Tytöt tytöt tytöt

Suomalaista laatuelokuvaa pukkaa nyt valkokankaalle urakalla. Alli Haapasalon Tytöt tytöt tytöt voitti Sundance-filmifestivaaleilla yleisöpalkinnon. En ihmettele, sillä kyseessä on viihdyttävä ja mukaansa tempaava elokuva, joka loistaa suomalaiseksi filmiksi poikkeuksellisen hyvin kirjoitetulla dialogilla sekä erinomaisilla nuorilla näyttelijäsuorituksilla.

Tytöt tytöt tytöt kertoo kolmesta lukiolaistytöstä, Mimmistä, Rönköstä ja Emmasta, sekä heidän romanttisista suhteistaan ja seksuaalisista seikkailuistaan. Kaikki kolme hahmoa ovat tunnistettavia, erottuvia ja persoonallisia. Yksi on itsevarma ja ikäistään kypsempi mutta perhetraumoista kärsivä, toinen hilpeän häpeilemätön ja kokeilunhaluinen, kolmas kunnianhimoinen ja urheilulle omistautunut mutta kapeassa arkitodellisuudessa elävä.

Hahmoja esittävät Aamu Milonoff, Eleonoora Kauhanen ja Linnea Leino loistavat rooleissaan äärimmäisen luontevina. Heillä jokaisella on karismaa sekä oma äänensä kameran edessä.

Näyttelytyötä siivittää mainio dialogi, joka on sulavaa, hauskaa ja nokkelaa. Sitä voi kritisoida ainoastaan siitä, että vuorosanat ovat ajoittain jopa epäilyttävän fiksuja teini-ikäisten suuhun. Kuka alle lukiolaispoika esimerkiksi käyttää sujuvasti lennosta sanaa "genitaalimanuaali"?

Pienet hahmojen keskusteluihin upotetut kulttuurialluusiot ovat sen sijaan hymyilyttäviä. En voinut olla huvittumatta siitä, kun Mimmi ehdottaa Rönkölle illan filmiksi Porvariston hillittyä charmia, minkä seurauksena kaverityttö avautuu, kuinka kammottava heidän viimeksi katsomista klassikoista "se Marienbad" oli. Viittaus Hytti nro 6:een ei jäänyt minulta myöskään huomaamatta, kun Mimmi ja Emma mainitsevat Siperian matkan ja Mongolian jurtissa asumisen.

Elokuvan tilannekomiikka toimii. Erityisesti Rönkön projekti miellyttävän seksin löytämiseksi on vastuussa paljosta filmin huumorista. Hänen yrityksensä herättää viehättävän pojan mielenkiinto puhumalla muumimukimenetelmästä irrottaa kunnon naurut, kuin myös vessassa tapahtuva spontaani handjobien vaihto.

Haapasalo on ohjaajana todennut, että hän halusi tehdä elokuvan, jossa tytöt kokeilevat ja seikkailevat mutteivät ajaudukaan tämän vuoksi stereotyyppisesti vaikeuksiin. Tästä varmasti filmin soo-soo-moitteelta kuulostava otsikkokin kumpuaa. Tai sitten Mötley Cruen biisistä, kuka tietää? Leffa onnistuu joka tapauksessa tavoitteessaan, sillä näin aidon oloista teosta en ole valkokankaalla tainnut nähdä, jossa pääosassa ovat nimenomaan nuoret tytöt — tai oikeammin naiset.

Sitä voi tietysti kyseenalaistaa, että kaikki kolme päähenkilöä ovat ikäisekseen hämmentävän uskaliaita, aloitteellisia sekä suorasanaisia. Joukkoon ei ole eksynyt yhtäkään, joka kärsisi hiljaisesta vaivaantuneisuudesta, merkittävistä sosiaalisista estoista, passiivisuudesta tai ujoudesta. Tällaista realismia jäin kaipaamaan. Toisaalta näin päähahmot toimivat kieltämättä hyvinä roolimalleina tosimaailman tytöille.

Elokuva myös kietoo juonilankansa yhteen turhankin siististi. Yksi nautittavaa seksiä etsinyt kohtaa lopulta kivan oloisen pojan. Toisten orastava rakkaus puolestaan pelastuu alkuvaikeuksien jälkeen. Myös taitoluistelukisoihin päästään ensimokailuista huolimatta. Osa tyttöjen ongelmista olisi saanut jäädä ratkaisultaan nykyistä avoimemmaksi.

Lukiolaisten biletys tuntuu leffassa puolestaan yllättävän viattomalta. Olen kyllä kuullut, että nuoret kuluttavat nykyään vähemmän alkoholia, mutta tosissaanko tänä päivänä pelataan laserhippaa ilman känniörvellystä mutta silti harrastetaan joka pippaloissa seksiä? En usko.

Koska leffa kommentoi aiheensa puolesta väistämättä sukupuolirooleja, on hyvä tutkia myös, miten se suhtautuu tyttöjen ohella poikiin. Rönkön tarinankaari on tältä osin filmin kiinnostavin, sillä hän on heterona heidän kanssaan eniten tekemisissä. Hänen kohdallaan käykin selväksi, etteivät kiltit, ujot ja ajattelevaiset miehet sytytä. Komean voi sentään pienen harkinnan jälkeen napata treffeille, muttei hänkään saa sydäntä hakkaamaan. Rehellisen realistista on toki se, etteivät sukat pyöri jaloissa sellaisille miehille, joilta puuttuu särmä ja jotka ovat kyvyttömiä luomaan tai ylläpitämään jännitettä.

Rönkön mieltä painaa läpi elokuvan se, ettei hän nauti seksistä. En voinut kuitenkaan olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten hän pokaa jatkuvasti petiin kaikkein hurmaavimmat komistukset. Ajattelin huvittuneena mielessäni, että vastaavassa mielikuvitusfilmissä Pojat pojat pojat päähenkilöreppanat tuskailisivat, kun eivät saa seksiä ollenkaan kaikesta yrityksestä huolimatta. Siihen analyysiin asti ei edes päästäisi, onko kyseessä kuinka nautinnollinen kokemus.

Rönkkö vaatii sitä vastoin, että hänen kumppaneidensa pitäisi kirjaimellisesti "tietää, mitä tekevät". Mutta miten tuollaisen vaatimuksen voi edes nuori mies tuossa iässä täyttää?

Myönnettäköön, Tytöt tytöt tytöt ei suhtaudu näihin asioihin vailla kritiikkiä. Mimmi-kaverin suulla se toteaa terävästi, että Rönkkö hylkää miehiä viidessä sekunnissa vääränlaisen katseen perusteella ja että hänen murheensa ensimmäisten seksikokeilujen epätäydellisyydestä ansaitsee korkeintaan säälikyyneleen. Silti olisin kaivannut elokuvalta vielä asteen enemmän introspektiota. Rönkkö ei nimittäin varsinaisesti opi mitään tarinan aikana, vaan leffan lopussa aiemman kohtauksen komea kundi saapuu uudelleen paikalle viemään jalat alta.

Vaikka Haapasalon filmi on arvomaailmaltaan selkeän feministinen, se onneksi välttää valtaosan ajastaan olemasta Kantaa Ottava Tärkeä Teos. Vain yhdessä kohtauksessa lipsahdetaan poseeraamisen puolelle. Jo se toimisi itsessään vitsinä, että mies baarissa yrittää leikkiä myötämielistä valkoritarifeministiä teeskentelemällä huolestunutta naisnyrkkeilijöiden kohtelusta. Leffan kuitenkin pitää särähtävästi alleviivata luistelija-Emman suulla, että mitä jos tukisit ihan urheilijoita, et naisurheilijoita. Tämä hetki särähtää häiritsevästi muun elokuvan keskellä.

Suomalaiseksi filmiksi Tytöt tytöt tytöt käyttää äärimmäisen hienosti hyödyksi soundtrackiaan tunnelman luomisessa. Pisteet täytyy antaa lisäksi teräville leikkauksille, jotka toimivat tehokkaasti yhteen musiikin kanssa. Hahmojen yrityksistä ja erehdyksistä välittyy eräänlainen vapautumisen tunne, kuten on varmasti ollut tarkoituskin.

Leffa on kuvattu siten, että valtaosa ympäristöistä pysyy taustalla sumeana ja kameran fokus on tavanomaisesti päähahmoissa. Kalasatama miljöönä ei nouse siten pääosaan. Kolme tornitaloa vetävät kuitenkin taustalla huomion puoleensa ikään kuin symboloiden kolmea päähenkilöä, jotka elokuvan loppukohtauksessa loistavat myös rinnakkain.

Haapasalon ohjaustyö on kaiken kaikkiaan valloittava filmi. Se ei tänä vuonna näkemieni Suomi-elokuvien joukossa nouse aivan Hytti nro 6:n tasolle mutta Pahanhautojan se päihittää vahvemmalla käsikirjoituksellaan ja luontevammalla näyttelijätyöllään.

Suomeksi puhutun elokuvan tietää onnistuneen siinä vaiheessa, kun katsojana unohtaa seuraavansa suomalaista elokuvaa. Äidinkielisten teosten kohdalla valkokankaan magia murtuu nimittäin jostain syystä helpommin. Tämän testin Tytöt tytöt tytöt kuitenkin läpäisee heittämällä. Uppouduin leffan maailmaan sataprosenttisesti.