Cam

Valitsimme kaveriporukalla katsottavaksi Netflixin originaalituotantoa edustavan Camin, koska se oli saanut Rotten Tomatoesissa kriitikoilta lähes kauttaaltaan positiivisia arvioita. Olisi pitänyt luottaa yleisön pisteisiin, jotka ovat huomattavasti alhaisemmat. Kyseessä on nimittäin hämmentävän mitäänsanomaton kauhujännäri.

Cam kertoo webcam-pornomallina työskentelevästä Alicesta, jonka mallitili ryöstetään. Hänen tilinsä käyttämistä jatkaa mystinen kaksoisolento, joka näyttää ja kuulostaa täsmälleen tytöltä itseltään. Sivuston ylläpitäjät eivät saa todennettua hänen identiteettiään eikä poliisi ota tapausta kuuleviin korviinsa.

Aiheidensa puolesta Cam on ajan hermoilla. Webcam-mallien tuottama indie-porno on ollut viime aikoina pinnalla OnlyFans-ilmiön myötä ja jakanut mielipiteitä. Identiteettivarkaus on puolestaan sopivan nykyaikainen konsepti käsiteltäväksi kauhutrillerin kautta. Leffan käsikirjoittajista Isa Mazzei on myös itse entinen webcam-malli. Siksipä elokuva herättää asetelmallaan varovaisen kiinnostuksen.

Valitettavasti filmin ote sisältöönsä on hämmentävän mustavalkoinen. Webcam-esiintyjän työ kuvataan lähtökohtaisesti häiriintyneenä touhuna, ikään kuin päähenkilölle häpeällisenä addiktiona, josta hän ei pääse irti. Ilmiöstä näytetään ensisijaisesti karmivat ja kuvottavat piirteet eikä esimerkiksi sitä nosteta esille mitenkään, mitä positiivisia vaikutuksia pornomalleille OnlyFans-tyyppisillä sivustoilla on ollut bisnekseen. Fanit puolestaan ovat kaikki yksipuolisen limaisia ahdistelevia hyypiöitä.

Voinkin kuvitella ja muutaman arvostelun luettuani myös vahvistaa, miksi liberaalit kriitikot ovat näyttäneet elokuvalle peukkua. Se käsittelee ajankohtaisia aiheita omakohtaisten kokemusten pohjalta esittäen huolensa esimerkiksi pornobisnekseen osallistuvien naisten asemasta sekä näyttäen webcam-ilmiön rujon kääntöpuolen. Tiedostavan arvostelijan on helppo leikkiä fiksua ja kehaista, että kylläpäs on tarkkanäköisesti yhteiskunnallisia rakenteellisia ongelmia käsittelevä kauhupätkä.

Cam tuntuu kuitenkin heristelevän moralistisesti sormea ja demonisoivan aihettaan kuin koulujen huumevalistus. Katsojana jäin kipeästi kaipaamaan käsittelyyn tasapainoa sekä laajempaa näkökulmaa. Elokuva, joka esittää tällaisessa aiheessa päähenkilönsä pelkästään höynäytettävän uhrin asemassa, vaikuttaa nimittäin sävyltään ennemmin alentuvalta kuin tasa-arvoa ajavalta. Tämä ei varmastikaan ole ollut tarkoitus.

Leffan halpahintaisuuden tuntua lisää se, että juoni on repäisty kuin huonosta Black Mirror -jaksosta tai Goosebumps-kirjasta. Elokuva ei tee selväksi, onko päähenkilön pinteessä kysymys yliluonnollisesta invaasiosta vai jonkinlaisesta teknologian avulla toteutetusta huijauksesta. Kaveriporukassamme esitettiin selitykseksi deepfake-videota, kunnes filmi rajasi käytännössä kaikki luonnollisten tapahtumakulkujen mahdollisuudet ulos.

Camgirl jättää lopulta mysteerinsä tyystin avoimeksi. Tämäkin olisi täysin hyväksyttävää, jos leffa saisi tiristettyä konseptistaan irti aidosti karmivia hetkiä. Tarina kuitenkin päättyy välittömästi siinä vaiheessa, kun jotain edes himpun verran hiuksianostattavaa alkaa tapahtua. Joukossamme tunnelma oli lopputekstien rullatessa lähinnä hölmistynyt. Konsesus totesi, että käsikirjoittajilla tuntuivat loppuneen kesken ideat ja tuotannosta rahat.

Vaikken väitä tietäväni Mazzeita paremmin webcam-mallien todellisuudesta, elokuvan tarinassa pistää muutama yksityiskohta ärsyttävästi silmään. Jos tunnusten palauttaminen ei onnistu mallisivuston asiakaspalvelun kautta, luulisi yrityksellä olevan kuitenkin fyysinen osoite, jonka ovea voisi käydä kolkuttelemassa, jos siitä on kiinni koko elinkeino. Itsemurhajekkujen kuvittelisi puolestaan olevan tehokas keino saada tilinsä suljetuksi OnlyFansin kaltaisilla suosituimmilla moderoiduilla saiteilla, joihin ilmeisesti myös leffan FreeGirlsLive on kuuluvinaan. Kohdatessaan doppelgängerin suorassa lähetyksessä faniensa edessä Alice on lisäksi yllättävän valmis vahingoittamaan itseään tuntuvasti heppoisin perustein.

Pisteitä elokuvalle voi antaa webcam-kohtausten toimivasta toteutuksesta, jossa päähahmon peitelty stressi yleisön edessä on esitetty uskottavasti. Kohtausten värimaailmaa ja lavastusta on myös selvästi harkittu tarkkaan, sillä verhojen taustoittamat pinkin punertavat huoneet vihjaavat leffan kuvastaman showbisneksen epäaitoudesta sekä fasadin alle kätkeytyvästä todellisuudesta. Madeline Brewer on taas pääroolissa pätevä muttei toisaalta niin vakuuttava, että näkisin hänen kipuavan Internetissä väijyvän mieskatraan suosikiksi.

En odottanut Camilta paljon, mutta silti se onnistui olemaan melkoinen pettymys. Jostain syystä Netflix-yksinoikeuselokuvien kanssa tuntuu olevan todella yleistä, että hiemankin erottuvammat niistä saavat kriitikoilta aivan suhteettoman suosiolliset arviot.