Weapons

Ohjaaja-käsikirjoittaja Zach Cregger tuli tunnetuksi kehuja niittäneestä vuoden 2022 kauhuelokuvastaan, Barbarianista. Erittäin lupaavasti alkanut filmi lässähti lopulta löysäksi #MeToo-aikakauden misogynia-allegoriaksi. Cregger osoitti kuitenkin leffalla kykynsä kauhuohjaajana, sillä se oli hetkittäin aidosti pelottava. Hänen uusi mainio lajityypin edustajansa, Weapons, osoittaa, että vika oli ennemmin käsikirjoituksessa.

Kun erään koululuokan lapset juoksevat yhtä lukuun ottamatta yöllä ovesta ulos ja katoavat, Maybrookin kaupunki joutuu painimaan selittämättömän tragedian kanssa. Juuri tämän enempää Weaponsin juonesta ei kannatakaan tietää etukäteen. Se pitää nimittäin sisällään herkullisen äkkivääriä käänteitä.

Olen monesti todennut rakastavani elokuvissa sitä, kun en osaa arvata, mihin suuntaan tarina on menossa. Weapons avaa tapahtumiaan usean eri hahmon näkökulmasta. Näitä ovat muun muassa epäonnisen luokan opettaja, huolestunut vanhempi, paikallispoliisi sekä heroiiniaddikti. Jokainen henkilö raottaa vuorollaan palasen mysteeriä.

Erityisesti alkupuolellaan leffa tarjoilee myös tehokkaita kauhuhetkiä. Creggerillä on taito luoda hyytävää tunnelmaa, ja hän hyödyntää siinä niin äkillisiä säikäytyksiä kuin kylmäävää kuvastoakin. Oli kyse sitten katossa kummittelevasta mummelista tai oviaukkoon ilmestyvästä saksikätisestä naisesta, Weapons pitää varpaillaan.

Riemastuttavinta on silti se, että filmi osoittautuu myös puhtaaksi mustaksi komediaksi. Kauhun ja komedian yhdistäminen ei ole helppo tehtävä, mutta Cregger suoriutuu tästä kiitettävin paperein. Elokuva on hauska tunnelmasta tinkimättä.

Ensimmäinen tumman huumorin pilkahdus koetaan jo leffan alkupuolella, kun Josh Brolinin esittämä perheenisä karjaisee hilpeästi kammottavasta painajaisesta herättyään: “WHAT THE FUCK?” summaten niin omat kuin katsojankin tuntemukset. Viimeistään näkökulman siirtyessä James-narkkariin, koomiset sävyt käyvät selviksi. Lopun hillittömän takaa-ajon kohdalla ulvoin jo naurusta.

Suurimman haasteen kauhumysteereille tuottaa se, että niillä on taipumus menettää tehoaan siinä vaiheessa, kun mysteeriä aletaan purkaa. Weaponskaan ei täysin välty tältä. Viime vuoden kehutun Longlegsin tavoin se tasapainoilee sillä rajalla, ettei se kompastu ekspositioon sekä omien juonikoukeroidensa näppäryyteen. Kun kaikki on jo periaatteessa selvinnyt katsojalle, yksityiskohtien avaamiseen käytetään liian paljon aikaa, vaikka temaattisesti ne ovatkin tavallaan elokuvan tärkeintä sisältöä.

Mysteerin ratkaisu ei myöskään ole kaikin puolin edes sisäisesti uskottava. Lopulta paljastuu, että syypää tapahtumiin on luokan yksinäisen selviäjän, Alex-pojan, noituuksia harjoittava Gladys-täti, joka on ottanut hallintaan sekä Alexin vanhempien että kadonneiden lasten mielet. Lapset hän on piilottanut Alexin kotitalon kellariin, jossa hän imee heidän elämänvoimaansa. Tämän pohjalta sopii ihmetellä, miksi kukaan ei ole kaivannut pojan vanhempia esimerkiksi heidän työpaikallaan, ja miksi poliisikoirat eivät mukamas ole onnistuneet jäljittämään lasten olinpaikkaa.

Juoniaukkoja mielenkiintoisempi kysymys kuuluu kuitenkin, mistä Creggerin filmi pohjimmiltaan kertoo. Kun leffan nimeksi on valittu Weapons ja tarinan keskiöön surun murtama amerikkalaisyhteisö, jossa koululuokka on kohdannut tragedian, ajatukset ohjautuvat väistämättä kouluammuskeluihin. Tätä olisi mahdoton välttää, vaikkei Brolinin roolihahmo näkisikään unessaan rynnäkkökivääriä ja vaikkei elokuvan edetessä paljastuisi, että ainoa jäljelle jäänyt luokan syrjitty lapsi on tietyssä mielessä katoamisten takana.

Cregger on silti itse todennut, ettei hän ole halunnut teoksellaan käsitellä ensisijaisesti kouluampumisia. Sen sijaan hän on vihjannut, että esimerkiksi vanhempien alkoholismi, on hänelle elokuvassa henkilökohtaisempi aihe oman lapsuutensa vuoksi. Alexin vanhemmat tuijottavatkin pojan kotona kuolaten tyhjyyteen kuin zombiet – tai päihdeongelmaiset. Alexin vastuulle jää vuorostaan pitää heistä huolta.

Addiktio on leffassa eri tavoin esillä myös muiden hahmojen kohdalla. Justine-opettaja ja hänen ex-poliisipoikaystävänsä, Paul, ovat esimerkiksi molemmat alkoholiongelmaisia, James taas heroiiniriippuvainen. Gladys puolestaan vaikuttaa addiktoituneelta elämänvoimaan, jota hän imee lapsista, sillä hän kokee siitä vieroitusoireita.

Stranger Things -sarjan tavoin Weapons käsittelee myös lapsuuden varhaisen päättymisen teemaa. Päihderiippuvuus on syy siihen, ettei moni lapsi pysty elämään turvallisesti kotonaan. Toisaalta kouluampumiset tuovat USA:ssa usein kuoleman osaksi lasten arkea. Kaiken lisäksi Alex on luokallaan vieläpä koulukiusattu, mikä vie häneltä mahdollisuuden kasvaa vakaassa ja tasapainoisessa ympäristössä.

Cregger onnistuu monessa asiassa, jota hän jo Barbarianissa epäilemättä yritti mutta heikommalla menestyksellä. Weapons tarjoaa samaan aikaan sekä kihelmöivää kauhua että hirtehistä komediaa, mutta yleisöään aliarvioimatta. Se käsittelee myös pintansa alla ajatuksia herättäviä vakavampia teemoja sortumatta kuitenkaan tällä kertaa yksiulotteiseen saarnaamiseen.