Olen nähnyt Disneyn ensimmäisen kokopitkän animaatiofilmin, vuoden 1937 Lumikin ja seitsemän kääpiötä, viimeksi alakouluikäisenä. En ole varma, näinkö silloinkaan elokuvaa kokonaan, mutta selvästi se on tehnyt jonkinasteisen vaikutuksen, sillä niin moni kohtaus oli painunut elävästi mieleen. Onhan leffaa kehuttu usein kriitikoiden taholta kaikkien aikojen parhaaksi animaatioksikin. Vaikkei se omissa kirjoissani kärkisijoille yllä, ikäisekseen piirretyksi sen on silti vaikuttava suoritus.
Lumikin parasta antia ei ole sen päähenkilö, joka on aika tylsä ja persoonaton, unelmien prinssin perään haikailevan Disney-prinsessan prototyyppi. Sen tähtiä ovat sen sijaan otsikon kääpiöt. Partasuut ovat vain yhden luonteenpiirteen karikatyyreja mutta silti erittäin mieleenpainuvia ja valloittavasti animoituja. Muistan edelleen, että lapsena Vilkas oli kaikkien suosikki, eikä ihme, sillä hänelle nauroin edelleen.
Elokuvan on täytynyt olla aikoinaan melkoinen audiovisuaalinen elämys. Technicolor-väreissä loistava, ääninäytelty animaatio on nimittäin edelleen hurmaavaa seurattavaa. Lauluja on sopivan rajallinen määrä ja ne ovat kaikki viihdyttäviä, erityisesti klassikkokorvamadot, kuten Whistle While You Work ja Heigh-Ho. Kuvassa on lisäksi parhaimmillaan melkoinen määrä eri liikkuvia hahmoja, kun Lumikin ja kääpiöiden mukana hääräilee myös joukko metsän eläimiä.
Pidin myös siitä, miten Disney-esikoinen sekoittaa mukaan kevyen goottilaisia elementtejä. Alun kohtaus, jossa Lumikki metsään eksyessään näkee ympäröivät puut ja eläinten katseet kauhistuttavina hirviöinä, ottaa esimerkiksi tummanpuhuvana hetkenä vaikutteita saksalaiselta ekspressionismilta.
Myöhemmin elokuvan aikana vastaavaa sisältöä edustaa tietysti linnassaan mustaa magiaa harrastava paha kuningatar, joka ilmestyy päähenkilölle vanhuksen hahmossa. Äkillinen leikkaus säikähtävästä Lumikista ikkunasta kurkistavaan koukkunokkaiseen noita-akkaan sopisi yllättävyydessään ja karmivuudessaan kauhuelokuvan säikäytykseksi.
Satuperinteen mukaisesti omenaa viattomalle neidolle tarjoava muori luo mielleyhtymiä jopa itse Saatanaan. Hänen kolkko kohtalonsa ukkosmyrskyssä on puolestaan synkkä mutta tyylikkään yksinkertainen huipennus.
Elokuvan sanoma ei poikkea Grimmin veljesten lähdemateriaalista. Hyveellinen Lumikki edustaa filmissä nuoruutta, viattomuutta ja nöyryyttä. Hän tekee töitä rääsyissä ja ystävystyy prinsessan asemastaan huolimatta kädet savessa uurastavien kääpiöiden kanssa tarjoten heille huolenpitoaan. Kuningattaressa tiivistyvät taas kateus, turhamaisuus sekä vanhuuden mustasukkaisuus nuorempaa sukupolvea kohtaan. Näiden palkkio ei tietenkään ole hääppöinen.
Lumikki on nykypäivänäkin yhä simppeli mutta erinomaisen puoleensavetävä filmi, joka sopii kaikille iästä riippumatta. Sitä katsoessa tulee suorastaan mukavan kotoisa olo. Leffa tuntuu siltä, että se kuuluisi katsoa jouluaattona puurolautasen äärellä, jotta täydellisen tunnelman tavoittaa.
Kommentit
Lähetä kommentti