytti seksuaalisesti tuolloin 12-vuotiasta, sankarin tytärtä näyttelevää, Buffysta tuttua Eliza Dushkua.

Vain muutamassa paikoin toiminnan illuusio kärsii. Loikka moottoripyörällä kerrostalojen katolta toiselle ei esimerkiksi tunnu kummoiselta, sillä leikkaus kätkee talojen todellisen välimatkan. Parissa autokohtauksessa taas taustaprojektio paistaa turhan vahvasti silmään. Kaksi tuntia ja 20 minuuttia kestävässä elokuvassa nämä eivät ole kuitenkaan kummoisia kauneusvirheitä.

Leffan tuhti kesto on toisaalta sen suurin heikkous, sillä tarinasta ei yksinkertaisesti ole sen pituuden kantimiksi. Elokuva harhautuu keskivaiheillaan esimerkiksi sivupoluille, jossa Arnoldin hahmo, Harry, käyttää kaikkia agenttikeinojaan selvittääkseen, pettääkö hänen vaimonsa häntä. Rönsyilyjen vuoksi filmin olettaisi päättyvän puoli tuntia ennen kuin se viimein suvaitsee tehdä niin.

True Lies rullaa silti yllättävän hyvin toiminnan ulkopuolellakin. Juoni on kaavamainen muttei niin kliseekokoelma, että se alkaisi ikävystyttää. Menossa on sopivasti parodiahenkeä sekä pilkettä silmäkulmassa, joilla se kääntää genren pöhköydet edukseen. Kuvernaattorin koomisen kaikkivoivalle toimintasankarille, joka hakee vaikutteita lajityypin muilta voittamattomilta uroksilta, onkin hauska hekotella. Esimerkiksi filmin aloitus on puhdasta James Bond -lainaa.

Leffan huumori osuu maaliinsa varsin kelvollisella prosentilla. Arska on hämmentävän hauska puhtaassa komediaroolissa, jossa vitsien kärki ei synny vain siitä, että hän on Arska. Ajoitukset ja heitot pelaavat. Eikä sovi unohtaa myöskään ikimuistoisia onelinereita, joista etenkin filmin huipennus on suorastaan nerokas.

Sankarille pätevän romanttisen vastaparin muodostaa Halloweenista tuttu Jamie Lee Curtisin esittämä Helen-vaimo. Pääparin välillä on vieläpä kemiaa kiitettävästi. Sidekickin roolissa nähdään puolestaan Tom Arnold, jonka höpöttelyn uppoaminen on katsojasta riippuvaa hit or miss -kamaa. Pienessä sivuroolissa vilahtaa myös aina vakuuttava Charlton Heston Harryn esimiehenä.

Komedisesti filmin kärkeä edustaa taas Bill Paxtonin limainen, umpisovinistinen autokauppiasnaistenmies, joka huijaa pahaa aavistamattomia leidejä. Tietty siloittelematon epäkorrektius, mikä ei menisi nykypäivän elokuvateollisuudelta enää läpi, tekeekin leffan huumorista nykypäivänä yllättävän raikasta. Sillekään ei voi esimerkiksi olla nauramatta, miten hävyttömästi Harry käyttää asemaansa hyväksi kytätessään mustasukkaisesti vaimoaan.

Tämä kaikki on silti varsin harmitonta eikä moraalipoliisin tarvitse päräyttää paikalle sireenit vilkkuen. Elokuvalla on nimittäin sen verran itseironian tajua, että tulkitsen esimerkiksi Harryn törkeän käytöksen toimintaleffojen ja -sankareiden dekonstruoinniksi. Vitsi siis osuu päähahmoon itseensä. Samoin Paxtonin konna on täysi liero, joka virtsaa housuunsa pahan paikan tullen.

Huumorilla on tosin hetkensä, jolloin se lässähtää. Erityisesti näin käy Harryn ja Helenin yrittäessä vapautua terroristien vankeudesta pysäyttääkseen ydinaseen. Tumpeloinnin seurauksena pahiksia tehokkaasti harventava vaimo on vain totaalisen kulunut gagi.

Monet ovat kritisoineet vuorostaan Curtisin striptease-kohtausta seksistisenä ja esineellistävänä. Toiset naiset taas ovat kokeneet sen voimaannuttavaksi. Curtis ei toki 36-vuotiaana ollut elokuvan aikaan vielä mikään vanhus mutta näyttelee silti jo nuoruutensa ohittanutta hiukan kireää ja pidättäytynyttä perheenäitiä. Tällaisten hahmojen seksuaalisuuden kuvaaminen onkin leffoissa huomattavasti harvinaisempaa kuin itsestäänselvien miesyleisön magneettien. Curtis lisäksi vaikutti itse huomattavan paljon kohtauksen sisältöön.

Jos jostain filmiä voi aiheellisesti soimata, niin sen kliseisistä terroristipahishahmoista. He ovat nimittäin nimenomaan stereotyyppisiä fanaattisia arabeja, jotka eivät osu aseillaan ladon seinäänkään. Terrorismin vastaisen sodan aikakauden jälkeen vaivaannuttava vaikutelma on entisestään vahvistunut.

Tarinankerronnan osalta puolestaan yksi juoniaukko on jopa näin höpsölle elokuvalle silmään pistävä. Vaikka Arnold käy leffan aloituksessa aiheuttamassa vierailemissaan juhlissa totaalikaaoksen, jostain syystä hyvikset eivät lainkaan ajattele, että hänen siellä tapaamansa naiskontakti voisi myöhemmin pitää häntä epäilyttävänä.

Yleisesti ottaen True Lies on kuitenkin ysäritoimintakomedian paremmistoa. Arskan muista elokuvista se ei pärjää esimerkiksi Terminator 2:lle tai etenkään Total Recallille. Kelvollisena popkorn-viihteenä se on silti edelleen katsomisen arvoinen ja saattaa jopa yllättää nykypäivän tietokonetehostepuurolla itsensä kyllästäneen.