Yasujirō Ozun elokuvat ovat siitä kiehtovia, että vaikka niissä tapahtuu pintapuolisesti hyvin vähän, ne tempaavat aina mukaan maailmaansa. Japanin yksi ylistetyimmistä ohjaajista on mestari kuvaamaan aidontuntuista perhearkea, jossa jokainen yksityiskohta kertoo omaa tarinaansa. Tämä taito huokuu myös Early Summerista, hänen niin sanotun Noriko-trilogiansa keskimmäisestä osasta.
Kuten muissakin Noriko-filmeissä, eli Late Springissä ja Tokyo Storyssa, myös Early Summerissa Setsuko Hara näyttelee Noriko-nimistä päähahmoa. Vastaavasti kuin Clint Eastwoodin sankareilla Sergio Leonen dollaritrilogiassa, Harankaan hahmoilla ei ole tekemistä toistensa kanssa. Varhaisessa kesässä päähenkilöä yritetään junailla naimakauppoihin, mutta nainen päätyy tekemään itsenäisen ratkaisun.
Ozun elokuva kuvaa vangitsevasti Mamyian saman katon alla elävän suurperheen arkea. Ohjaajalle tyypillisesti kamera ei liiku kuin aniharvoin, mutta leffa onnistuu silti luomaan perheen kodista elävän miljöön. Hahmojen arjen pienten hetkien seuraaminen on jollain tavalla kummallisen lumoavaa seurattavaa. Leffan näyttelytyössä on kenties lievää ajalleen ominaista jäykkyyttä verrattuna ohjaajan myöhempiin teoksiin, muttei se kokonaisuutta kampita.
Vaikka perheen kolme sukupolvea elävät yhteisessä asunnossa, heidän välilleen muodostuu silti kuiluja. Filmi näyttää esimerkiksi, miten perheen rasavillit pojat eivät voi ymmärtää aikuisten murheita ja pahastuvat, kun ärtynyt isä läksyttää heitä.
Suurin kuilu syntyy silti Norikon sekä hänen vanhempiensa ja konservatiivisen veljensä välille. Äiti, isä ja veli hyväksyvät lopulta päähenkilön äkillisesti syntyvän naimisiinmenopäätöksen, joka on heidän mielestään epäedullinen. He eivät kuitenkaan todella kykene ymmärtämään sitä, sillä onnellisuuden vuoksi naiminen edustaa vapaamielisyydessään heille vierasta arvomaailmaa.
Vanhakantainen naimakauppojen junailu 1950-luvun Japanissa on itsessään kiinnostavaa seurattavaa, kun perheet yrittävät urkkia toistensa kandidaateista tietoa jopa yksityisetsivin. Noriko sitä vastoin edustaa elokuvassa liberaalia naista, joka on viihtynyt pitkään elämässään sinkkuna, luonut työuraa ja tekee ratkaisunsa itsenäisesti.
Sodan hävinneen maan haavat ovat usein vahvasti läsnä Ozun elokuvissa. Norikoa esimerkiksi ajaa pinnan alla velvollisuudentunne rintamalla kuollutta toista veljeään kohtaan. Ohjaajan henkilöt joutuvatkin usein painimaan sen kanssa, miten tulla toimeen valtavan tragedian jälkimainingeissa kamppailevassa yhteiskunnassa.
Leffan lopussa hahmot joutuvat kaikki jollain tasolla hyväksymään elämänsä muutoksen sekä siihen liittyvän kaihoisuuden. Väistämätön muutos, jonka myötä osa toiveista väistämättä hautautuu, myös alleviivaa hyvien yhteisten aikojen lyhyyttä ja häilyväisyyttä.
Viimeisessä kohtauksissa Norikon vanhempien toteamus “Emme saa olla liian ahneita” välittää hyvin samankaltaisen ajatuksen kuin Tokyo Storyn kuuluisat vuorosanat “Eikö elämä olekin pettymys”. Se ei silti ole sävyltään vain negatiivinen vaan puhuu myös väistämättömästä sopeutumisesta. Norikon äiti toteaakin heti perään: “Elämä on ollut niin hyvä meille.”
Early Summer on elokuva tavallisten ihmisten yksinkertaisista mutta heille henkilökohtaisesti suurista mullistuksista. Sen vuoksi se on niin tunnistettava ja universaali yhä 70 vuotta myöhemminkin. Perhedynamiikan ja ihmiselämän merkittävien käännekohtien kuvaamisessa Ozu on yhä päihittämätön.
Kommentit
Lähetä kommentti