Animal Farm

George Orwellin klassikkoromaani Animal Farm kääntyi aikanaan varsin suoraviivaisesti animaatioelokuvaksi John Halasin ja Joy Batchelorin käsissä. Filmi noudattelee pääosin hyvin uskollisesti alkuperäistä faabelia, mikä on sen heikkous ja vahvuus. Orwellin allegorinen tarina on mestariteos, joten täysin vikaan sitä tiukasti seurailemalla ei voi mennä. Toisaalta leffa taantuu pitkälti kirjan kuvittamiseksi.

Animal Farm on eläinsatu, joka kertoo vertauskuvallisesti Neuvostoliiton synnystä ja vallankumouksen muuttumisesta totalitarismiksi. Tarinassa esimerkiksi eläimiä johtavista sioista vanha Majuri on Lenin, Snowball Trotsky sekä häikäilemätön Napoleon Stalin. He karkottavat puolestaan maatilan juopon Jones-isännän, joka vastaa tsaari Nikolai II:a. Pikku hiljaa vallankumouksen ylevät periaatteet alkavat kuitenkin muovaantua Napoleonin tyrannimaista diktatuuria palvelevaksi.

Elokuvasta löytyvät pitkälti samat rinnastukset kuin alkuperäisteoksestakin, hieman tietysti karsittuna. Muun muassa kirjassa kirkkoa edustavan Moses-korpin rooli on filmissä olematon. Joitain yksityiskohtia on myös oudosti muutettu. Tuulimylly ei leffassa esimerkiksi romahda omia aikojaan vaan Jones käy räjäyttämässä sen, missä ei vertauskuvallisesti ole juurikaan järkeä.

Suurin ero elokuvasovituksen ja kirjan välillä on tarinan päätöksessä. Tuottajana toiminut CIA saneli Halasille ja Batchelorille käsikirjoitusmuutoksen, joka vesittää koko originaalin loppuratkaisun ja hukkaa sen pointin. Orwellin romaanissahan ihmisten kanssa yhteistyöhön ryhtyneet siat alkavat muistuttaa itsekin ihmisiä, ja kertomus päättyy täysin toivottomaan sävyyn eläinten raataessa heidän hirmuhallintonsa alla. Leffassa puolestaan siat ovatkin yhteistyössä vain muiden maatiloiden sikojen kanssa, ja Benjamin-aasin johtama uusi kapina syöksee heidät valtaistuimelta.

CIA:n motiivit voi ymmärtää: 50-luvulla ei olisi ollut edullista esittää kommunistisikoja yhteistyössä länsivaltoja symboloivien ihmisten kanssa. Neuvostoliitto puolestaan haluttiin leimata haavoittuvaiseksi ja epävakaaksi rakennelmaksi. Tämä lattea näkemys oli kuitenkin historian valossa naiivimpi ja optimistisempi kuin Orwellin, sillä punalippu liehui elokuvan julkaisuhetken jälkeen vielä miltei 40 vuotta.

Sovituksena Animal Farm ei ole järin kekseliäs tai rohkea. Laiskana ratkaisuna se esimerkiksi hyödyntää runsaasti kertojaääntä, vaikka filmillä olisi mahdollisuus syventää kirjan hahmojen persoonallisuutta puhutun dialogin myötä. Ylipäänsä tällaista umpiuskollista animaatioadaptaatiota seuratessa täytyy antaa Disneylle pisteet siitä, että sentään heidän elokuvansa tuovat aina tuttuihin klassikkotarinoihin jotain tuoretta näkökulmaa.

Eipä Animal Farm visuaalisestikaan Disneylle vedä vertoja. Pääosin piirustusjälki ja animointi on aika keskinkertaista ja yllätyksetöntä. Sentään eläinten tutkiessa Jonesin taloa elokuva uskaltaa hieman leikitellä vääristyneillä linjoilla ja perspektiiveillä. Tämä korostaa sitä, kuinka vieraana ihmisten maailma heille näyttäytyy.

Orwellinsa lukeneelle Animal Farm -filmisovitus ei jätä paljoa käteen. Leffalta olisi toivonut enemmän näkemyksellisyyttä kuin pelkkää yksi yhteen kopiointia. Loppuratkaisu on sen ainoa todellinen irtiotto — eikä missään nimessä hyvään suuntaan.