Kultaisen palmun Cannesissa vuonna 2007 voittanut Cristian Mungiun 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää, tuntuu nykyään entistä ajankohtaisemmalta. Se on 1980-luvun sosialistiseen Romaniaan sijoittuva tarina kahdesta opiskelijakämppiksestä, Otiliasta ja Găbițasta, jotka lähtevät suorittamaan jälkimmäisen laitonta aborttia. Luonnollisesti kaikki ei mene kuten suunniteltua.
Ceaușescun määräämänä abortti ja ehkäisy kiellettiin Romaniassa vuonna 1967. Otilia ja Găbița joutuvatkin turvautumaan tarkkaan etukäteissuunnitteluun sekä hämäräperäisen puoskarin tukeen raskauden keskeyttämiseksi. Kiinni jääminen tietää pahimmillaan vuosien vankeusrangaistusta.
Kun asiat alkavat suistua raiteiltaan, elokuva muistuttaa ajoittain hidastempoista, äärirealistista jännityselokuvaa. Huomionarvoista on, että tiukkuudestaan huolimatta Romanian aborttilait olivat silti tuohon aikaan sallivammat kuin useissa USA:n osavaltioissa nykyisin.
Leffan ehdoton tähti on kylmäävä Vlad Ivanov abortin suorittavan Mr. Beben roolissa. Hahmo neuvottelee ahdingossa olevien naisten kanssa hinnasta neutraalin tunteettomasti mutta argumentoiden vakuuttavasti omaa riskiään. Vähitellen käy kuitenkin ilmi, että hän haluaa tosiasiassa palkkiokseen harrastaa seksiä molempien naisten kanssa.
Mungiu hyödyntää filmissään pitkiä otoksia, jotka on kuvattu käsivaralta. Kamera liikkuu silti vain harvakseltaan. Tämä luo kohtauksiin autenttista ja painostavaa tunnelmaa.
Olen vieraillut Romaniassa kerran, ja maan rakennuksista ja infrastruktuurista todella näkyy, että kyseessä on EU:n toiseksi köyhin valtio. En tohdi siis edes kuvitella, miten kurjat olosuhteet maassa ovat olleet rautaesiripun aikaan. 4 päivää, 3 viikkoa, 2 päivää antaa kuitenkin kurkistuksen tähän historian hetkeen. Sen ajankuvasta huokuu niukkuuden ja oppression aikaansaama ankeus, jota korostamaan ei varmasti olla vahingossa valittu harmaan loskaisia räntäkelejä.
Sosialistisen yhteiskunnan luokkaerot tulevat elokuvasta hyvin selväksi. Köyhät ihmiset ajautuvat hyväksikäyttämään toisiaan eikä heillä ole varaa kohteliaisuuteen. Otilia saa esimerkiksi hotellivirkailijoilta jatkuvasti osakseen silkkaa töykeyttä. Dacialla ajavan Mr. Beben olosuhteista katsoja voi puolestaan päätellä paljon siitä, miten hän saarnaa äidilleen sokerista haaveilemisesta. Keskiluokkaiset sen sijaan nautiskelevat asemastaan viinilasien ääressä hymähdellen keskenään kouluttamattomille ja maalaisille.
Mungiun leffa on tietysti myös tarina ystävyydestä ja lojaaliudesta. Itse tosin meinasin turhautua epäluotettavasti mokailevaan Găbițaan sen verran, etten voinut kuin ihailla Otiliaa hänen kyvystään olla räjähtämättä kämppikselleen. Oma myötätuntoni oli nimittäin hetkittäin koetuksella.
Pohjimmiltaan 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää on yllättävän suoraviivainen filmi, jossa yhdistyvät kiinnostava aikalaiskuva, arkinen jännitys sekä art house -estetiikka. Sen kylmän toteava realismi sekä tapahtumapaikka ja -ajankohta kiehtovat karuudessaan. Hitaaksi eurooppalaiseksi taideleffaksi se on yllättävän mukaansatempaava ja helposti sulatettava, sillä ainoastaan ensimmäinen kymmenen minuuttia tuntuu etenevän turhankin viipyilevästi.
Aborttia ei ole myöskään aiheena käsitelty valkokankaalla liikaa, mutta Mungiun teos tekee sen paikoin hätkähdyttävän kaunistelemattomasti. Harvoin kameran edessä on nimittäin nähty kuollutta sikiötä.
Kommentit
Lähetä kommentti